"Erkka "Edu" Kettunen kuuluu suomalaisten lauluntekijöiden ehdottomaan aateliin. Hän on neljännesvuosisadassa julkaissut satoja lauluja; niiden joukossa helmiä, jotka ovat kestävintä laatua..."Näin luonnehdittiin kyseisen henkilön ansioita, kun hänelle myönnettiin vuoden 2006 Juha Vainion rahaston tunnustuspalkinto, 5000 euroa, työstään suomalaisena lauluntekijänä ja sanoittajana. Lisäksi Kettusen todettiin olevan tarinankertoja ja elämän arkipäivän kuvaaja, jonka lauluissa on
"sellaista todenomaista kauneutta, että sen ansiosta myös kuulija identifioituu laulajaan maailmansa tarkkailuun syventyneenä".Pääkaupungin entisessä emäpitäjässä Helsingin maalaiskunnassa vuonna 1961 syntynyt Erkka Kettunen teki ensimmäiset laulunsa jo aivan pienenä saatuaan sedältään kitaran ja tarvittuaan sen soittamiseen sopivia sävelmiä. Hänen varhaisimpia idoleitaan olivat mm.
Kiril "Kirka" Babitzin ja
Dave Lindholm, mutta hänen kiinnostuksensa suuntautui pian
David Bowien ja
Joni Mitchellin kaltaisten kansainvälisten taiteilijoiden tarjoamaan englanninkieliseen musiikkiin.
Broadcastista se alkoiKettusen varsinainen ura alkoi vasta vuonna 1980 vasta perustetun
Broadcast-yhtyeen laulusolistina. Kokoonpanon muut jäsenet olivat
Kim Lönnholm (laulu),
Esa Kaartamo (kitara, kosketinsoittimet ja laulu),
Seppo Allinen (basso) ja
Miri Miettinen (rummut). Muodostelma teki ensimmäisen albuminsa - nimikkosellaisen - marraskuussa 1981. Sen sisällöstä kolme kappaletta olivat Kettusen sanoittamia ja yksi,
Leap For My Love, kokonaan hänen käsialaansa.
Tietoteoksessa "Suomi soi 2" (Tammi 2004) yhtyettä kuvaillaan näin:
"Siistin näköinen ja taitavasti soittava helsinkiläinen Broadcast ei ollut teinibändi vaan enemmänkin amerikkalainen radiopopyhtye. Se lauloi kauniin harmonisesti Tyynenmeren saarista ja Pasadenan auringonlaskusta sekä imi vaikutteita Eaglesin ja Little Featin kaltisilta amerikkalaisen aikuisrockin (adult oriented rock, AOR) jättiläisiltä."Broadcast saavutti hetimiten sellaisen suosion, että pääsi ikuistamaan jo vuonna 1982 toisen kokoelmansa
Heartbeat Paradise. Siinä oli yksi Kettusen sävellys ja sanoitus,
Seadog Trail, jonka teksti antoi jo selviä viitteitä siitä mitä tältä nykypäivän trubaduurilta sopii odottaa vastaisuudessa. Tuolloin myös yhtyeen kokoonpano muuttui, kun kitaristiksi tuli
Jarmo Nikku ja basistiksi
Masa Maijanen.
Vasta muodostelman seuraava iso kiekko, vuonna 1983 julkaistu
Who’s Got The Ball, nosti Erkka Kettusen esille myös musiikintekijänä. Olihan levyn suosittu otsikkosävelmä hänen tuotantoaan. Lisäksi
Pekka Pohjolan levyllä
Urban Tango kuultiin kaksi Kettusen englanninkielistä sanoitusta, joista toinen oli myös hänen oma sävellyksensä.
Lauluja laajempaakin levitykseenVieläkin kuuluvammin Edu Kettunen oli esillä samana vuonna julkaistulla musiikin moniottelijan
Kalervo "Kassu" Halosen albumilla
Trans Sahara, minkä sisällöstä jo puolet oli hänen säveltämäänsä ja/tai sanoittamaansa. Lisäksi
Janne Louhivuori sisällytti lp:lleen
Midnight Pink Kettusen aikaansaannoksia. Vuoden 1983 merkkipaaluihin Broadcastin lyhyeksi jääneessä historiassa kuului myös voitto Iso-Britanniassa pidetyssä kansainvälisessä amatööriyhtyeiden kilpailussa
The Battle of The Bands.
Marjo-Riitta Karvisen vuonna 1984 julkaistulla lp:llä
Happy To Be Alive kuultiin yksi Edu Kettusen säveltämä ja neljä sanoittamaa kappaletta, mutta Broadcastin samana vuonna ilmestyneessä neljännessä, vain vinyylimuodossa markkinoidussa kokoelmassa
Soon hänen panoksensa sillä saralla oli vähäisempi. Levytuottaja
Tommi Liuhala patistikin häntä kokeilemaan kykyjään myös suomenkielisten laulujen laatijana, ja pyyntö konkretisoitui pian soololevytyksen
Edu Kettunen muodossa.
Albumin koko ohjelmisto oli laulajan omaa käsialaa, ja siitä lohkaistu
Neonkuu nousi jo varteenotettavaksi hitiksi. Vuonna 1984 Kettunen oli näkyvästi ja kuuluvasti esillä niin säveltäjänä ja sanoittajana kuin myös muusikkona sekä apulaistuottajana
Riki Sorsan cd-levyllä
Kellot ja peilit. Seuraavana vuonna hänen kotikutoista säveltuotantoaan kuultiin
Kari Kuivalaisen suomenkielisessä nimikkokokoelmassa ja englanninkielisiä tarinoitaan
Zero Nine-yhtyeen albumissa
White Lines.
Tämän jälkeen Edu Kettunen jatkoi laulujen rustaamista muillekin artisteille. Hänen sanoituksiaan levyttivät muun muassa "Kassu" Halonen, Kirka,
Markku Aro,
Kojo &
Jim Pembroke sekä
Leena Nilsson.
Kettunen itse paneutui nyt entistä määrätietoisemmin oman uransa rakentamiseen, mitä vauhditti myös sekä häntä että Broadcast-yhtyettä kohdannut levy-yhtiön vaihdos. Eräänlaiseksi kulminaatiopisteeksi muodostui hänen osallistumisensa keväällä 1986 Suomen euroviisukarsintaan Kirkan tulkitsemalla sävelmällä
Uusiin taivaisiin, joka sijoittui sinänsä kunniakkaasti toiseksi.
Megahitti Lentäjän poikaSamana vuonna Kettunen työsti uuden levytuottajan laskuun kokoelman Lentäjän poika, minkä otsikkokappale osoittautui oikeaksi megahitiksi. Siinä sivussa hän jatkoi yhteistyötä muun muassa Zero Ninen, Kassu Halosen ja Kirkan kanssa, konkreettisena tuloksena albumit
Intrigue (Zero Nine),
I Have Played Rock’n Roll (Halonen) ja
R.O.C.K. (Babitzin). Kirka levytti tietenkin myös euroviisukandidaattinsa
Uusiin taivaisiin ja
Freeman hänen sanoituksensa
Karibian kuu. Iskelmällisiä tekstikäännöksiä syntyi ainakin
Carolalle ja
Pirkko Mannolalle.
Eräs merkittävä vaihe Erkka "Edu" Kettusen uralla päättyi, kun Broadcast hajosi saatuaan vuonna 1987 valmiiksi viidennen, edelleen englanninkielisen kokoelmansa
Step On It. Mutta se ei lannistanut Kettusen luomisvoimaa, sillä
Marisan cd:llä
Aika kulkee itäänpäin hän kunnostautui jälleen paitsi säveltäjänä ja sanoittajana myös muusikkona sekä toisena tuottajana.
Virve "Vicky" Rostia varten syntyi teksti sävelmiin
Erämaa sekä
Ja sydän lyö.
Edu Kettusen kolmas sooloalbumi
Rodeo ilmestyi vuotta myöhemmin ja jäi hienoisesta suosiostaan huolimatta jonkinlaiseksi välivaiheeksi, mutta hänen neljäs yrityksensä itsenäisenä lauluntekijänä, kokoelma
Eräänä yönä, nosti hänet elokuussa 1989 jälleen listoille kappaleen
Kone älä hyydy myötä. Samoihin aikoihin hänen vanha yhtyetoverinsa Kim Lönnholm menestyi levymyyntitilastoissa taltioinnillaan
Minä olen muistanut, minkä nostalginen, euroviisukarsintaankin osallistunut nimisävelmä ja osa muusta sisällöstä oli Kettusen käsialaa. Lisäksi Edu tuotti
Greedy Pig-yhtyeen cd:n
Rye Rye Man, vaikka se onkin jäänyt julkisuudessa vähemmälle huomiolle.
1990-luvun alkajaisiksi Kettunen tuotti ja sävelsi jälleen otsikkokappaleen Lönnholmin toiseen albumiin
Minulla on koti, mutta se ei menestynyt edeltäjänsä lailla. Lauluntekijän omaa taiteilijanuraa leimasi yhä selvemmin se tosiasia, että hän ei viihtynyt pyynnöistä huolimatta enää esiintymislavoilla eikä muutenkaan julkisuudessa, vaan vetäytyä mieluimmin omiin oloihinsa, omien harrastustensa pariin. Niinpä uusia sävelmiä ja sanoituksiakin syntyi harvakseen, kuten
Minä kuulen sydänten äänen vuonna 1991 vanhalle yhtyetoverille Kim Lönnholmille.
Omaa tuotantoa verkkaiseen tahtiinSeuraavana vuonna Edu Kettunen sai valmiiksi järjestyksessä viidennen laulelmakokoelmansa jälleen voimakkaasti nostalgiasävytteisen
Kultamaan tarinoita, ja Richard "Riki" Sorsalle syntyi hobohenkinen
Tien päällä. Omaperäisen tekstinikkarin asiakaskunnan laajuutta heijastavat omalta osaltaan
Pepe Ahlqvistin taltiointi
Better Treat Her Well, hänen tuottamansa Greedy Pigin toinen albumi
Junkfood sekä Tommi Läntisen single
Sä saat mut unohtamaan vuodelta 1993.
Omia levyjään Kettunen on työstänyt varsin verkkaisesti, minkä vuoksi kuudes opus
Kaupparatsun koira ilmestyi vasta pari vuotta edellisen jälkeen. Vuonna 1994 hän myös sävelsi ja sanoitti
Santeri Kinnuselle laulun
Siruja timantin sekä tekstitti
Petri Laaksoselle tämän sävellyksen
Minä toivoisin niin. Seuraavina vuosina syntyivät muun muassa sanoitukset
Janus Hanskille taltiointiin
Hetken huili ja
Tarja Palolle levytykseen
Paperisydän.
Seitsemännen oman albuminsa
Elävien maassa Edu Kettunen julkaisi vuonna 1997, mukana bonuksena vanha läpimurtohittinsä
Kone älä hyydy. Samaan saumaan hän tuotti parivaljakon
Ville ja Pinja nimikko-cd:n, jossa oli mukana neljä hänen sävellystään ja lisäksi vielä yksi sanoitus.
Yö-yhtye levytti hänen tekstinsä Kyy.
Vuonna 1998 vanhat kumppanukset Kettunen, Esa Kaartamo ja
Mikko Kuustonen lyöttäytyivät yhteen laajaa huomiota herättäneen kiertueen ja varsin menestyksekkäästi osoittautuneen levytyskonaisuuden
Kaartamo Kettunen Kuustonen merkeissä.
Maarit Hurmerinnan tarpeisiin syntyi teksti tämän sävelmään
Joki-Juuso, minkä jälkeen Edu Kettusen kalenterissa vei tilaa taas uuden ikioman laulualbumin valmistelu. Se ilmestyi vuonna 2000 otsikolla
Jokapojan Hollywood ja oli alusta loppuun saakka aina kuvitusta myöten hänen käsialaansa.
Kolmen koon kantriaKeväällä 2001 TV-2 esitti ohjelmasarjassaan
Laulava sydän jakson
Kolmen koon kantri, jonka musiikista vastasi kolmikko Kaartamo-Kettunen-Kuustonen. Sen sisällöstä työstettiin seuraavana vuonna kahden cd:n kansio
Laulava sydän, ja lisäksi Edu Kettunen julkaisi uuden sooloalbumin
Grand Prix. Kolmantena urakkana hän oli vielä samoihin aikoihin mukana tuottamassa
Pinja Hanskin levyä
Haamumaili vastaten jo totuttuun tapaan osasta sen sävelmiä ja sanoituksia.
Kettunen on todennut, että hänellä ei ole ollut mitään määrätietoista urakehitelmää (
"Oikea työvire rentouttaa", Selvis 3/2006). Tämä on heijastunut hänen työskentelyssään lauluntekijänä siten, että hän ei ole tehnyt koskaan uusia kappaleita pöytälaatikkoon odottamaan tulevaa käyttöä. Niinpä hän on hän ryhtynyt rakentamaan uutta levytysohjelmistoa itselleen tavallisesti vasta siinä vaiheessa, kun on katsonut ajankohdan olevan otollinen siihen puuhaan.
Syrjässä julkisuudesta viihtyneen Kettusen seuraava uusi albumi valmistui poikkeuksellisesti vasta peräti neljän vuoden tauon jälkeen vuonna 2006. Se kantoi hieman moniselitteistä otsikkoa
Tarpeeks jotain, ja sen sisältö vahvisti yhä käsitystä siitä, miten hän suhtautuu maailmanmenoon. Eli "elämä on pelkkää vahinkojen hallintaa", kuten hän toteaa kyseiseen kokoelmaan sisältyvässä laulussaan
Tuhat tapaa jäädä yksin."Sille albumille tuli paljon sellaisia havainnointiin perustuvia biisejä", Kettunen valaisee. Hänen lauluilleen on ollut ominaista, että niissä ajetaan paljon, ollaan työssä, juodaan viinaa, haetaan tilaa ja halutaan nähdä kauas. Näin todetaan artikkelissa, jossa kuvaillaan perusteita hänelle vuonna 2006 myönnetylle Juha Vainion rahaston tunnustuspalkinnolle.
Edu Kettusen toistaiseksi viimeisin levytys on vuonna 2008 ilmestynyt
Matkalla San Franciscoon - tekijänsä muukaan "enemmän tällaisen vajaan viisikymppisen ihmisen henkilökohtaista inventaariota menneestä elämästä". Sekin todistaa, että asialla on ollut mainio tarinankertoja ja arkipäiväisen elämän kuvaaja, tietynlainen vanhan lännen Lonely Rider.
"Kyllä tämä levy on sellaista hipin ihmettelyä", Kettunen itse on todennut (www.mediamusiikki.fi). "Että mitä tässä on tullut tehtyä ja missä oltua. Vapauden kaipuuta, kaipuuta takaisin nuoruuteen."
Lauluja ja laivojaViime vuodet Kettunen on asunut Kemiössä tehden siellä taiteilijavaimonsa Lissun kanssa tilaustyönä pieniä puuveneitä ja muitakin puutöitä. Perheyrityksen toimenkuvaan kuuluvat myös erilaiset maalaukset, reliefit, pienoispatsaat ja vastaavat taideteokset. Tietysti Kettunen muun tekemisensä ohessa säveltää ja sanoittaa tilaustyönä kysynnän mukaan, vaikka se puoli on jäänyt ajan mittaan vähemmälle.
"En tarkkaan tiedä kuinka monta biisiä multa on julkaistu, mutta sama määrä on myös julkaisematta", Kettunen väittää (
"Oikea työvire rentouttaa", Selvis 3/2006).
"Kyllä tuolla on c-kasetteja varmaan pari viljasäkillistä." Siitähän luulisi riittävän levytettävää muillekin artisteille vielä pitkäksi aikaa...
Erkka "Edu" Kettusen kielellisestä ilmaisusta on sanottu, että se on
"sanastoltaan modernia - aitoa tämän päivän puhekieltä, joka samalla perustuu suomen kielen kalevalaiseen ominaislaatuun" (Selvis 3/2006).
"Hänen kielensä soi akustisesti, ja kun sanat saavat seurakseen sävelen, ne lähtevät lentoon."Lähteet:Nissilä, Pekka 2006:
"Oikea työvire rentouttaa" (Selvis 3/2006, Helsinki)
Latva, Tony & Tuunainen, Petri 2004:
Iskelmän tähtitaivas - 500 suomalaista viihdetaiteilijaa (WSOY, Jyväskylä)
Lindfors, Jukka - Gronow, Pekka & Nyman, Jake 2004:
Suomi soi 2 - Rautalangasta hiphoppiin (Tammi, Helsinki.)
Haapanen, Urpo 1990:
Suomalaisten äänilevyjen taiteilijahakemisto (Suomen äänitearkisto, Helsinki)