Ilkka Alangon ura on ollut vahvasti sidoksissa 1990-luvun suosikkiyhtyeeseen
Neljä Ruusua, mutta nyt hän pyrkii esille itsenäisenä yrittäjänä ja omine ideoineen.
Ilkka Alanko aloitti musisoimisen nelivuotiaana viululla ja siirtyi kolmisen vuotta myöhemmin klarinettiin. Sen jälkeen hän otti instrumentikseen käyrätorven, jota soitti aina 17-vuotiaaksi asti. Sitä ennen Ilkka oli innostunut klassisen musiikin ohessa myös rockista, mihin hänet oli tutustuttanut vanhempi veljensä
Ismo Alanko.
"En tiedä olisinko edes alkanut soittaa rokkia ilman Ismoa", Ilkka Alanko on kertonut myöhemmin (Tero Valkonen:
Ilkka Alanko soolouran alussa - Selvis 4/2008).
"Sehän vei minua jo pikkupoikana treenikämpälle. Taustalla oli varmaan se, että Ismo oli saanut lapsenhoitovuoron ja ratkaisi asian ottamalla hoidettavan mukaan treeneihin..."Seurauksena Ilkka Alangon kiinnostumisesta velipojan edustamaan nykymusiikkiin oli, että hän muodosti vuonna 1982 kitaristi
Petteri "Kode" Koistisen, basisti
Jari "Lade" Laakkosen sekä rumpali
Kari "Kämy" Kämäräisen kanssa yhtyeen, joka sai nimen
Talouskukkaro ja jonka jäsenten keski-ikä oli tuossa vaiheessa 14 vuotta. Kolmisen vuotta myöhemmin kokoonpano jatkoi nimellä Neljä Ruusua, jolloin Alanko opittiin tuntemaan paitsi yhtyeen vokalistina myös säveltäjänä ja lauluntekijänä.
Neljä Ruusua löi itsensä läpi vuonna 1993, kun se sai platinaan albumista
Pop-uskonto ja nimettiin vuoden yhtyeeksi. Kyseessä olikin lajissaan yksi 1990-luvun suosituimmista suomalaisista keikkabändeistä - jollei suosituin. Se valloitti yleisönsä paitsi mukaansa tempaavalla musiikillaan myös huumorin sävyttämällä lavaesiintymisellään, jota jotkut ovat kutsuneet "rock-kukkoiluksi".
Yhtyeen sisäiseksi työnjaoksi ohjelmiston osalta oli muodostunut ajan mittaan, että sävellyksistä vastasi pääasiassa Koistinen ja sanoituksista Alanko. Viimemainitulla alkoi olla yhä voimakkaimpia ambitioita myös kokonaan oman musiikin suhteen, minkä vuoksi hän päätti ottaa pienen miettimistauon ennen uusia levytyksiä.
Neljä Ruusua teki (toistaiseksi?) viimeisen keikkansa 17.8.2007. Siinä yhteydessä julkaistiin lyhyt tiedote, jossa todettiin lakoonisesti:
"Yhtyeen tulevaisuus on täysin avoin; minkäänlaisia suunnitelmia levytysten keikkojen tai muun toiminnan suhteen ei ole laadittu.""Me oltiin päätetty jo kaksi vuotta aikaisemmin, että tehdään vielä yksi levy ja siihen liittyvät keikat, ja sitten pannaan pillit pussiin", Alanko paljastaa.
"Se oli meille aika selvä kuvio: ei ollut tarvetta hajota lopullisesti, koska meillä oli kuitenkin aika hyvät välit. Suurta draamaa ei ollut."Alanko myöntää kuitenkin, että pari viimeisintä vuotta yhtyeen kanssa eivät olleet "mitään maailman helpointa aikaa".
"Olin tehnyt joitakin demoja jo Neljän Ruusun loppuvaiheissa, kun vielä tehtiin keikkaa", hän kertoo.
"Oikeastaan jo silloin alkoi hahmottua, mihin suuntaan haluan tätä juttua viedä...""Olin aina miettinyt, että jonakin päivänä olisi mukavaa tehdä konepohjaista tanssikamaa sisältävä suomenkielinen levy. Ikään kuin discolevy!" Alanko toteaa.
"Olen innoissani siitä, että voin tehdä täsmälleen mitä haluan."Ennen ikiomaa projektiaan Alanko ehti olla vuonna 2008 mukana
Tapio Rautavaaran muistoksi julkaistussa albumissa Mestaria kunnioittaen, jossa hän esitti laulelman Sunnuntaina sataa aina. Esikoisalbumiaan hän on työstänyt verkkaiseen tahtiin tuottaja
Rauli "Rake" Eskolinin kanssa.
Materiaali koostui hänen omista hengentuotteistaan, joissa on vaikutteita hänelle läheisestä 1980- ja 1990-lukujen dicopopista. Levy on nimeltään
Etsin sua, ja sen oli määrä ilmestyä maaliskuussa kuluvana vuonna. Uudeksi julkaisupäiväksi on ilmoitettu sittemmin 19.8.2009.
Keikkoja Alanko tekee oman
ELK-kokoonpanonsa kanssa. Siinä soittavat hänen lisäkseen
Wilhelmiina Heikkonen, laulu ja kosketinsoittimet, sekä
Jaakko Kujala, kitara ja lyömäsoittimet. Alanko itse on aikonut ottaa instrumentikseen estradilla kitaran ohessa myös trumpetin, jota hän soittaa myös uudella levyllään ainakin yhdessä kappaleessa.
"Keikkailun nautittavuus on minusta aika suorassa suhteessa siihen, miten paljon on yleisöä", hän toteaa.
"Vaikka soittaisi helvetin hyvin, niin lavalla on aika masentavaa, jos yleisöä ei ole."Säveltämisen suhteen Alanko aikoo edetä rauhallisesti.
"Minä en yleensä edes yritä tehdä biisejä kuin kausittain", hän sanoo.
"Näin se menee, ja näinhän se meni myös Neljän Ruusun kanssa."Lähteet:Alangon siteeraukset Tero Valkosen artikkelista
Ilkka Alanko soolouran alussa (Selvis 4/2008).
Lindfors, Jukka - Gronow, Pekka & Nyman, Jake 2004: Suomi soi 2 - Rautalangasta hiphoppiin (Tammi, Helsinki.)
