s. 28.2.1929, Helsinki

Annaliisa Pyykön uran alku viihdelaulajana on kuin suoraan vanhasta kotimaisesta elokuvasta. Hän työskenteli 1950-luvun alkupuolella ministeri Veikko Vennamon sihteerinä. Kerran järjestettiin ministeriössä erään työntekijän nimipäiväjuhlat, ja Pyykköä, jonka lauluharrastus oli yleisesti tiedossa, pyydettiin esiintymään niissä. Hänen laulaessaan oli oven takana kuulolla paikan vahtimestari, joka sattumalta tunsi Yleisradion viihdemusiikkipäällikön, kapellimestari George de Godzinskyn. Hän kertoi Godzinskylle ministeriössä työskentelevästä erittäin kaunisäänisestä ja lahjakkaasta nuoresta naisesta sekä suositteli ottamaan tähän yhteyttä.

Jonkin ajan kuluttua Annaliisa Pyykkö sai puhelun Godzinskyltä, ja vähän myöhemmin he olivat studiossa äänittämässä ensimmäistä yhteistä ohjelmaansa. Tästä alkoi heidän vuosikymmeniä kestänyt tiivis ja monipuolinen yhteistyönsä. Pian järjestyi myös levytystilaisuus; Pyykön 1954 tekemät ensimmäiset levytykset olivat Oot poissa lapseni pieni sekä Viime valssi. Samana vuonna hän levytti myös Olavi Virran kanssa duettona sävelmän Kengänkoputtaja, naskalinnaputtaja. Se jäi heidän ainoaksi yhteiseksi levykseen, mutta muuten he esiintyivät vuosien mittaan lukuisia kertoja yhdessä.

Ennen ensimmäisiä levytyksiään Annaliisa Pyykkö oli laulanut hyvinkin paljon, opiskellut vuosia klassista laulua Konservatoriossa ja myös konsertoinut. Musikaalisessa kodissa kasvaneen tytön ensimmäinen esiintyminen radiossakin oli itse asiassa tapahtunut jo lapsena Markus Raution eli Markus-sedän ohjelmassa. Kouluaikana hänelle antoi yksityisiä laulutunteja hänen musiikinopettajansa Ester Snellman ja myöhemmin Helsingissä Anna-Liisa Luukkonen. Oppilasnäytteenä pidetystä ensikonsertistaan Pyykkö sai Helsingin Sanomien kriitikolta loistavat arvostelut.

Uransa aikana Pyykkö teki neljäkymmentä levypuolta sekä lauloi lukemattomissa studioesiintymisissä varsinkin Radion Viihdeorkesterin solistina, tanssilava- ja ravintolakeikoilla sekä kiertueilla ja televisiossa, jossa hän esiintyi jo Tesvision aikana. Elokuvien laulukohtauksissa Pyykkö esiintyi useiden naisnäyttelijöiden, mm. Eija Karipään sekä varsinkin Heidi Krohnin äänenä. Hänet nähdään myös itse laulamassa Jack Witikan ohjaamassa elokuvassa Suuri sävelparaati (1959), jossa hän esittää tuolloin radiossa paljon soineen valssin Kaikki alkoi sinun kanssasi (tunnetaan myös nimellä Sirpaleet). Laulu oli Pyykön levytyksenä tuolloin hyvin suosittu.

Yhteistyökumppaneista ylivoimaisesti tärkein ja läheisin oli George de Godzinsky, joka säesti Pyykköa eri yhteyksissä ja kokoonpanoilla koko hänen laulajanuransa ajan. Godzinskyn kanssa hän mm. kierteli Merivoimien aluksella saaristopitäjiä radion suositussa kesäsarjassa Saaristo soi. Ohjelmat olivat elävän yleisön edessä toteutettuja toivekonsertteja, joissa Pyykkö lauloi laivan kannella yleisön toivomia kappaleita Godzinskyn säestäessä hanurilla.

Joitakin vuosia Pyykkö lauloi myös omaa nimeään kantavan yhtyeen solistina. Hän esiintyi jonkin verran näyttelijänäkin kierrellen lavoja tunnetun näyttelijän Kauko Kokkosen kanssa. Täysin kaksikielisenä hän oli mukana myös Ruotsalaisen teatterin revyy-painotteisella kiertueella.

Paitsi laulanut Pyykkö on myös säveltänyt, etupäässä taidemusiikkia. Näistä mainittakoon Toivo Lyyn sanoihin sävelletty kuoroteos Miks’ laulu soi, jonka mieskuoro Salon Laulu-sepot tuolloin Salossa asuneelta Pyyköltä tilasi. Teoksen kantaesitys huhtikuussa 1974 oli merkittävä paikallinen kulttuuritapaus, josta Salon sanomat kirjoitti kokosivun artikkelin.

Yksi osa Pyykön elämäntyötä on ollut toimiminen musiikinopettajana useissa eri kouluissa, ja hän on antanut myös paljon yksityisiä tunteja laulussa sekä äänenmuodostuksessa. Aikanaan Perniössä asuessaan hän alkoi toteuttaa taiteellisia taipumuksiaan myös maalaamalla, ja öljyvärimaalaus kuuluu hänen harrastuksiinsa vieläkin.

Huolimatta Veikko Vennamon myöhemmästä räyhäpoliitikon maineesta Annaliisa Pyykkö muistaa hänet erittäin reiluna ja miellyttävänä esimiehenä. Myös Vennamo oli epäilemättä hyvin tyytyväinen osaavaan ja tunnolliseen sihteeriinsä, koska ainoa eripurainen tilanne heidän välilleen aiheutui tämän lähdöstä. Määräaikaisessa työsuhteessa ollut Pyykkö ilmoitti, ettei valitettavasti enää voi uusia työsopimusta, koska ensikonsertti oli tulossa ja laulaminen alkoi muutenkin viedä yhä enemmän aikaa. Toki Vennamo ymmärsi tilanteen, mutta äkillinen pettymyksen tunne kuitenkin sai hänet vähemmän hienotunteisesti kivahtamaan:

"Emme me täältä päästä teitä pois... Mitäs te siellä konsertissa esitätte sitten?".

Tähän Pyykkö vähän hämillään:

"Tuota... Toivo Kuulan Suutelon."

"No suudelkaa joskus myöhemmin!" vastasi Vennamo.

Vuosia jälkeenpäin Pyykkö kuuli Pekka Vennamolta, että hänen isänsä oli pitänyt tätä parhaaana sihteerinään mitä hänellä oli koskaan ollut.

*

Aktiivisimpina taiteilijavuosinaan Annaliisa Pyykkö sai rusaasti ihailijapostiakin, mutta maata kiertäessä yllättävää tunnustusta tuli joskus myös hyvinkin spontaanisti.

Eräänä kesäisenä lauantai-iltana hän oli menossa ohjelmatoimiston järjestämälle tanssilavakeikalle Riihimäelle ja otti rautatieasemalta taksikyydin esiintymispaikalle. Taksin autoradiosta tuli parhaillaan Lauantain toivotut levyt ja siinä alkoi soida Annaliisa Pyykön levy. Taksikuski sääti ääntä kovemmalle ja puhkesi vuolaisiin kehuihin: kuinka hän sitten ihaili tuota Pyykköä, siinä vasta hyvä ja ihanaääninen laulaja, ja niin nättikin vielä! Tunnistamatta takapenkillä istuvaa asiakastaan – artistit eivät tuolloin olleet vielä tv:stä tuttuja – kuljettaja kysyi tältäkin, että mitäs te hänestä pidätte. Kyydittävä vain myönteli hiukan vaivautuneesti, että juu, onhan se... mikäs siinä...

Tultiin perille, laulajatar maksoi matkansa ja pyysi kirjoittamaan ohjelmatoimistoa varten kuitin, johon kuljettaja kysyi nimeä. Kuultuaan ketä oli kyydinnyt hän meni aivan kipsiin ja kysyi sitten:

"Miksi ihmeessä ette äsken sanonut!" "Ettehän te kysynyt", vastasi Pyykkö ja oli kiitollinen tunnustuksesta, joka takuulla oli rehellistä ja aitoa.

*

Television alkuaikojen vielä kehittymätön valaistus- ja kuvaustekniikka studiossa saattoi joskus aiheuttaa esiintyjille harmillisia pikku yllätyksiä.

Ulkonäöltään ja vaatetukseltaan aina huoliteltu Annaliisa Pyykkö oli kerran ikään kuin esiintymisasunsa kruunuksi pannut kaulaansa erityisen kauniin ja suuren korun. Mutta juuri ennen suoran lähetyksen alkua tulikin kuuluttaja Lenita Airisto koputtamaan olkapäälle ja ilmoittamaan, että kuulkaahan taiteilija, tuo koru pitää valitettavasti riisua. Studiolamppujen valo nimittäin heijastuisi sen isokokoisesta kivestä liian kirkkaasti saaden sen säihkymään kuvaruudussa luonnottomasti.

Laulajatar totteli ja lauloi Sateenkaaren tuolla puolen kaikella taidollaan ilman korua. Mutta kovin pettyneenä — hän kun oli huolella valittua korua kiinnittäessään jo etukäteen mielissään ajatellut, kuinka hienolta se näyttäisikään lähetyksessä!

Olavi Virta, Anna-Liisa Pyykkö ja Triola-orkesteri 1954: Kengänkoputtaja - naskalinnaputtaja (The Little Shoemaker / Le petit cordonnier), foksi. Säv. Rudi Revil, san. Francis Lemarque [= Nathan Korb], suom. Saukki [= Sauvo Puhtila], sov. Matti Viljanen. Triola T 4159

Äiti jäi kun lähti toiset (Meine Mutter blieb in Ungarn), hidas foksi. Säv. János Béka, suom. Reino Helismaa, sov. Toivo Kärki. Decca SD 5470.

Kaikki alkoi sinun kanssasi (Ожидание). Säv. G. L. Kitler, alkup. san. tuntematon, suom. Orvokki Itä [= Reino Helismaa], sov. Timo Lossi [= Jaakko Borg]. Rytmi RN 4159: Anna-Liisa Pyykkö laulaa 2

Diskografian koonnut J. J. Marjanen

Esittelyteksti perustuu lukuisiin Petri Grönstrandin vuonna 2009 tekemiin haastatteluihin ja käymiin puhelinkeskusteluihin.

Annaliisa, yhteen kirjoitettuna ilman yhdysviivaa, on virallinen etunimi, mutta esiintyy usein levyetiketeissä yms. yhteyksissä (esim. Suuri sävelparaati -elokuvan mainosjulisteessa ja alkuteksteissä) yhdysmerkkimuodossa ”Anna-Liisa”.