BIOGRAFIATWIKITEEMATVIDEOTUUTISETPALKINNOTINFOYHTEYSTIEDOT
HAKU
Henkilötiedot

Edu Kettunen

s. 12.4.1961, Helsingin maalaiskunta

Teksti Erkki Pälli
Perustiedot
Nimet
Täydellinen nimiErkka Lauri Kettunen
TaitelijanimetEdu Kettunen
Tärkeät päivämäärät
Syntymäaika12.4.1961, Helsingin maalaiskunta
Roolit ja soittimet
Roolitlauluntekijä (päärooli), laulaja, tuottaja
Soittimetkitara (pääinstrumentti), piano
Linkit
Kettusten verkkokauppa
http://www.kettustenkauppa.com/
Yhteydet muihin musiikkialan vaikuttajiin
Yhtyeet
Broadcast, laulaja, lauluntekijä 1980-87
Muut yhteydet
Esa Kaartamo, lauluntekijä, tuottaja
Kim Lönnholm, laulaja
Masa Maijanen, basisti
Miri Miettinen, rumpali
Jarmo Nikku, kitaristi
Mikko Kuustonen, laulaja-lauluntekijä
Pinja Hanski, laulaja
Biografia
"Erkka "Edu" Kettunen kuuluu suomalaisten lauluntekijöiden ehdottomaan aateliin. Hän on neljännesvuosisadassa julkaissut satoja lauluja; niiden joukossa helmiä, jotka ovat kestävintä laatua..."
Näin luonnehdittiin kyseisen henkilön ansioita, kun hänelle myönnettiin vuoden 2006 Juha Vainion rahaston tunnustuspalkinto, 5000 euroa, työstään suomalaisena lauluntekijänä ja sanoittajana. Lisäksi Kettusen todettiin olevan tarinankertoja ja elämän arkipäivän kuvaaja, jonka lauluissa on "sellaista todenomaista kauneutta, että sen ansiosta myös kuulija identifioituu laulajaan maailmansa tarkkailuun syventyneenä".

Pääkaupungin entisessä emäpitäjässä Helsingin maalaiskunnassa vuonna 1961 syntynyt Erkka Kettunen teki ensimmäiset laulunsa jo aivan pienenä saatuaan sedältään kitaran ja tarvittuaan sen soittamiseen sopivia sävelmiä. Hänen varhaisimpia idoleitaan olivat mm. Kiril "Kirka" Babitzin ja Dave Lindholm, mutta hänen kiinnostuksensa suuntautui pian David Bowien ja Joni Mitchellin kaltaisten kansainvälisten taiteilijoiden tarjoamaan englanninkieliseen musiikkiin.

Broadcastista se alkoi

Kettusen varsinainen ura alkoi vasta vuonna 1980 vasta perustetun Broadcast-yhtyeen laulusolistina. Kokoonpanon muut jäsenet olivat Kim Lönnholm (laulu), Esa Kaartamo (kitara, kosketinsoittimet ja laulu), Seppo Allinen (basso) ja Miri Miettinen (rummut). Muodostelma teki ensimmäisen albuminsa - nimikkosellaisen - marraskuussa 1981. Sen sisällöstä kolme kappaletta olivat Kettusen sanoittamia ja yksi, Leap For My Love, kokonaan hänen käsialaansa.

Tietoteoksessa "Suomi soi 2" (Tammi 2004) yhtyettä kuvaillaan näin: "Siistin näköinen ja taitavasti soittava helsinkiläinen Broadcast ei ollut teinibändi vaan enemmänkin amerikkalainen radiopopyhtye. Se lauloi kauniin harmonisesti Tyynenmeren saarista ja Pasadenan auringonlaskusta sekä imi vaikutteita Eaglesin ja Little Featin kaltisilta amerikkalaisen aikuisrockin (adult oriented rock, AOR) jättiläisiltä."

Broadcast saavutti hetimiten sellaisen suosion, että pääsi ikuistamaan jo vuonna 1982 toisen kokoelmansa Heartbeat Paradise. Siinä oli yksi Kettusen sävellys ja sanoitus, Seadog Trail, jonka teksti antoi jo selviä viitteitä siitä mitä tältä nykypäivän trubaduurilta sopii odottaa vastaisuudessa. Tuolloin myös yhtyeen kokoonpano muuttui, kun kitaristiksi tuli Jarmo Nikku ja basistiksi Masa Maijanen.

Vasta muodostelman seuraava iso kiekko, vuonna 1983 julkaistu Who’s Got The Ball, nosti Erkka Kettusen esille myös musiikintekijänä. Olihan levyn suosittu otsikkosävelmä hänen tuotantoaan. Lisäksi Pekka Pohjolan levyllä Urban Tango kuultiin kaksi Kettusen englanninkielistä sanoitusta, joista toinen oli myös hänen oma sävellyksensä.

Lauluja laajempaakin levitykseen

Vieläkin kuuluvammin Edu Kettunen oli esillä samana vuonna julkaistulla musiikin moniottelijan Kalervo "Kassu" Halosen albumilla Trans Sahara, minkä sisällöstä jo puolet oli hänen säveltämäänsä ja/tai sanoittamaansa. Lisäksi Janne Louhivuori sisällytti lp:lleen Midnight Pink Kettusen aikaansaannoksia. Vuoden 1983 merkkipaaluihin Broadcastin lyhyeksi jääneessä historiassa kuului myös voitto Iso-Britanniassa pidetyssä kansainvälisessä amatööriyhtyeiden kilpailussa The Battle of The Bands.

Marjo-Riitta Karvisen vuonna 1984 julkaistulla lp:llä Happy To Be Alive kuultiin yksi Edu Kettusen säveltämä ja neljä sanoittamaa kappaletta, mutta Broadcastin samana vuonna ilmestyneessä neljännessä, vain vinyylimuodossa markkinoidussa kokoelmassa Soon hänen panoksensa sillä saralla oli vähäisempi. Levytuottaja Tommi Liuhala patistikin häntä kokeilemaan kykyjään myös suomenkielisten laulujen laatijana, ja pyyntö konkretisoitui pian soololevytyksen Edu Kettunen muodossa.

Albumin koko ohjelmisto oli laulajan omaa käsialaa, ja siitä lohkaistu Neonkuu nousi jo varteenotettavaksi hitiksi. Vuonna 1984 Kettunen oli näkyvästi ja kuuluvasti esillä niin säveltäjänä ja sanoittajana kuin myös muusikkona sekä apulaistuottajana Riki Sorsan cd-levyllä Kellot ja peilit. Seuraavana vuonna hänen kotikutoista säveltuotantoaan kuultiin Kari Kuivalaisen suomenkielisessä nimikkokokoelmassa ja englanninkielisiä tarinoitaan Zero Nine-yhtyeen albumissa White Lines.

Tämän jälkeen Edu Kettunen jatkoi laulujen rustaamista muillekin artisteille. Hänen sanoituksiaan levyttivät muun muassa "Kassu" Halonen, Kirka, Markku Aro, Kojo & Jim Pembroke sekä Leena Nilsson.

Kettunen itse paneutui nyt entistä määrätietoisemmin oman uransa rakentamiseen, mitä vauhditti myös sekä häntä että Broadcast-yhtyettä kohdannut levy-yhtiön vaihdos. Eräänlaiseksi kulminaatiopisteeksi muodostui hänen osallistumisensa keväällä 1986 Suomen euroviisukarsintaan Kirkan tulkitsemalla sävelmällä Uusiin taivaisiin, joka sijoittui sinänsä kunniakkaasti toiseksi.

Megahitti Lentäjän poika

Samana vuonna Kettunen työsti uuden levytuottajan laskuun kokoelman Lentäjän poika, minkä otsikkokappale osoittautui oikeaksi megahitiksi. Siinä sivussa hän jatkoi yhteistyötä muun muassa Zero Ninen, Kassu Halosen ja Kirkan kanssa, konkreettisena tuloksena albumit Intrigue (Zero Nine), I Have Played Rock’n Roll (Halonen) ja R.O.C.K. (Babitzin). Kirka levytti tietenkin myös euroviisukandidaattinsa Uusiin taivaisiin ja Freeman hänen sanoituksensa Karibian kuu. Iskelmällisiä tekstikäännöksiä syntyi ainakin Carolalle ja Pirkko Mannolalle.

Eräs merkittävä vaihe Erkka "Edu" Kettusen uralla päättyi, kun Broadcast hajosi saatuaan vuonna 1987 valmiiksi viidennen, edelleen englanninkielisen kokoelmansa Step On It. Mutta se ei lannistanut Kettusen luomisvoimaa, sillä Marisan cd:llä Aika kulkee itäänpäin hän kunnostautui jälleen paitsi säveltäjänä ja sanoittajana myös muusikkona sekä toisena tuottajana. Virve "Vicky" Rostia varten syntyi teksti sävelmiin Erämaa sekä Ja sydän lyö.

Edu Kettusen kolmas sooloalbumi Rodeo ilmestyi vuotta myöhemmin ja jäi hienoisesta suosiostaan huolimatta jonkinlaiseksi välivaiheeksi, mutta hänen neljäs yrityksensä itsenäisenä lauluntekijänä, kokoelma Eräänä yönä, nosti hänet elokuussa 1989 jälleen listoille kappaleen Kone älä hyydy myötä. Samoihin aikoihin hänen vanha yhtyetoverinsa Kim Lönnholm menestyi levymyyntitilastoissa taltioinnillaan Minä olen muistanut, minkä nostalginen, euroviisukarsintaankin osallistunut nimisävelmä ja osa muusta sisällöstä oli Kettusen käsialaa. Lisäksi Edu tuotti Greedy Pig-yhtyeen cd:n Rye Rye Man, vaikka se onkin jäänyt julkisuudessa vähemmälle huomiolle.

1990-luvun alkajaisiksi Kettunen tuotti ja sävelsi jälleen otsikkokappaleen Lönnholmin toiseen albumiin Minulla on koti, mutta se ei menestynyt edeltäjänsä lailla. Lauluntekijän omaa taiteilijanuraa leimasi yhä selvemmin se tosiasia, että hän ei viihtynyt pyynnöistä huolimatta enää esiintymislavoilla eikä muutenkaan julkisuudessa, vaan vetäytyä mieluimmin omiin oloihinsa, omien harrastustensa pariin. Niinpä uusia sävelmiä ja sanoituksiakin syntyi harvakseen, kuten Minä kuulen sydänten äänen vuonna 1991 vanhalle yhtyetoverille Kim Lönnholmille.

Omaa tuotantoa verkkaiseen tahtiin

Seuraavana vuonna Edu Kettunen sai valmiiksi järjestyksessä viidennen laulelmakokoelmansa jälleen voimakkaasti nostalgiasävytteisen Kultamaan tarinoita, ja Richard "Riki" Sorsalle syntyi hobohenkinen Tien päällä. Omaperäisen tekstinikkarin asiakaskunnan laajuutta heijastavat omalta osaltaan Pepe Ahlqvistin taltiointi Better Treat Her Well, hänen tuottamansa Greedy Pigin toinen albumi Junkfood sekä Tommi Läntisen single Sä saat mut unohtamaan vuodelta 1993.

Omia levyjään Kettunen on työstänyt varsin verkkaisesti, minkä vuoksi kuudes opus Kaupparatsun koira ilmestyi vasta pari vuotta edellisen jälkeen. Vuonna 1994 hän myös sävelsi ja sanoitti Santeri Kinnuselle laulun Siruja timantin sekä tekstitti Petri Laaksoselle tämän sävellyksen Minä toivoisin niin. Seuraavina vuosina syntyivät muun muassa sanoitukset Janus Hanskille taltiointiin Hetken huili ja Tarja Palolle levytykseen Paperisydän.

Seitsemännen oman albuminsa Elävien maassa Edu Kettunen julkaisi vuonna 1997, mukana bonuksena vanha läpimurtohittinsä Kone älä hyydy. Samaan saumaan hän tuotti parivaljakon Ville ja Pinja nimikko-cd:n, jossa oli mukana neljä hänen sävellystään ja lisäksi vielä yksi sanoitus. -yhtye levytti hänen tekstinsä Kyy.

Vuonna 1998 vanhat kumppanukset Kettunen, Esa Kaartamo ja Mikko Kuustonen lyöttäytyivät yhteen laajaa huomiota herättäneen kiertueen ja varsin menestyksekkäästi osoittautuneen levytyskonaisuuden Kaartamo Kettunen Kuustonen merkeissä. Maarit Hurmerinnan tarpeisiin syntyi teksti tämän sävelmään Joki-Juuso, minkä jälkeen Edu Kettusen kalenterissa vei tilaa taas uuden ikioman laulualbumin valmistelu. Se ilmestyi vuonna 2000 otsikolla Jokapojan Hollywood ja oli alusta loppuun saakka aina kuvitusta myöten hänen käsialaansa.

Kolmen koon kantria

Keväällä 2001 TV-2 esitti ohjelmasarjassaan Laulava sydän jakson Kolmen koon kantri, jonka musiikista vastasi kolmikko Kaartamo-Kettunen-Kuustonen. Sen sisällöstä työstettiin seuraavana vuonna kahden cd:n kansio Laulava sydän, ja lisäksi Edu Kettunen julkaisi uuden sooloalbumin Grand Prix. Kolmantena urakkana hän oli vielä samoihin aikoihin mukana tuottamassa Pinja Hanskin levyä Haamumaili vastaten jo totuttuun tapaan osasta sen sävelmiä ja sanoituksia.

Kettunen on todennut, että hänellä ei ole ollut mitään määrätietoista urakehitelmää ("Oikea työvire rentouttaa", Selvis 3/2006). Tämä on heijastunut hänen työskentelyssään lauluntekijänä siten, että hän ei ole tehnyt koskaan uusia kappaleita pöytälaatikkoon odottamaan tulevaa käyttöä. Niinpä hän on hän ryhtynyt rakentamaan uutta levytysohjelmistoa itselleen tavallisesti vasta siinä vaiheessa, kun on katsonut ajankohdan olevan otollinen siihen puuhaan.

Syrjässä julkisuudesta viihtyneen Kettusen seuraava uusi albumi valmistui poikkeuksellisesti vasta peräti neljän vuoden tauon jälkeen vuonna 2006. Se kantoi hieman moniselitteistä otsikkoa Tarpeeks jotain, ja sen sisältö vahvisti yhä käsitystä siitä, miten hän suhtautuu maailmanmenoon. Eli "elämä on pelkkää vahinkojen hallintaa", kuten hän toteaa kyseiseen kokoelmaan sisältyvässä laulussaan Tuhat tapaa jäädä yksin.

"Sille albumille tuli paljon sellaisia havainnointiin perustuvia biisejä", Kettunen valaisee. Hänen lauluilleen on ollut ominaista, että niissä ajetaan paljon, ollaan työssä, juodaan viinaa, haetaan tilaa ja halutaan nähdä kauas. Näin todetaan artikkelissa, jossa kuvaillaan perusteita hänelle vuonna 2006 myönnetylle Juha Vainion rahaston tunnustuspalkinnolle.

Edu Kettusen toistaiseksi viimeisin levytys on vuonna 2008 ilmestynyt Matkalla San Franciscoon - tekijänsä muukaan "enemmän tällaisen vajaan viisikymppisen ihmisen henkilökohtaista inventaariota menneestä elämästä". Sekin todistaa, että asialla on ollut mainio tarinankertoja ja arkipäiväisen elämän kuvaaja, tietynlainen vanhan lännen Lonely Rider.

"Kyllä tämä levy on sellaista hipin ihmettelyä", Kettunen itse on todennut (www.mediamusiikki.fi). "Että mitä tässä on tullut tehtyä ja missä oltua. Vapauden kaipuuta, kaipuuta takaisin nuoruuteen."

Lauluja ja laivoja

Viime vuodet Kettunen on asunut Kemiössä tehden siellä taiteilijavaimonsa Lissun kanssa tilaustyönä pieniä puuveneitä ja muitakin puutöitä. Perheyrityksen toimenkuvaan kuuluvat myös erilaiset maalaukset, reliefit, pienoispatsaat ja vastaavat taideteokset. Tietysti Kettunen muun tekemisensä ohessa säveltää ja sanoittaa tilaustyönä kysynnän mukaan, vaikka se puoli on jäänyt ajan mittaan vähemmälle.

"En tarkkaan tiedä kuinka monta biisiä multa on julkaistu, mutta sama määrä on myös julkaisematta", Kettunen väittää ("Oikea työvire rentouttaa", Selvis 3/2006). "Kyllä tuolla on c-kasetteja varmaan pari viljasäkillistä." Siitähän luulisi riittävän levytettävää muillekin artisteille vielä pitkäksi aikaa...

Erkka "Edu" Kettusen kielellisestä ilmaisusta on sanottu, että se on "sanastoltaan modernia - aitoa tämän päivän puhekieltä, joka samalla perustuu suomen kielen kalevalaiseen ominaislaatuun" (Selvis 3/2006). "Hänen kielensä soi akustisesti, ja kun sanat saavat seurakseen sävelen, ne lähtevät lentoon."

Lähteet:
Nissilä, Pekka 2006: "Oikea työvire rentouttaa" (Selvis 3/2006, Helsinki)
Latva, Tony & Tuunainen, Petri 2004: Iskelmän tähtitaivas - 500 suomalaista viihdetaiteilijaa (WSOY, Jyväskylä)
Lindfors, Jukka - Gronow, Pekka & Nyman, Jake 2004: Suomi soi 2 - Rautalangasta hiphoppiin (Tammi, Helsinki.)
Haapanen, Urpo 1990: Suomalaisten äänilevyjen taiteilijahakemisto (Suomen äänitearkisto, Helsinki)
Sanottua
"Mä tunnen itseni enemmän käsityöläiseksi kuin taiteilijaksi. En luule, että tämä mitä mä teen on jotenkin tärkeämpää kuin jokin muu. Sellainen mua hämää taiteilijoissa - se että ne luulee taiten olevan suurempaa kuin mikään. muu." ("Oikea työvire rentouttaa", Selvis 3/2006).
Valikoitu diskografia
Broadcast: Broadcast 1980 (DigIt)
Broadcast: Heartbeat Paradise 1982 (HiHat)
Pekka Pohjola: Urban Tango 1982 (Pohjola)
Kassu Halonen: Trans Sahara 1982 (Sonet)
Janne Louhivuori: Midnight Pink 1982 (EMI)
Broadcast: Soon 1984 (DigIt)
Edu Kettunen: Edu Kettunen 1984 (DigIt)
Marjo-Riitta Kervinen: Happy To Be Alive 1984 (Polydor)
Riki Sorsa: Kellot ja peilit 1984 (Sony)
Kassu Halonen: Miltä tuntuu siltä tuntuu rock’n roll 1984 (sanat) (HiHat)
Leena Nilsson: Koneet käy 1984 (Tähtitorni)
Zere Nine: White Lines 1985 (Megafon)
Markku Aro: Ikuisuus aamuun 1985 (sanat) (Finnlevy)
Kassu Halonen: I Have Played Rock’n Roll 1986 (DigIt)
Kirka: R.O.C.K. 1986 (Flamingo)
Edu Kettunen: Lentäjän poika 1986 (Flamingo)
Broadcast: Step On It 1987 (Flamingo)
Marisa: Aika kulkee itään päin 1987 (CBS)
Edu Kettunen: Rodeo 1988 (Flamingo)
Kim Lönnholm: Minä olen muistanut 1989 (Flamingo)
Greedy Pig: Rye Rye Man 1989 (DigIt)
Edu Kettunen: Eräänä yönä... 1989 (Flamingo)
Edu Kettunen: Suuria suruja, pieniä pyyntöjä 1989 (SPR)
Kim Lönnholm: Minulla on koti 1990 (Flamingo)
Edu Kettunen: Kultamaan tarinoita 1992 (Sonet)
Riki Sorsa: Tien päällä 1992 (CBS)
Edu Kettunen: Kaupparatsun koira 1994 (Sonet)
Edu Kettunen: Elävien maassa 1997 (PolyGram)
Ville ja Pinja: Ville ja Pinja 1997 (Avalant)
Esa Kaartamo, Edu Kettunen & Mikko Kuustonen: Kaartamo Kettunen Kuustonen 1998 (BMG)
Ville ja Pinja: Tavallinen uni 1999 (Avalant)
Edu Kettunen: Jokapojan Hollywood 2000 (Universal)
Edu Kettunen: Grand Prix 2002 (Universal)
Pinja Hanski: Haamumaili 2002 (EMI Finland)
Tremolo: Talk To Joe 2002 (Artisto)
Esa Kaartamo, Edu Kettunen & Mikko Kuustonen: Laulava sydän 2002 (EMI Finland)
Edu Kettunen: Tarpeeks jotain 2006 (Mediamusiikki)
Edu Kettunen: Matkalla San Franciscoon 2008 (Edel)
Bibliografia ja lähteet
Kettunen, Edu: Meri-Paavo ja Mehikäärme 2006 (Otava)
Kannatusjäsenet GramexELVISMusiikkikustantajatMuusikkojen liittoTeostoMusiikkituottajat Toteutus Nemesys Oy