Blues Section saavutti vain puolitoistavuotisen olemassaolonsa aikana ainutlaatuisen aseman Suomen rocknäyttämöllä. Se oli maamme ensimmäinen progressiivinen kokoonpano alallaan ja toimi tiennäyttäjänä suomalaiselle omaehtoiselle rockmusiikille.
Blues Section syntyi keväällä 1967, kun Love Recordsissa vaikuttanut
Henrik-Otto Donner pyysi basisti
Måns "Mosse" Groundstroemia kokoamaan bluesiin suuntautuvan yhtyeen. Mukaan tulivat alkuvuodesta Suomeen kotimaastaan palannut brittilaulaja
Jim Pembroke, tämän
Pems-muodostelmassa soittanut kitaristi
Hannes "Hasse" Walli ja saksofonisti
Eero Koivistoinen. Rumpaliksi kaavailtiin
Martti "Edward" Vesalaa, joka kuitenkaan tuntunut istuvan kokoonpanoon kunnolla. Niinpä ensimmäisillä keikoilla hänen tilallaan nähtiin
Raimo Rautarinne, joka vaihtui pian Wallin tapaan Pembroken edesmenneestä Pemsistä tuttuun
Ronnie Österbergiin, koska "Raikka" Rautarinne keskittyi soittamaan Roosters-yhtyeessä.
Ensimmäisen kerran Blues Section nähtiin ja kuultiin estradilla 22.4.1967 Nyländska Nationenin eli Natsan juhlahuoneistossa Helsingissä, ja laajempi yleisö sai tuntuman kokoonpanoon toukokuussa, kun yhtye esiintyi amerikkalaisen
The Beach Boys -ryhmän lämmittelybändinä pääkaupungin silloisessa Messu- eli nykyisessä Kisahallissa. Uusi suomalaismuodostelma esittäytyi kesällä 1967 useammassa konsertissa myös riikinruotsalaisille.
Jo varhain kävi ilmi, että Blues Section ei ollut nimestään huolimatta mikään puhdasoppinen bluesin sanansaattaja. Ennemminkin se oli kokeileva progressiivinen rockmuodostelma, jonka live-esiintymisiä leimasivat pitkät improvisoidut soolo-osuudet. Äänilevyillä ryhmän ilme oli toisenlainen, selvästi kaupallisempi.
Mayallin ja Hendrixin henkeenSekä yhtyeen nimi että tyyli viittasivat vahvasti sen yhtenä esikuvanaan pitämään brittiläisen
John Mayallin Blues Breakers -joukkueeseen. Englannissa läpimurtonsa tehneen amerikkalaiskitaristin
Jimi Hendrixin innokkaisiin ihailijoihin kuulunut Walli pyrki tuomaan Blues Sectionin musiikkiin voimakkaita vaikutteita esikuvansa soitannasta, mutta jazzin nimeen vannonut Koivistoinen tasapainotti yhtyeen esityksiä toiseen suuntaan. Tämän vuoksi jouduttiin tyylillisesti tietynlaiseen kompromisointiin, mikä antoi musiikille oman jännittävän sävyn.
"Blues Section oli liian luova, omailmeinen ja moniulotteinen toteuttaakseen suoranaista power trio -ajattelua Hendrixin tai The Creamin tapaan", Esa Kuloniemi ja Pekka Laine toteavat artikkelissaan "Kuusikielinen Suomi" teoksessa Suomi soi 2 -
Rautalangasta hiphoppiin (Tammi 2004).
Ensimmäisen levynsä Blues Section teki toukokuussa 1967. Sen sisältönä olivat Pembroken sävellykset
Call Me On Your Telephone ja
Only Dreaming. Syksymmällä seurasi jatkoa taltioinneilla
Hey, Hey, Hey ja
Shivers Of Pleasure, joista ensin mainittu oli jälleen Pembroken ja jälkimmäinen kolmikon Eero Ojanen-Otto Donner-Atte Blom käsialaa.
Kiril "Kirka" Babitzinin kanssa Blues Section ikuisti vuonna 1967 Donnerin sävellyksen
Anna suukko vain sekä Eero Ojasen sävelmän
Silloin ihminen kaunein on. Samana vuonna syntyi myös yhtyeen esikoisalbumi, jota pidetään lajissaan uraauurtavana. Onhan se ensimmäinen äänitekokoelma, jonka sisältö oli kokonaan yhtyeenjäsenten määräysvallassa ilman ulkopuolisia rajoitteita.
Ensimmäinen albumi nosti huipulleAsiantuntijoiden erittäin onnistuneeksi luonnehtiman LP:n olivat tuottaneet Blom ja Donner, ja se koostui Donnerin, Pembroken sekä Wallin aikaansaannoksista lisähöysteenään kiinalainen vallankumouslaulu
The East Is Red (Itä on punainen). Groundstroem esiintyi levyllä myös urkurina ja nokkahuilistina, ja yhdessä esityksessä häntä tuurasi basistina
Pekka Sarmanto. Kokonaisuudessaan levyä voidaan pitää Hasse Wallin läpimurtona suomalaiskitaristien eliittiin.
Viimeisen keikkansa vuonna 1967 Blues Section teki joulukuun puolivälissä jälleen Ruotsissa avustaen brittijoukkue The Move’ia Tukholman Konserttitalossa ja vuoden 1968 esiintymiskauden se avasi 5.1. Oravaisissa. Sen jälkeen yhtyeellä olikin tiedossa töitä aivan tarpeeksi ympäri Suomea.
Blues Section säesti Babitzinia aiemman singlen lisäksi myös tallenteessa, joka tehtiin vuonna 1968 Donnerin elokuvaan
Vihreä leski säveltämästä
Avaruuslaulusta. Pembroken paikan joukkueen vokalistina perinyt Frank Robson levytti yhtyeen kanssa kaksi omaa hengentuotettaan,
Faye ja
Sun Of Love, ja rumpali Österberg taiteilijanimellä
Ronnie Donnerin sävellykset
Kauan kuljen sekä
Hei vain. Samaan sarjaan voidaan liittää myös
Pertti "Pepe" Willbergin single-äänite Donnerin ja
Aulikki Oksasen balladista
Kuka kertoisi minulle elokuvasta
Punahilkka.
Vuosi 1968 oli Blues Sectionille levytysten suhteen työntäytteistä aikaa, sillä silloin syntyivät edellä mainittujen äänitteiden lisäksi Jim Pembroke’in ikuisteet
Semi-circle Solitude ja
Cherry Cup-cake Twist sekä Österbergin laulamat tallenteet
Ei kauempaa ja
Kun yö hyväilee 1968 (Love Records).Yhtye nauhoitti tuolloin myös esityksensä
The Straight And Narrow, mikä julkaistiin kuitenkin vasta seuraavana vuonna singlekokoelmassa
Some Of Love.
Nousua seurasi lamaannusBlues Section kuitenkin lamaantui jollakin tavalla ajan mittaan. Uutta materiaalia ei syntynyt siinä määrin kuin olisi tarpeen, eikä joukkue harjoitellut kylliksi. Niinpä esiintymiset hoidettiin enemmän tai vähemmän jamipohjalta, mikä ei tyydyttänyt sen enempää Groundstroemia kuin Pembrokeakaan.
HYY:n juhlia varten vuonna 1968 työstetyllä LP:llä
Respectives ’68 Blues Section esittää Koivistoisen sävellyksen
Football. Äänite jäikin sillä erää yhtyeen viimeiseksi, sillä Groundstroem oli jättänyt kokoonpanon keväällä ylioppilaskirjoitustensa vuoksi ja hänen tilalleen oli tullut Pekka Sarmanto. Kesällä 1968 myös Eero Koivistoinen erosi muodostelmasta ja koko ryhmittymä hajosi lopullisesti Sarmannon jouduttua syksyllä suorittamaan asevelvollisuuttaan.
Koivistoinen ja Österberg siirtyivät Jussi Raittisen
The Boys-yhtyeeseen, Robson matkusti Englantiin ja Walli jatkoi työskentelyä Donnerin
Treatment-muodostelmissa. Österberg oli hieman myöhemmin mukana perustamassa
Wigwamia, mihin Pembrokekin liittyi. Robson puolestaan palasi kesällä 1969 Groundstroemin kokoamaan
Tasavallan Presidenttiin.
Blues Sectionin hieno mutta lyhyt historia sai täten arvoisensa jatkon. Vuonna 1969 siltä ilmestyi vielä postuumisti singleistä kasattu LP
Some Of Love, ja vuotta myöhemmin julkaistuun
Reunion-albumiin oli yhtyeen tuotannosta otettu mukaan esitykset
For Mods Only ja
Lucy Jane, joissa Koivistoinen pääsi entistä paremmin esille.
Kahden keikan comebackSyksyllä 1996 Blues Section palasi näyttämölle 28 vuoden jälkeen hieman uudistuneena. Rumpalina oli nyt
Vesa Aaltonen, Koivistoinen soitti tenorisaksofonia ja Robson avusti kosketinsoittajana. Comebackin estradina oli Helsingin legendaarinen Tavastia, missä ryhmä uusi syyskuisen keikkansa lokakuun alussa.
Yhtyeen tuolloinen esiintyminen myös nauhoitettiin ja kolme sen numeroa otettiin mukaan Hasse Wallin viisi vuotta myöhemmin julkaisemalle levylle
Todellinen Live. Blues Sectionin vanhat levytyskappaleet
End Of A Poem ja
Wolf At The Door kuultiin tässä yhteydessä ensi kerran livenä, ja otantaa täydensi kolmen vuosikymmenen takainen bravuurinumero
Hey, Hey, Hey.
Lähteet:Lindfors, Jukka - Gronow, Pekka & Nyman, Jake 2004:
Suomi soi 2 - Rautalangasta hiphoppiin (Tammi, Helsinki.)
Kylänpää, Arto 1994:
Suomalaisten äänilevyjen luettelo - vinyylilevyt 1953-1969 (Suomen äänitearkisto, Helsinki.)
Haapanen, Urpo 1990:
Suomalaisten äänilevyjen taiteilijahakemisto (Suomen äänitearkisto, Helsinki.)
Lehtonen, Esko 1983:
Suomalaisen rockin tietosanakirja, osat 1 ja 2 (Soundi, Helsinki.)
Raimo Rautarinteen sähköposti 11.11.2010
