s. 0.0.1952 - 0.0.0, Helsinki

Sitähän se kaikki on -kokoelman tekstit, toim. Jaska Riihimaa
http://www.sjoki.uta.fi/~latvis/yhtyeet/DaveLindholm/index.html

meteli.net
http://www.meteli.net/davelindholm

Messengers -yhtyeen kotisivu (Virallinen kotisivu)
http://www.messengersband.com/

Ferris, 1969-71
Duo Isokynä & Kojo, 1971-72
Rocket, 1972-73
Isokynä & Orfeus, 1973-74
Rock'n Roll Band, 1975
Pen Lee & Co., 1975-76
Pen Lee, 1977-79
Sleepy Sleepers, kitaristi 1979
Bluesounds, 1979-81
Bluesbringers, 1980-82
Pelle Miljoona, 1982
The Run Runs, 1983-85
Dave's 12 Bar, 1985-87
Dave Lindholm & White Midnight, 1989-90
Leningrad Cowboys, 1992
Dave Lindholm & Canpaza Gypsys, 1994-97
Dave Lindholm & Pitkät kiinalaiset, 2000
SF-Blues, 2002
Redclouds, 2003
Dave Lindholm & Jake's Blues, 2004
Messengers, 2008

Bob Dylan
Marc Bolan
Jan Ödner

2006 Säveltaiteen valtionpalkinto
2009 Juha Vainio -palkinto

Atte Blom, ensimmäisten levyjen tuottaja
Henrik Otto Donner, Aino-levyn sovittaja

Ralf-Henrik "Dave" Lindholm on yksi ahkerimmista nykymuusikoistamme niin levytystensä kuin yleensäkin tuotantonsa suhteen. Lisäksi hän on vaihtanut tyyliä ja sen esille tuontia yhtä yllättävästi ja nopeasti kuin kameleontti väriä. Hän on lyhyesti ilmaistuna ilmiö sarallaan.

Helsingissä juuri kesäolympialaisten alla maaliskuussa 1952 syntyneen Ralf-Henrik Lindholmin ensimmäinen mielenkiinnon kohde rytmimusiikin saralla oli yllättävää kyllä jazz ja ennen muuta Louis "Satchmo" Armstrong, kunnes hän kiinnostui lähinnä isoveljensä toimittaja Carl-Erik "Calle" Lindholmin ansiosta bluesista sekä Bob Dylanin lauluista. "Mä vain hoilasin mukana ja hakkasin roskispönttöö, ennen kuin Maggie’s Farm näytti suunnan", hän on muistellut (Esa Kuloniemi & Pekka Laine: "Kuusikielinen Suomi" - Suomi soi 2).

Ensikosketuksen tulevaan ammattiinsa Lindholm sai Martti "Huuhaa" Innasen myymällä akustisella kitaralla ja sähkökitaraan hän siirtyi 17-vuotiaana. Bändikokemusta nuorukainen hankki vuonna 1969 perustamassaan Ferris Wheel-nimisessä kokoonpanossa, jossa soittivat hänen lisäkseen urkuri-kitaristi Heikki Hiekkala, basisti Jaakko Itävaara, rumpali Matti Saxelin ja loppuvaiheissa Itävaaran tilalla Klaus Stolt.

Kun ilmeni, että maailmalla vaikutti jo toinen samanniminen yhtye, nelivaljakko supisti muodostelmansa nimen pelkäksi Ferrisiksi. Suomalaisryhmä keikkaili aina Italiassa asti ja pääsi tekemään vuonna 1971 sinnikkään yrityksen jälkeen nimikkoalbumin Ferris, mikä jäikin sen ainoaksi tallenteeksi ennen ensemblen hajoamista. Joukon hajaannuttua Lindholm harjoitteli jonkin aikaa duona Timo Kojon kanssa, jolloin syntyi myös hänen ensimmäinen suomenkielinen, vasta myöhemmin levylle kelpuutettu laulunsa Minun nimi on nimessun.

Yli-innokas pupujussi

Lempinimellä Dave tunnettua Lindholmia pidettiin muusikkopiireissä oman kertomansa mukaan aluksi "vähän yli-innokkaana pupujussina", mutta hänen varhaisimpien levytystensä kitarasooloja on luonnehdittu silti nasevina ja "kappaletta palvelevina summauksina". Aika ei ollut kuitenkaan vielä kypsä hänen esiinmarssilleen itsenäisenä yrittäjänä, joten hän päätti hioa osaamistaan edelleen anglo-amerikkalaisten esikuviensa, ennen muuta Marc Bolanin mukaan.

Itselleen taiteilijanimen Great Pen Lee ottanut Lindholm uskaltautui talvella 1971-72 tarjoamaan englanninkielisiä sävellyksiään Love Recordsille käyttöön, mutta näitä aikaansaannoksia pidettiin liian vaikeasti omaksuttavina ja muutenkin sopimattomana Suomen oloihin. Tuolloin levy-yhtiössä työskennellyt basisti Måns Groundstroem ehdotti sen vuoksi kappaleiden suomentamista ja lauluntekijän pseudonymille kotimaista vastinetta. Näin tulokkaasta tuli Isokynä.

Lindholm äänitti ensimmäisen soololevynsä maalis-huhtikuussa 1972 studiomuusikoista kootun orkesterin säestämänä ja Groundstroemin sekä rumpali Ronnie Österbergin vastatessa sen tuotannosta. Syystä tai toisesta LP:n tekijäksi mainittiin hieman eroottissävyisesti Iso "Kynä" Lindholm, mutta vinyylin sisältö edusti jo sitä omintakeista lyriikkaa, josta oli tuleva hänen tavaramerkkinsä. "Tavallaan en laula suomen kieltä", hän itse tosi tuolloisessa lehtihaastattelussa. "Laulan meikäläisiä sanoja englantilaisittain ääntäen."

Lindholm työskenteli esikoisalbuminsa ilmestymisen aikoihin basistina ja myöhemmin kitaristina puolisen vuotta Arto Sotavallan yhtyeessä. Olipa hän myös mukana Sotavallan singlellä Lady hoi - tosin vain taustakuorossa. Siinä sivussa Lindholm soitteli Mike Westhuesin kanssa, osallistuen myös tämän vuonna 1972 ilmestyneen LP:n New Morning Train tekemiseen basisti Tom Kuchkan toimiessa session kolmantena osakkaana.

Trio nimeltä Rocket

Kesäksi 1972 Lindholm oli koonnut jo uuden trion, joka sai nimen Rocket. Siinä soittivat aluksi hänen lisäkseen basisti Jouko "Jokke" Ketonen ja rumpali Harry "Hara" Forsberg, myöhemmin Raine Angelvuo ja Markku Luukkanen. Samalla Lindholm valmisteli myös ohjelmistoa toista soololevyä varten ja harjoitteli näitä kappaleita levypomo Henrik Otto Donnerin kotona Österbergin sekä basisti Mats Huldénin kanssa. Lauluissa oli nyt ilmeisiä vaikutteita Bob Dylanin tuolloisesta tuotannosta.

Uuden albumin sisältö äänitettiin alkuvuodesta 1973 Hiekkalan ja Österbergin kantaessa päävastuun laulajan säestämisestä. Lisäksi mukana olivat mm. saksofonisti Sakari Kukko ja sellisti Pekka "Recku" Rechardt sekä sähköpianoa soittanut Groundstroem, joka toimi myös projektin tuottajana. Tulos julkaistiin myöhemmin keväällä otsikolla Sirkus, ja se luetaan nykyisin paitsi yhtenä Dave Lindholmin merkittävimmistä levytyksistä koko suomalaisen rockmusiikin virstanpylväistä.

Levyn tekstit heijastivat kaupunkilaisnuorten tuntoja aivan uudella tavalla ja Lindholmin kieli oli kriitikkojen mukaan paikka paikoin suorastaan käsittämätöntä tajunnanvirtaa, missä musiikin tehtävänä oli ennen muuta luoda raamit sanoille. "Laulu sanelee itse ehdot", mies itse on myöhemmin selittänyt (Josper Knutas: "Hyvällä tavalla liian lyhyt" - Suomi soi 2). "Silti suurimmassa osassa biisejä joutuu karsimaan, ja se tulee siitä että itse innostuu liikaa."

Orfeus ja Janne Ödner

Syksyllä 1973 "Isokynä" aloitti Orfeus-nimisen yhtyeen kanssa, jolloin mukaan kuvaan tulivat Hiekkalan ja Stoltin lisäksi kitaristi Jan "Janne" Ödner sekä rumpali Urpo "Limousine/Zape" Leppänen. Seurue ikuisti keväällä 1974 vokalisti Titta Spoutin avustamana ja Ödnerin valvonnassa albumin Musiikkia, mikä sai osakseen ehkä kohtuuttomankin nuivan kritiikin ja sen seurauksena vaatimattoman kaupallisen menestyksen. Kesemmällä samana vuonna - ennen hajoamistaan - kokoonpano tallensi vielä toiseksi viimeiseltä keikaltaan Helsingin Lilla Teaternissa live-lp:n Lillan.

Jättäydyttyään taas itselliseksi yrittäjäksi Lindholm keikkaili Hurriganesin mukana ja osallistui siinä sivussa kitaristi Pekka "Albert" Järvinen syksyisen soololevyn Ride On tekoon laulunumerollaan Going To Louisiana. Lokakuussa samana vuonna hän työsti kolmannen soololevynsä, Atte Blomin ja Reino Isoahon tuottaman akustisen Fandjangon, mikä ehti markkinoille vasta seuraavana keväänä. Välillä "Isokynä" sai valmiiksi myös sittemmin yhdeksi bravurinumerokseen osoittautuneen singlensä Voi kun riittäis pieni taivas.

Loppuvuodesta 1974 Dave Lindholm piipahti New Yorkissa esiintymässä sikäläisen Dance Theatre Of Harlem-ryhmän kanssa. Hän oli tutustunut seurueeseen sen vieraillessa Suomessa ja ihastunut sen paljolti bluespohjaisiin esityksiin. Niinpä ryhmällä oli huomattava vaikutus "Isokynän" lähitulevaan omaan musiikkiin.

Ennen Fandjango-albuminsa ilmestymistä Lindholm ehti osallistua Juhani "Juice" Leskisen Coitus Int-yhtyeen ns. kultalevykiertueella. Toukokuussa 1975 Lindholm liittyi Ödnerin ja rumpali Alf "Affe" Forsmanin aiemmin perustamaan Rock’n Roll Bandiin, jonka kolmas jäsen oli ennen hänen mukaantuloaan laulaja-basisti Pekka "Pave" Maijanen. "Isokynän" tultua mukaan Ödner jättäytyi taustalle ja näin uusiutunut trio taltioi vielä samana keväänä albumin Everybody Needs Dancemusic Sometimes.

I’m Gonna Roll...

Aikaansaannos ilmestyi postuumisti joulun alla, sillä kolmikko oli tehnyt viimeisen keikkansa jo saman vuoden syyskuussa Pekka Strengin muistokonsertissa Helsingin Kulttuuritalossa. Levyn sisällöstä kannattaa kuitenkin nostaa esille vielä näin jälkikäteen Maijasen laulama I’m Gonna Roll, mikä valittiin vuoden singleksi ja mistä kehkeytyi ansaitusti lajinsa klassikko. Itse yhtye teki kesällä 2005 komean comebackin, jolloin syntyi myös uusi levy: New Memories, ja muodostelma esiintyi vielä kolme vuotta myöhemmin Henry "Remu" Aaltosen 60-vuotisjuhlissa Helsingin Vanhalla Ylioppilastalolla.

1970-luvun puolivälissä Dave Lindholmilta ilmestyi markkinoille myös oma kokoelma Kenen laulu. Se tarjosi kuultavaksi yksissä kansissa hänen kaikki singlensä vuosilta 1973 ja -74. Syksyllä 1975 hän kasasi jälleen uuden kokoonpanon, joka sai nimen Pen Lee & Co ja johon kuuluivat Forsmanin ja Lindholmin itsensä lisäksi Heikki Hiekkala sekä uutena jäsenenä basisti Markku "Make" Lievonen.

Nelivaljakko teki alkuvuodesta 1976 singlen Do I Have To Throw Stones / Motorways sekä loppuvuodesta Atte Blomin tuottaman albumin Closer To The Drum, ja jossakin vaiheessa "Isokynä" itse tuotti myös Pertti "Veltto" Virtasen LP:n Kusessa toimien parissa sen numerossa rumpalina. Toukokuun lopussa samana vuonna Lindholm esittäytyi yhtyeineen televisiossa Vesa-Matti Loirin juontamassa ohjelmassa "Iso Liisa - Nuorisomusiikkia", jolloin laajempikin yleisö pääsi tutustumaan hänen musiikkiinsa.

Vuodenvaihteessa 1976-77 Dave Lindholm havaitsi tarvitsevansa ympärilleen jälleen uuden miehityksen. Kokoonpanosta tuli lyhykäisesti pelkkä Pen Lee, ja siihen kuului Lindholmin sekä Forsmanin ohessa basisti Mauri "Maukka" Siirala. Kolmikko tehtaili heti kohta singlen Romanian Train Jump, Parts I & II sekä heti kohta sen jälkeen tupla-lp:n Catlook Gypsies. Albumin ensimmäinen kiekko koostui "Isokynän" akustisista esityksistä, toinen yhtyenumeroista.

Albert Järvinen astui kuvaan

Dave Lindholm jatkoi myös soolokeikkojen tekemistä muun muassa teemailtojen merkeissä, ja loppuvuodesta 1977 hän edesauttoi punkmusiikin iskostumista Suomeen järjestämässä Petri Tiilin eli Pelle Miljoonan saamaan hengentuotteitaan äänilevylle. Kesällä 1978 Pen Lee äänitti nimellä City Singers esiintyneen lauluyhtyeen kanssa singlen Who Do You Believe In / Klein Mozart, ja peruskolmioon saatiin vahvistukseksi kitaristi Pekka "Albert" Järvinen, jonka kanssa syntyi loppuvuodesta erinomaisen kritiikin saattelema levytys Nouveau. Samana vuonna ilmestyi myös "Isokynän" ensimmäinen kirja, hänen laulujensa tekstit vuosilta 1968-78 sisältänyt "Puhtaat laivat".

Ilo Pen Leen menestyksestä jäi valitettavan lyhytaikaiseksi, sillä tämäkin joukkue hajosi Järvisen palatessa seuraavana vuonna Hurriganesiin, Forsmanin siirtyessä Tuomari Nurmion palvelukseen ja Lindholmin itsensä pestautuessa komppikitaristiksi Sleepy Sleepersiin. Hän oli mukana myös SS:n suositulla Mopott Show-levyllä, mutta ei laannut synnyttämästä uusia lauluja omiin tarpeisiinsa. Niinpä häneltä ilmestyi kesällä 1979 basisti Kari "Pitkä" Lehtisen avustamana sooloalbumi Vanha & uusi romanssi, jossa laulujen slangi oli vaihtunut perinteitä paremmin kunnioittavaan suomen kieleen.

Tämän kokoelman tunnetuin numero lienee Joo, joo, mä rakastan sua. Alkuvuodesta 1979 Pen Leeltä ilmestyi vielä single Baby Noir / Cryin’ Too Long, ja syksymmällä Dave Lindholm ehti tehdä vielä eräänlaisen musiikillisen "syrjähypyn" ryhtyessään esiintymään kitaristi Antero Jakoilan kanssa työnimellä Pen Lee Duo. Kaksikon ensimmäinen keikka oli elokuussa 1979 Elmun kansanjuhlassa Helsingissä ja pian sen jälkeen kaksikko ikuisti neljä esitystä sisältäneen, tätä nykyä keräilyharvinaisuuksiin kuuluvan 12" EP-levyn Crazy Moon.

Syntyi Bluesounds

Kuten saattoi arvata, Dave Lindholm pani pystyyn vielä samana vuonna uuden yhtyeen. Kyseessä oli jälleen trio, Bluesounds nimeltään. Siinä myötävaikuttivat mestarin itsensä ohessa basisti Ari Vaahtera ja jo Orfeuksessa mukana ollut rumpali "Zape" Leppänen. Kolmikko ikuisti lokakuussa 1979 esikoissinglensä Cigarette Lean / Love Electric, mutta siinä vaiheessa se vasta etsiskeli tulevaa tyyliään.

Yhtyeen keväällä 1980 julkaistu esikoisalbumi Black olikin jo tyystin toista maata ja se luetaan vielä nykysinkin maamme englanninkielisen rocknäyttämön täysipainoisimpiin aikaansaannoksiin. Levy poiki myönteisen kritiikin ohessa Bluesoundsille myös runsaasti keikkoja, ja syksymmällä triolta ilmestyi myös erikoiseksi luonnehdittu single Thank You Very Mush / The Possible Way. Ennen vuoden loppua kolmikolta saatiin markkinoille vielä sisällöltään hieman epätasainen live-LP On.

Lindholmilla oli luotsattavanaan näihin aikoihin toinenkin kokoonpano: Bluesbringers, jossa toimivat vahvistuksina kosketinsoittaja Tapio Niemelä ja kitaristi Jukka Orma. Ryhmä kyllä keikkaili mutta ei levyttänyt.

Itse Bluesounds teki julkaisi huhtikuussa 1981 albumin Native Sons Of A Far-away Country, minkä sisältö oli taltioitu studiossa edellissyksyn ja tammikuun välillä. Syksymmällä yhtye teki konserttikiertueen Saksaan ja Tanskaan, herättäen kummassakin maassa runsaasti myönteistä huomiota. Kolmikon kotoisia ihailijoita puolestaan ilahdutettiin lokakuussa aiemmista singletaltioinneista kasatulla kokoelmalla Greta’s Hits.

Hienoja soololevyjä

Dave Lindholm jatkoi kaiken muun kiireen ohessa tavoilleen uskollisena myös uuden suomenkielisen soololevyn suunnittelua. Hänen aiemmista aikaansaannoksistaan poikennut lopputulos ikuistettiin Otto Donnerin tuottamana joulukuussa 1981 Lahdessa muutamassa päivässä, "Isokynän" itsensä työskennellessä samanaikaisesti Sleepy Sleepersin riveissä. Enemmän sanailua kuin laulua muistuttavien suomenkielisten esitysten säestyksestä huolehti jälleen jousikvartetti, mikä palautti mieleen saman tekijän pari vuotta aikaisemman Vanha & uusi romanssi -kokoelman.

Uusi albumi sai nimen Aino, ja siihen sisältyi muun muassa sittemmin yhdeksi Lindholmin tunnetuimmaksi sävelmäksi klassifioitunut herkkä balladi Pieni ja hento ote. Tätä kuten ei muitakaan kyseisen kokoelman lauluja ei kuultu aluksi lainkaan "Isokynän" keikoilla, mutta sittemmin se on saanut sijansa hänen ohjelmistossaan monena eri versiona ja sen 26 vuotta myöhemmästä konserttitaltioinnista marraskuussa 2007 tehtiin hänen ensimmäinen DVD-taltiointinsa. Jyrki Nousiainen suunnitteli kappaleen pohjalta televisiolle neliosaisen tanssiteoksen.

Aino-levytys ja Dave Lindholmin keikkailu Sleepy Sleepersin kanssa vaikeuttivat Bluesoundsin toimintaa, vaikka joukkue oli vahvistunut syksyllä 1981 kvartetiksi, kun mukaan kosketinsoittajaksi oli pestattu jo Bluesbringersissa myötävaikuttanut Tapio Niemelä. Hän oli myös mukana siinä vaiheessa, kun laajentunut kokoonpano äänitti heti vuoden 1982 alussa singlen You Wonder Boy / The Man. Yhtye esiintyi sen jälkeen kesällä mm. Saksassa ja Taavi Kassilan elokuvassa Jousiampuja, ja sen äänitteitä julkaistiin koosteena Ruotsissa.

Ennen syksyllä 1982 tapahtunutta hajoamistaan Bluesounds ehti saada markkinoille kesäkuussa julkaistun LP:n Here Come The Golden Hearts, minkä jälkeen Lindholm palasi loppuvuodeksi jälleen Sleepy Sleepersin riveihin. Hän keikkaili myös Pekka "Albert" Järvisen Quips-muodostelman kanssa, ja marraskuussa kyseisenä vuonna hän levytti laulunsa Sitähän se kaikki on duettona Kristiina Helanderin alias Tiina Tiikerin kanssa. Kappaleesta kehittyi varteenotettava hitti, joten "Isokynä" sisällytti sen myös vuodenvaihteessa 1982-83 työstämälleen sooloalbumilleen Huoneet 6 & 14 - tosin eri muodossa kuin alkuperäistaltioinnissaan.

Stadista Tampereelle

Keväällä ja kesällä 1983 Dave Lindholm nähtiin Henry Ojutkankaan Henry O'Bandissa ja hän oli mukana myös yhtyeen singlellä All Night Long / You Bring Rain To My Eyes. Hänen tuolloiseen historiaansa kuuluu lisäksi ilman sen suurempaa hälyä tapahtunut muutto Tampereelle, missä taltioitiin lokakuussa uusi suomenkielinen albumi: vain 7 numeroa sisältänyt Kuutamolla. Samoihin aikoihin hänet nähtiin televisiossa Peter von Baghin toimittamassa "Suomi-pop"-sarjan ohjelmassa "Lähikuvassa Dave ’Isokynä’ Lindholm".

Ehtipä sankarimme tehdä Sig-yhtyeen keulahahmon Matti Inkisen kanssa singlen Huima lumous / Väsyneet askeleet, jotas seurasi vielä LP Allapäin. Mutta Lindholm ei malttanut tietenkään olla kokoamatta taas kerran ikiomaa yhtyettä. Niinpä hän saattoi esitellä loppusyksystä 1983 muodostelman nimeltä The Run Runs, jossa soittivat hänen lisäkseen saksofonisti-kitaristi Vesa Hyrskykari, basisti Veli-Petteri Rajanti ja rumpali Vesa Sytelä.

Lindholmin muista kokoonpanoista poiketen The Run Runs ei ehtinyt tehdä ensimmäistäkään julkista esiintymistään, kun se asettautui helmikuussa 1984 Tampereella studioon tekemään ainoaksi jäänyttä albumiaan The Official - The Original. Ennen seuraavana keväänä tapahtunutta se ennätti kuitenkin keikkailla ahkerasti ja osallistua muun muassa legendaarisen "Tuuliajolla"-kiertueeseen . "Kyllä sen hiffaa, kun joku bändi on loppu", oli Dave Lindholm todennut lakoonisesti jo yhdeksisen vuotta 1976 TV-1:n haastattelussa...

Vaikka yhtyeet hänen ympärillään hajosivat, "Isokynä" jatkoi sinnikkäästi soolouraansa. Häneltä oli jäänyt pöytälaatikkoon suuri määrä enemmän tai vähemmän valmiita lauluja, joista hän levytti tammikuussa 1985 Karjaalla Jimi Suménin ja Atte Blomin tuottaman äänitekokoelman Moderni hiljainen musiikki. Hänet nähtiin myös saman vuoden helmikuussa ensi-iltansa saaneessa Aki Kaurismäen elokuvassa Calamari Union - tosin vain pienessä sivuosassa.

Dave’s 12 Bar

Syksyllä 1985 Lindholmin ympärille syntyi jälleen uusi yhtye. Se sai nimen Dave’s 12 Bar ja siinä esiintyivät hänen kanssaan kitaristi Seppo "Kala" Alajoki, basisti Kari "Pitkä" Lehtinen sekä rumpali Harri Kinnunen. Kvartetti teki heti kohta perustamisensa jälkeen levyn In The Midnight, mutta se jäi vähemmälle huomiolle.

Kevättalvella 1986 Lindholm suoritti uuden aluevaltauksen ryhtyessään toimittamaan tamperelaiselle paikallisradiolle 957:lle lauantaisin varttitunnin ohjelmasarjaa "Dave piirtää ja kertoo". Sen esimerkkinä oli selvästi television suosittu "Kylli-täti" piirroksineen ja satuineen, mutta "Isokynän" ote oli tietysti erilainen.

Riitaannuttuaan entisen levypomonsa Atte Blomin kanssa Lindholm oli päättänyt julkaista seuraavan äänitteensä, Dave’s 12 Bar-yhtyeen singlen Alive / Never Means The End eri merkillä, mutta lopputulos ei vastannut tekijöiden odotuksia.

Tämän vuoksi levyn ykköspuoli päätettiin työstää parannellussa muodossa uudelleen joukkueen toiseen albumiin, keväällä 1987 Tapio Korjuksen tuottamana Tampereella valmistuneeseen kokoelmaan First Second. Vahvistukseksi oli haalittu muutamia ulkopuolisia muusikkoja, mutta siitä huolimatta tämäkin yritys jäi vain jonkinlaiseksi välivaiheeksi Lindholmin monipolvisella uralla. Niinpä hän päättikin pistäytyä alkukesästä samana vuonna Amerikkaan imemään uusia vaikutteita.

Syksyllä 1987 Dave Lindholm julkaisi täyden tusinan verran uusia lauluja kokoelmassaan Sissi, joka kuuluu epäilemättä tekijänsä merkittävimpiin aikaansaannoksiin. Tätä rumpali Ippe Kätkän tuottamaa albumia on luonnehdittu monisärmäiseksi prismaksi, mikä tarjoaa jatkuvasti uusia kuunteluoivalluksia. Ajankohta oli muutenkin hänelle hedelmällinen, sillä "Isokynä" osallistui samana vuonna aktiivisesti myös Heinäsirkan alias Anne Taskisen musiikillisesti erittäin onnistuneeseen levytysprojektiin Rakkautta pakoon.

Terveisiä Amerikasta

Kesällä 1988 Dave’s 12 Bar keikkaili amerikansuomalaisen viulistin Eric Hokkasen ja brittiläisen multi-instrumentalistin Rory McLeodin kanssa sekä osallistui Järvenpään Puistobluesiin, missä yhteydessä se nähtiin pariinkiin eri otteeseen myös televisiossa. Vaikka hänelle olisi riittänyt töitä kotimaisemissakin, Lindholm oli haaveillut jo pitemmän aikaa levyttämisestä Yhdysvalloissa. Siksi hän katsoi syksyllä ajankohdan olleen otollinen tuon haaveen toteuttamiseen.

Päästyään Atlantin tuolle puolelle "Iisokynä" kierteli jonkin aikaa sikäläisiä klubeja ja matkasi sitten Austiniin, Teksasiin ikuistaakseen siellä lokakuussa 1988 Korjuksen tuottamana ja paikallisten soittajien avustamana englanninkielisen albumin, joka sai nimen Jose Blues. Sen ohjelmisto oli syntynyt pääosin jo koto-Suomessa ja levyllä esiintyi myös Eric Hokkanen. Äänite oli Lindholmin kohdalla ensimmäinen, joka julkaistiin sekä LP:nä että CD:nä, ja se lukeutuu edelleen alansa valioihin omalla sarallaan.

Palattuaan kotimaahan Dave Lindholm huomasi senhetkisen kokoonpanonsa olevan tiensä päässä, sillä Alajoki ilmoitti olevansa valmis erkanemaan omille teilleen. Yhtye teki viimeisen, televisionkin välittämän keikkansa joulukuussa 1988 Tampereella ja jäljelle jäänyt kolmikko jatkoi pienen tauon jälkeen uudella imagolla. Seuraavan vuoden alussa siitä kehkeytyi trio nimeltä White Midnight - basistinaan edelleen "Pitkä" Lehtinen, mutta rumpalinaan nyt Arto Rautajoki.

Uusiutunut joukkue teki heti perustamisvuonnaan englanninkielisen albumin Creampistols, jossa taustakuorolaisina avustivat Juhani "Juice" Leskinen ja Toni Lähteenmäki. Kesällä 1989 White Midnight keikkaili Suomessa muun muassa Hokkasen kanssa ja syksyllä omillaan silloisessa Neuvosto-Eestissä eli Virossa sekä Pariisissa. Dave Lindholm itse osallistui myös Tapio Rautavaaran muistoksi rakennettuun levytysprojektiin Sunnuntaina sataa aina hänen ohjelmistossaan vähemmän tunnusomaisella laululla Kulkuriveljeni Jan, mikä oli omistettu samalla hänen edesmnneelle työtoverilleen Jan "Janne" Ödnerille.

20 vuotta täyteen

Uuden vuosikymmenen alkaessa "Isokynä" oli mukana esityksellään Minulla on oikeus taiteilijoiden PAND-yhteisön rotusyrjintää vastustavassa tempauksessa "Värillä ei ole väliä", johon liittyi sekä tv-konsertti että EP-levy. Keväällä 1990 Creampistols osallistui Teksasissa järjestettyyn musiikkikongressiin ja esiintyi samalla matkalla myös muutamassa klubissa. Viimeisen kerran yhtye nähtiin estradilla kesän Dinosaurusrockissa, vierailijoinaan kitaristit Pekka "Albert" Järvinen ja Alan Haynes.

Elo-syyskuussa 1990 Lindholmin äänitti Tampereella materiaalia uuteen suomenkieliseen albumiinsa Sillalla, joka ilmestyi myöhemmin samana vuonna. Tämän kiekon sisällöstä ovat nousseet esille ainakin sellaiset esitykset kuin Tätä siltaa et kävele yksin sekä "biletysbiisinä" suosittu, alkujaan irlantilainen rallatus Tupakka, viina ja villit naiset. Loppuvuodesta seuraavaan kesään asti "Isokynä" keikkaili Leningrad Cowboys-ryhmän mukana aina manner-Euroopassa asti ja osallistui myös joukkueen levytykseen We Cum From Broadway.

Syksyllä 1991 Dave Lindholm levytti jousiston säestyksellä laulukokoelman Sisar, mitä voidaan pitää tyylillisesti selvänä jatkeena 10 vuotta aikaisemmin ilmestyneelle Ainolle. Albumi sisältää viisi ylipitkää laulua, joiden sovituksista vastasi tälläkin kerralla Otto Donner. Loppuvuodesta Lindholm teki lyhyen kiertueen ja kymmenisen keikkaa Antti Hulkon alias Andy McCoyn sekä tämän Suomeen visiitille kutsuman brittiläisen pianistin Nicky Hopkinsin kanssa. Kolmikko nähtiin myös Tampereelta taltioidussa TV 2:n "Rocktops"-ohjelmassa ja sen oli määrä levyttääkin yhdessä, mutta syystä tai toisesta se jäi.

Edessä oli Dave Lindholmin oli 20-vuotistaiteilijajuhla, mutta hän oli vakuuttanut jossakin haastattelussa, että hänellä ei ole aikeita tehdä mitään erityistä sen kunniaksi. Juhlakalu pyörsi kuitenkin sanansa aloittamalla heti tammikuussa 1992 parinkymmenen konsertin kiertueen, joka alkoi Tampereelta ja päättyi maaliskuussa Lahteen. Säestyksestä näissä tilaisuuksissa huolehtivat kitaristi Heikki Silvennoinen, kosketinsoittaja Arto Piispanen, basisti Mikko Löytty ja rumpali Sakari Löytty.

Juhlakiertueen musiikillisesta annista syntyi myös live-taltiointi Kerran. Se toi kuultavaksi sinänsä mielenkiintoisen läpileikkauksen "Isokynän" ohjelmistosta hänen tuotteliaan uransa varrelta. Valitettavasti levy vain ehti markkinoille aivan liian myöhään, vasta vuoden lopulla.

Kissatanssit

Helsingin Juhlaviikot oli tilannut Dave Lindholmilta musiikkiteoksen esitettäväksi loppukesästä 1992. Näin synti 14 laulu- ja tanssinumeron sarja Kissatanssit, jossa säveltäjää avusti 8-henkinen soittajisto. Sarja esitettiin kahdessa konsertissa elokuun lopulla ja nauhoitettiin lähettäväksi syyskuun puolella televisiossa sekä julkaistavaksi myös äänitteenä. Onkin todettu, että kappaleet toimivat paremmin tässä muodossa: pelkästään kuunneltuna.

Lindholm oli tällöin taas kerran ilman omaa yhtyettä, vaikka hän olikin ollut muodostamassa Tampereelle Screaming Thunders-nimistä "kyläbändiä". Siihen kuuluivat hänen lisäkseen Joe Vestich, Aku Syrjä ja Sami Ruusukallio, kunnes Juha Torvinen tuli hänen tilalleen syksyllä 1993. Joukkue teki vuonna 1994 LP-levyn We Got It Good, minkä yhdessä numerossa Lindholmkin on mukana kitaristina.

Seitsemän kuukauden isyysloma piti "Isokynän" poissa estradeilta, mutta hän valmisteli niiden ulkopuolella jälleen uutta akustista sooloalbumia. Se äänitettiin kitaristi Antero Jakoilan olohuonestudiossa basisti Heikki "Häkä" Virtasen ja percussionisti Tapio "Mongo" Aaltosen avustamana sekä julkaistiin Jakoilan tuottamana lokakuussa 1993 otsikolla LLL. Pelkästään CD:nä ilmestyneen levyn 14:sta esityksestä nousi erityisesti esille varteenotettavaksi radiohitiksi osoittautunut Annan kitaran laulaa vaan, jonka teema pohjaa viulukoulun harjoituskuvioon.

Vuoden lopulla Dave Lindholm herätti huomiota myös kuvataiteilijana, kun hän osallistui n. 30:llä kivistä sommitellulla työllään Tampereen kauppagalleriassa järjestettyyn yhteisnäyttelyyn "Elävä kulma". Seuraavana keväänä hän toi julkisuuteen jälleen uuden yhtyeen, joka kantoi nimeä Canpaza Gypsys ja jossa häntä avustivat basisti Pertti "Pertsa" Tolonen sekä rumpali Jukka "Frogley" Mänty-Sorvari. Trio erikoistui esittämään suoraviivaista englanninkielistä perusrockia ja esittäytyi laajemmalle yleisölle kesällä 1994 kolme kappaletta sisältäneellä EP-levyllä.

Valmista kamaa

Oman ilmeen luonut Canpaza Gypsys äänitti myöhemmin lisää ohjelmistoaan, mitä julkaistiin sitten syksymmällä yhtyeen nimikkoalbumissa. Kolmikko keikkaili ahkerasti paitsi kotimaassa loppukesästä myös Kanadassa ja harjoitteli esiintymistensä lomassa ahkerasti uutta ohjelmistoa. Niinpä tammikuussa 1996 saatiinkin valmiiksi joukkueen toinen CD, otsikoltaan vaatimattomasti Stars.

Kokoonpano alkoi kuitenkin rakoilla, kun Mänty-Sorvari osoitti ilmeisiä väsymisen merkkejä. Hänen tilallaan nähtiinkin syksymmällä Kari Lahtinen, ja lisävahvistuksena violisti-vokalisti Maria "Lady" Hänninen. "Isokynä" teki syksyllä 1996 mielenkiintoisen kokeilun esiintymällä Tapio Niemelän kanssa noin 40:ssä tilaisuudessa eri puolilla maata otsikolla Dave Lindholm Duo. Kyseessä olivat lähinnä pienimuotoiset klubikeikat Niemelän soittaessa urkuja ja Lindholmin itsensä vain huuliharppua.

Lindholmin soololevytyksistä julkaistiin samoihin aikoihin kokoomakansio Valmista kamaa, jota voisi luonnehtia eräänlaiseksi kevennetyksi versioksi loppuunmyydystä Greta’s Hits-albumista. Uudistunut Canpaza Gypsys esitteli osaamistaan alkuvuodesta 1997 taltioidussa, monisävyisessä albumissaan Hot, jossa "Frogley" Mänty-Sorvari vierailee parissa numerossa taustalaulajana. Myöhemmin samana vuonna yhtye päätettiin kuitenkin lomauttaa - aluksi vain puoleksi vuodeksi - ja sitten lopettaa kokonaan.

Yhtenä syynä tähän oli se, että Dave Lindholmilla oli muita mielenkiinnon kohteita. Ensinnäkin hän rakensi uutta bluesbändiä Pepe Ahlqvistin ja Kari Lahtisen kanssa, ja toiseksi hän lähti vielä syksyllä 1997 kiertueelle Pelle Miljoonan sekä Andy McCoyn seurassa. Kaiken muun lisäksi hän oli vielä ilman levy-yhtiötä, kun hänen uusimman äänitetuotantonsa siihenastinen julkaisija oli joutunut lopettamaan toimintansa.

Onneksi Dave Lindholmin vanha ystävä, tuottaja Heikki "Pedro" Hietanen, onnistui löytämään vuoden 1997 lopulla uuden yhtiön ja neuvottelemaan sieltä suojatilleen neljä albumia takaavan sopimuksen. Siltä pohjalta päästiin tammikuussa seuraavan vuoden puolella toteuttamaan "Isokynän" pitkäaikainen toive: puhdas bluesälppäri. Se sai nimen Just ja mestaria avustivat siinä Hietasen lisäksi Löytyn veljekset Mikko ja Sakari.

Luuttujengejä

Keväällä 1998 Lindholm alkoi valmistella jälleen uutta suomenkielistä pitkäsoittoa - viiden vuoden tauon jälkeen. Hänellä oli valmiina tätä varten runsaasti ohjelmistoa, mistä hän valitsi mukaan tusinan verran lauluja. Niiden ikuistaminen tapahtui elokuussa Helsingissä varsin nimekkään studiomuusikkokaartin avustuksella ja tyylikäs lopputulos sai otsikon Punainen + .

Vuoden 1999 alussa Dave Lindholm kasasi ympärilleen taas tuoreen yhtyeen, jossa soittivat kitaristi Pekka "Devil" Virtanen, basisti Kari "Pitkä" Lehtinen ja rumpali Kari "Kuja" Salmi. He olivat mukana myös "Isokynän" marraskuussa ilmestyneellä uudella levyllä Valkoinen &, mikä muodosti luontevan jatkumon tämän tuotteliaan lauluntekijän edelliselle äänitekokonaisuudelle. Maestro itse keikkaili jo totuttuun tapaan paitsi joukkueensa kanssa myös yksinään ja nähtiin myös Antti "Andy McCoy" Hulkon elokuvassa "The Real McCoy" sekä televisio-ohjelmassa "Pyhä Unplugged".

Uusi kokoonpano sai nimensä Pitkät kiinalaiset vasta maaliskuussa 2000 Tampereella järjestetyn Juice Leskisen 50-vuotisjuhlakonsertin yhteydessä Lindholmin heittämän herjan pohjalta. Jossakin vaiheessa basistiksi oli vaihtunut Jarno "Jape" Karjalainen ja keikoilla vahvistuksena mukana ollut saksofonisti Jarmo Ristilä oli hänkin jäänyt pois muonavahvuudesta. Viimemainittu osallistui kuitenkin yhtyeen kesällä 2000 äänitetyn nimikkoalbumin tekoon ja keikkaili myöhemmin kolmantena pyöränä Lindholmin ja Ahlqvistin bluestriossa.

Lindholmin soololevytuotannon uudella vuosituhannella avasi kesällä 2001 Suomenlinnassa nauhoitettu albumi Luuttujengi tulee. Se on erikoinen teos jo sen vuoksi, että "Isokynä" vastasi sen sisällöstä yksinään - instrumentteinaan perinteisen kitaransa lisäksi luuttukitara, intiaanirumpu, wok-pannu ja "fillaritorvi". On myös sanottu, että trubaduuri nosti tapansa laulaa epäselvästi näissä esityksissään aivan uusiin ulottuvuuksiin...

SF-Blues

Vuoden 2002 alussa Dave Lindholm vetäytyi Heikki Silvennoisen ja Pepe Ahlqvistin kanssa Pälkäneellä sijainneeseen studioon suunnittelemaan yhteistä levyä ja kiertuetta. Tältä pohjalta syntyi kokoonpano nimeltä SF-Blues, jossa soittivat em. kolmikon lisäksi basisti Mikko Löytty sekä rumpali Matti Auvinen. Seurue urakoi kevättalvella ikioman albumin, mikä ilmestyi huhtikuussa omakustanteena.

Ennen kuin SF-Blues ehti esittäytyä laajemmalle yleisölle, Lindholm nähtiin ja kuultiin helmikuisella konserttikiertueella Juice Leskisen ja Remu Aaltosen kanssa. Maaliskuussa 2002 ilmestyi kauppoihin hänen 50-vuotispäivänsä kunniaksi tupla-CD Lähes 50, joka sisälsi 40 osin ennen kuulematonta äänitettä. Huhtikuussa "Isokynä" pestattiin Helsingissä varsin erikoiseen tehtävään: Ritchie Blackmoren konsertin lämmittelijäksi, ja syksymmällä hän teki jälleen tiiviin kiertueen omissa nimissään.

Erikoisuudeksi voidaan luonnehtia myös Lindholmin mukanaoloa Suomessa samana vuonna countrylegenda Johnny Cashin kunniaksi kootulla levyllä Cash Only, jolla hän tulkitsee nimellä Keystone Cops esiintyneen muodostelmansa kanssa kappaleen Folsom Prison Blues. Vuoden 2003 puolella "Isokynä" toi julkisuuteen taas uuden joukkueen: hänen, basisti Jarkko Even ja rumpali Matti Takalan muodostaman "supertrion" Redclouds. Sen oli määrä tehdä CD-albumin lisäksi ainoastaan yksi ainoa iso keikka, mutta vain levy syntyi.

Keväällä 2004 Dave Lindholm osallistui Tampereella konserttiin, jonka avulla kerättiin varoja tulipalossa kotinsa menettäneelle Remu Aaltoselle. Heinäkuussa hän osallistui Aki Sirkesalon toimittaman "Poppia kyydissä"-sarjan ohjelmaan, missä myös Kwanin Mariko ja Aija Puurtinen esittivät hänen laulujaan. Samassa kuussa Lindholm levytti toijalalaisen (nykyisin akaalaisen) Jake's Blues Bandin kanssa omaa tuotantoaan sisältävän bluesrock-albumin Blue Moon Cars.

Hienoja konsertteja

Vuoden 2004 konserttisarjan kruunasi "Isokynän" osalta Tampereella lokakuussa musiikintekijöiden Elvis-yhdistyksen 50-vuotisjuhlan merkeissä järjestetty gaala, jossa hän esitti sävelmänsä Pieni ja hento ote Vantaan Viihdeorkesterin säestämänä. Tammikuussa seuraavana vuonna hän oli mukana samassa kaupungissa pidetyssä "Aasia apu"-konserissa, minkä merkeissä etupäässä paikalliset muusikot halusivat kantaa oman kortensa kekoon tsunamin uhrien hyväksi. Sitä seurasi otsikkoa "Dave Lindholm & Costello & Co Plays Rock’n’Roll" kantanut minikiertue Vesa "Costello" Hautamäen kanssa.

Helmikuussa 2005 Lindholm lyöttäytyi kahden muun kotimaisen huippukitaristin, Hans "Hasse" Wallin ja Yhdysvalloissa pitkään työskennelleen Jarmo "Jartse" Tuomisen seuraan. Supertrio teki kosketinsoittaja Pekka Siistosen, basisti Jukka Kampmanin ja rumpali Anssi Nykäsen avustamana kiertueen, jota markkinoitiin nimellä "GTR". Toukokuussa vanha Rock’n’Roll Band julkaisi yllättäen uuden singlen ja suoritti sitten heinäkuussa Järvenpään Puistobluesissa upean comebackin estradille kolmen vuosikymmenen takaisessa kokoonpanossaan: Lindholm, Pave Maijanen & Affu Forsman.

Tälläkin kerralla kysymyksessä piti olla ainutkertainen esiintyminen, mutta niin yleisöltä kuin kriitikoiltakin saatu myönteinen palaute kannusti kolmikkoa lähtemään syksyllä 15 konsertin kiertueelle. Sen tiimoilla julkaistiin myös CD sekä Puistobluesista taltioitu CD:n ja DVD:n yhdistelmä, molemmat otsikolla New Memories.

Maaliskuussa 2006 Dave Lindholmilta ilmestyi jälleen uudenlainen albumi, nimeltään lyhykäisesti D&D. Kirjainyhdistelmä viittasi siihen, että "Isokynän" pääinstrumenttina tällä levyllä oli dobro. Hänen näissä taltioinneissa käyttämistään muista soittimista kannattaa mainita erikseen joskus 1900-luvun alkupuolella muodissa ollut, alkujaan venäläinen theremin. Kysymyksessä ei ollut kuitenkaan aivan sataprosenttinen soololevy, sillä esityksissä oli mukana myös perkussionisti Jani Viitanen.

Valtiokin palkitsi

Keväällä 2006 "Isokynä" teki aikaisempaan tyyliin soolokeikkoja. Uuden levynsä julkistamisen aikoihin hänelle myönnettiin ansioistaan musiikin saralla vuoden valtion säveltaidepalkinto, rahalliselta arvoltaan 15000 euroa. Koska hänen ensimmäisen levynsä - Ferris - ilmestymisestä tuli kuluneeksi tasan 35 vuotta juhlakalu kasasi uuden yhtyeen, jossa toisena kitaristina esiintyi "Sir Lampard" eli Mika "Lamppari" Lamminsivu, basistina ja kakkosvokalistina Maria Hänninen sekä rumpalina Anssi Nykänen.

Kvartetti keikkaili kesällä eri puolella etelä-Suomea esittäen englanninkielistä ohjelmistoa. Myöhemmin samana vuonna häneltä ilmestyi samojen muusikkojen kanssa tehty live-taltiointi Dave Lindholm In English, mikä tarjoaa edustavan läpileikkauksen kyseisen kiertueen ohjelmistosta. Ennen vuoden loppua kauppoihin ilmaantui myös uudelleen masteroitu painos historiallisesta Aino-levystä.

Kevättalvella 2007 "Isokynä" oli yksi vetonauloista Jyväskylässä järjestetyssä viisipäiväisessä "Viiden tähde festivaalissa" ja loka-marraskuussa 2007 hän teki Otto Donnerin johtaman jousiryhmän avustamana 10 konsertin kiertueen otsikolla "Lauluja ja viuluja". Sen pohjalta valmistui myös 120 minuutin DVD, joka sai Lindholmin yhden tunnetuimman laulun mukaan nimen Pieni ja hento ote.

Samana vuonna Lindholm yllätti jälleen taltioimalla 12:sta tutusta laulustaan Rovaniemellä uudelleen sovitetun version sikäläisen posetiivarin Jarmo Saitajoen säestyksellä. Runsaasti aikaa ja vaivaa valmistuakseen vaatinut ainutlaatuinen kokoelma sai nimen Nuo mainiot miehet soivine koneineen. Se herätti ilmestyttyään ansaittua huomiota, mutta eihän siitä tullut tietenkään mitään myyntimenestystä.

Hevostelua ja aitoa rockia

Dave Lindholm vieraili monien hämmästykseksi keväällä 2007 myös Suomen Hippoksen juhlalevyllä Suomenhevonen - kunnon hevonen esittäen erityisesti tähän tarkoitukseen kirjoittamansa kappaleen Suomen hiljainen. Heti vapun jälkeen 2008 hän palasi ruotuun tuomalla julkisuuteen taas kerran uuden yhtyeen. Se kantoi nimeä Messengers ja erikoistui esittämään johtajansa mukaan "aitoa rockia".

Muodostelmaan kuuluivat hänen lisäkseen kitaristi Jaakko "Jake" Yrjölä, basisti Timo Salo, rumpali Juha Yrjölä ja jo pitkään Tampereella vaikuttanut amerikkalainen laulaja Joe Vestich. Viimemainittu oli työskennellyt Lindholmin kanssa jo heti kohta Suomeen tultuaan 1980-luvulla. Yhtye esittäytyi yleisölle promosinglellä 1, Two, 3, Four / C’mon Use Me, mitkä kappaleet sisältyvät myös kvartetin Tavastialla toukokuussa 2008 julkaistuun nimikkoalbumiin.

Messengers esiintyi muun muassa samassa kuussa Helsingin Kaisaniemessä järjestetyssä "Maailma kylässä"-festivaalissa, Järvenpään Puistobluesissa ja Tampereella "Suomi-ilmiö 2008"-risteilyllä. Pidettyään loppukesällä noin kuukauden tauon se jatkoi keikkailua harvakseen. Lindholm itse vieraili vuonna 2008 myös Dingon ja Popedan ns. tribuuttilevyillä esittäen edellisellä sävelmän Rio ohoi! ja jälkimmäisellä Jos joet olis...

Syyskuussa 2008 saatiin markkinoille yli 6 vuotta itse tapahtuman jälkeen CD Juice Remu Dave, Live, mikä sisälsi kolmikon saman vuoden maaliskuussa Helsingin Nosturissa taltioituja konserttiesityksiä. "Isokynä" itse oli tyytyväinen lopputulokseen, sillä hänen mukaansa "mikään ei oo kuulostanut niin lasvegasilta kuin tuo setti".

Sanoittajien Finlandia

Kesällä 2009 Dave Lindholmille myönnettiin hänen suomenkielisistä lauluteksteistään "sanoittajien Finlandiaksi" luonnehdittu, järjestyksessä 19. Juha Vainio-palkinto. Perusteluissa todettiin, että hänen kynästään on syntynyt muodoltaan eläviä ja hengeltään kuolemattomia teoksia. Palkintolautakunnan mukaan hän on "synnynnäinen taiteilija, joka tekee lauluja pakottamatta ja rakkaudesta musiikkiin."

Lindholmin aktiviteetteihin kesällä 2009 kuului myös Lahti-aiheisen albumin työstäminen kyseisessä kaupungissa. Keikkailua hän on jatkanut tasaiseen tahtiin, enimmäkseen itsenäisenä yrittäjänä ja pienemmissä ravintoloissa sekä klubeissa.

Dave Lindholmin monisäikeistä taiteilijapersoonaa kuvastaa ehkä parhaiten se, mitä hän totesi virkasisarensa Kikka Laitisen haastattelussa vuonna 1999 (Selvis 1/1999): "Mä rakastan musiikkia, enkä mä voi elää ilman sitä."

Lähteet:
Laitinen, Kikka: Dave Lindholm - Herkkää rocklyriikkaa ja rosoista bluesia (Selvis 1/1999)

Lindfors, Jukka - Gronow, Pekka & Nyman, Jake 2004: Suomi soi 2 - Rautalangasta hiphoppiin (Tammi, Helsinki.)

Haapanen, Urpo 1990: Suomalaisten äänilevyjen taiteilijahakemisto (Suomen äänitearkisto, Helsinki)

Wikipedia

"Ensimmäinen festarikokemus on ensimmäisiltä festareilta eli 1970 Ruisrockissa. Me oltiin silloin ensimmäisen bändin Ferrisin kanssa soitettu Vanhan vieressä, jossa on tää ESO, ja ajateltiin että lähetään kattoon vähän muailmaa ja lähettiin sitten aikamoisella kingfiiliksellä painaan. Sit ku tultiin sinne Ruisrockin portille, niin meni kyllä aika pieneks ihminen, kun ei oltu missään ikinä nähty niin paljon ihmisiä paitsi elokuvissa. Ben Hurissa oli yhtä paljon ihmisiä." (Dave Lindholm - Tero Liete: Popparit juhlatuulella. (Suomi soi 2 - Rautalangasta hiphoppiin. Tammi, Helsinki. 2004)

Ferris: Ferris 1971 (Love Records)
Isokynä Lindholm: Iso "Kynä" Lindholm 1972 (Love Records)
Mike Westhues: New Morning Train 1972 (Parlophone)
Isokynä Lindholm: Sirkus 1973 (Love Records)
Arto Sotavalta: Lady hoi / Meidät toisillemme luotiin 1973 (single) (Sonet)
Muska: Sininen tarina / Miten on päällikkö 1973 (single) (Love Records)
Maarit: Anna tukan valuu vaan 1973 (Love Records)
Maarit: Se se on rokkii 1973 (Love Records)
Great Pen Lee: Do You Know Your Name 1973 (Love Records)
Jussi & The Boys: Rockadillo 1974 (Scandia)
Isokynä & Orfeus: Musiikkia 1974 (Love Records)
Isokynä & Orfeus: Lillan 1974 (Love Records)
Tiitta Spout: Linnut laulaa niinkuin ennenkin / Sataa & 22 1974 (single) (Love Records)
Albert Järvinen: Ride On 1974 (Love Records)
Isokynä Lindholm: Voi kun riittäis pieni taivas 1974 (Love Records)
Isokynä Lindholm: Fandjango 1975 (Love Records)
Isokynä Lindholm: Kenen laulu (kaikki singlet 1973-74) 1975 (Love Records)
Mescalero: Apache / Like A Gentle Morning 1975 (single) (Love Records)
Rock’n Roll Band: Everybody Needs Dancemusic Sometimes 1975 (Love Records)
Pen Lee & Co: Do I Have To Throw Stones / Motorways (single) 1976 (Love Records)
Veltto Virtanen: Kusessa 1976 (Love Records)
Mike Westhues: A Man Name a’ Jones 1976 (Love Records)
Pen Lee & Co: Closer To The Drum 1976 (Love Records)
Madame George: What’s Happening 1977 (Love Records)
Pen Lee: Romanian Train Jump, Parts I & II 1977 (Love Records)
Pen Lee: Catlook Gypsies 1977 (Love Records)
Pen Lee & City Singers: Who Do You Believe In / Klein Mozart (single) 1978 (Love Records)
Jimi Sumén: Key West 1978 (Love Records)
Royals: Live 1978 (Love Records)
Pen Lee: Nouveau 1978 (Love Records)
Sleepy Sleepers: Holiday in New York ’59 1978 (CBS)
Pen Lee: You Can’t Be My Mama / Ain’t Raining 1978 (single) (Love Records)
Pen Lee: Baby Noir / Cryin’ Too Long 1979 (single) (Love Records)
Isokynä Lindholm: Vanha & uusi romanssi 1979 (Love Records)
Sleepy Sleepers: Mopott Show 1979 (CBS)
Bluesounds: Cigarette Lean / Love Electric (single) 1979 (Johanna)
Dave Lindholm & Antero Jakoila: Crazy Moon 1980 (Johanna)
Pedro’s Heavy Gentlemen: Pedro’s Heavy Gentlemen 1980 (Kerberos)
Eri esittäjiä: Tavastia Live! 1980 (INN)
Eri esittäjiä: Provinssirock ’80 Live 1980 (Kemu)
Bluesounds: Black 1980 (Johanna)
Bluesounds: On (live) 1980 (Johanna)
Bluesounds: Thank You Very Mush / The Possible Way (single) 1980 (Johanna)
Bluesounds: Native Son Of A Far-away Country 1981 (Johanna)
Bluesounds: Greta’s Hits (kokoelma) 1981(Johanna)
Albert Järvinen: Wham / Linda Lou 1981 (single) (Scandia)
Bluesounds: Here Come The Golden Hearts From A Far-away Country 1981 (Johanna)
Kojo: Go All The Way 1981 (DigIt)
Riki Sorsa: Don’t Say No / Down To Where 1982 (single) (CBS)
Bluesounds: You Wonder Boy / The Man (single) 1982 (Johanna)
Janne Louhivuori: Midnight Pink 1982 (Parlophone)
Isokynä Lindholm & Janne Louhivuori: Darlin’ Zanee 1982 (Parlophone)
Kari Riipinen & Suomen ääni: Elät, kuolet ja synnyt / Aikakirjaimia 1982 (Johanna)
Isokynä Lindholm: Aino 1982 (Johanna)
Isokynä Lindholm: Huoneet 6 & 14 1983 (Johanna)
Isokynä Lindholm: Kuutamolla 1983 (Johanna)
Pelle Miljoona: Laulava idiootti 1983 (Johanna)
Henry O Band: All Night Long / You Bring Rain To My Eyes (single) 1983 (DigIt)
Kassu Halonen: Oili / Mä omaa tietä ajelen 1983 (HiHat)
Pedro’s Heavy Gentlemen: Pedro’s Christmas 1983 (Kerberos)
Pasi & Mysiini: Marokko / Marie (single) 1983 (Johanna)
Matti Inkinen: Huima lumous / Väsyneet askeleet 1983 (Johanna)
Juice Leskinen & Grand Slam: Boogieteorian alkeet 1984 (Johanna)
Pate Mustajärvi: Tuhkaa / Onny 1984 (Poko)
The Run Runs: The Official - The Original 1984 (Beta)
Antero Jakoila: Antero Jakoila 1984 (Euros)
Matti Inkinen: Allapäin 1984 (Beta)
Riipinen: Itäistä pituutta 1984 (Gogh)
Eve: Eve 1985 (Kräk!)
Pate & Saara: Mä lähden Stadiin / Hei Paula 1985 (Poko)
Isokynä Lindholm: Moderni hiljainen musiikki 1985 (Love Records)
Dave’s 12 Bars: In The Midnight 1986 (Pyramid)
Dave’s 12 Bars: Alive / Never Means The End (single) 1986 (Rockadillo)
Dave’s 12 Bars: First Second 1987 (Zen)
Isokynä Lindholm: Sissi 1987 (Rockadillo)
Ilona: Se kävi muhun käsiks / Anna tukan valuu vaan (single) 1987 (Poko)
Heinäsirkka: Rakkautta pakoon 1987 (Amulet)
Kiti Neuvonen: Ensin napataan Oulu... / Minä rakastan sinua... (single) 1987 (Polarvox)
Kiti Neuvonen: Nuoruustango 1988 (Polarvox)
Isokynä Lindholm: Jose Blues 1988 (Love Records)
Freelance: Sutra 1988 (BangTrax)
Pate Mustajärvi: Lago Negro 1988 (Poko)
Hollis Brown: Rock’n Roll Brainstorm / Rise My Riffle (single) 1988 (MAU)
Juliet Jonesin Sydän: Liisasta Liisaan 1989 (Poko)
White Midnight: Creampistols 1989 (Zen)
Eri esittäjiä: Sunnuntaina sataa aina 1989 (Megamania)
Northwind: Lost Hearts / Six Days On The Road (single) 1989 (Bluelight)
PAND: Värillä ei ole väliä (EP) 1990 (PAND)
Isokynä Lindholm: Sillalla 1990 (Zen)
Vesa Kietäväinen: Vesa Kietäväinen 1990 (Kräk!)
Albert Järvinen: Guitar 1990 (Love Records)
Jivetones: Teddyboys From Outer Space 1990 (Poko)
Juice Leskinen & Grand Slam: Taivaankappaleita 1990 (Megamania)
Albert Järvinen: Ride On 1990 (Love Records)
Jivetones: Gimme Something Hot / I’m Gonna Roll (single) (Poko)
Isokynä Lindholm: Sisar 1991 (Zen)
Leningrad Cowboys: We Cum From Broadway 1992 (Plutonium)
Isokynä Lindholm: Kerran 1992 (Zen)
Isokynä Lindholm: Kissatanssit 1992 (Zen)
Vilperin perikunta: Tervaa ja höyheniä 1993 (Selecta)
Isokynä Lindholm: LLL 1993 (Zen)
Screaming Thunders: We Got It Good 1994 (Bluff)
Taivassatama: Taivassatama 1994 (Uni)
Canpaza Gypsys: Rock & Roll & Richards / Take The 1st Train / More Than A Lover (EP) 1994 (Zen)
Canpaza Gypsys: Canpaza Gypsys 1995 (Zen)
Eve: Gotta Move / Peace & Love (single) 1995 (AXR)
Eric Hokkanen & Lumisudet: Kaustinen, Texas 1995 (Olarin Musiikki)
Dave Lindholm: Sitähän se kaikki on 1995 (4 CD:n kokoelma) 1995 (Love Records / Siboney)
Dave Lindholm & Canpaza Gypsys: Stars 1996 (Kaktus)
Heinäsirkka: Rautaa & magneettia 1996 (SPCD)
Fuckin Hippies: Fuckin Hippies Rock’n Roll 1996 (Megamania)
Juliet Jonesin Sydän: Hai 1996 (Sony)
Dave Lindholm: Valmista kamaa - Daven parhaat 1972-1996 1996 (Rockadillo / Siboney)
Dave Lindholm, Lady & Canpaza Gypsys: Hot 1997 (Kaktus)
Dave Lindholm: Just 1998 (Spinefarm / Ranka Record)
Dave Lindholm: Punainen + 1998 (Spinefarm / Ranka Record)
Dave Lindholm: Valkoinen & 1999 (Spinefarm / Ranka Record)
Eri esittäjiä: Manserockin legendat - live 1999 1999 (Manse)
Luksus: Luksus 1999 (Megamania)
Dave Lindholm & Pitkät kiinalaiset: Dave Lindholm & Pitkät kiinalaiset 2000 (Spinefarm / Ranka Record)
Dave Lindholm & Pepe Ahlqvist: Stunning Episodes 2000 (Rytmi)
Albert Järvinen: Pathy Moss - 30 Big Ones 2000 (Love Records)
Bina (Nkwatz): Bina 2000 (Rockadillo)
Dave Lindholm: Luuttujengi tulee 2001 (Spinefarm / Ranka Record)
DC Blues: DC Blues 2001 (AXR)
Dave Lindholm: Sitähän se kaikki on 2001 (4CD kokoelma) (Love Records)
SF Blues: SF Blues 2002 (Pirkka-Hämeen Apina & Gorilla)
Dave Lindholm: Lähes 50 (2 CD kokoelma) 2002 (Ranka / Spinefarm)
Eri esittäjiä: Cash Only - A Tribute To Johnny Cash 2002 (Bluelight)
Redclouds: Redclouds 2003 (Bluelight)
Michael Monroe: Stranded / Telephone Bill ’s All Mine 2003 (Ranch)
Olavi Uusivirta: Nuoruustango 2003 (Universal)
Eri esittäjiä: Back Seat Of A Mustang 2004 (FMOC)
Dave Lindholm & Jakes Blues Band: Blue Moon Cars 2004 (Bluelight)
Rock’n Roll Band: Rock’n’Roll Fire / Rock’n’Roll Water (single) 2005 (AllStar Music)
Jakes Blues Band: Jakes Blues Band 2005 (Bluelight)
Rock’n Roll Band: New Memories 2005 (AllStar Music)
Eri esittäjiä: Moments With Kim Brown 2005 (North)
Charlies: In The Spirit Of... Four Strings 2005 (YCH)
Sauna Pesää!: Monologimies 2006 (Saunakamari)
Dave Lindholm: D&D 2006 (Bluelight)
Dave Lindholm & Jarmo Saitajoki: Nuo mainiot miehet soivine koneineen 2007 (Bluelight)
Eri esittäjiä: Suomenhevonen - kunnon hevonen 2007 (Grigori Star)
Vesa-Matti Loiri: Inari 2007 (Warner Music)
Eri esittäjiä: Da Da (Kuulat sekaisin) - Tribuutti Popedalle 2008 (Poko)
Emma Salokoski Ensemble: Veden alla 2008 (Texicali)
Eri esittäjiä: Melkein vieraissa - Nimemme on Dingo 2008 (Elements Music)
Juice Leskinen, Remu Aaltonen & Dave Lindholm: JuiceRemuDave - Live! 2008 (2 CD) (Motley)
Messengers: Messengers 2008 (AllStar Music)
Vesa-Matti Loiri: Kasari 2008 (Warner Music)
Messengers: Steal The Wind / On The Top 2009 (single) (AllStar Music)
Messengers: Silver 2009 (AllStar Music)
Dave Lindholm, Launeen K: Lahti 2009 (AllStar Music)

DVD:

Dave Lindholm & Otto Donner: Pieni ja hento ote 2008 (Panvision)

Rock’n’Roll Band: New Memories 2005 (AllStar Music)