Suurimmillaan 8-miehinen
Pepe & Paradise oli parhaimmillaan kunnianhimoinen ja edustuskelpoinen kansainvälisen tason orkesteri, joka hallitsi laajan ja monipuolisen ohjelmiston kyeten viihdyttämään kaikkein vaativimpiakin kuulijoita.
Paradise aloitti toimintansa syksyllä 1968. Sen pohjana oli samana vuonna
Eljon "Johnny" Liebkindiä tämän otsikkoa
"Suoraan sydämeen" kantaneella kesäkiertueella säestänyt
Frankies-niminen kokoonpano, jonka vierailevana solistina oli esiintynyt
Pertti "Pepe" Willberg. Uuteen Paradise-yhtyeeseen liittyivät laulusolistina ja kitaristina toimineen Willbergin lisäksi klarinetisti-huilisti
Erkki "Unde" Lehtola, basisti
Jorma "Kalle" Kalenius sekä rumpali
Antero "Ande" Päiväläinen.
Paradisen alku oli Lehtolan mukaan "melko vaatimatonta puurtamista". Yhtye harjoitteli työnimellä
"Taivaasta helvettiin" rakennettua showta varten, mutta se ei valmistunut koskaan esityskuntoon. Tämän vuoksi joukkue oli koko seuraavan kesän lähes tyystin ilman keikkoja, mikä sai Kaleniuksen kyllästymään koko touhuun ja irtautumaan kokoonpanosta.
Syksyllä 1969 Paradise fuusioitui
Tapani Kansan yhtyeen kanssa, jolloin mukaan tulivat myös edellä mainittujen muusikkojen lisäksi saksofonisti-huilisti
Erik "Dani" Dannholm, kitaristi
Seppo Keurulainen ja basisti
Christer "Kicke" Bergholm, joka korvasi Kaleniuksen. Muodostelma jatkoi Kansan säestäjänä kevääseen 1970, minkä jälkeen sen ja Kansan tiet erosivat. Paradise suuntautui nyt yhä enemmän rock- ja soulmusiikkiin päin keikkaillen paljolti Ruotsissa.
Ensimmäisen levytyksensä Paradise pääsi tekemään jo heti alkuvuodesta 1970 juuri läntisessä naapurimaassa, missä yhtye oli saavuttanut nimeä erityisesti Tukholman suositussa Gyllene Cirkeln -klubissa. Mukana studiossa olivat Willberg, Dannholm, Lehtola, Keurulainen, Bergholm ja Päiväläinen. Singlen tuotti Ruotsissa asunut britti
Roger Wallis ja kiekolla kuultiin kappaleet
Dark Side of the Moon sekä
My Child.
Pian tämän jälkeen Keurulainen luovutti paikkansa yhtyeessä hammondia sekä muita kosketinsoittimia soittaneelle
Heikki "Pedro" Hietaselle, ja lokakuussa 1970 joukkoon liittyi trumpetisti
Markku Johansson, kun Lehtola joutui suorittamaan asevelvollisuuttaan. Samana syksynä kokoonpanon nimeksi vakiintui Pepe & Paradise.
Keväästä 1971 yhtye alkoi taltioida radioäänityksiä Yleisradiolle ja kesällä se teki pitkän kiertueen Ruotsin Folkparken-huvipuistoissa. Ennen kiertuetta Bergholm lopetti bändissä ja hänen tilalleen basson varteen tuli
Pekka "Paavo" (Pave) Maijanen. Syyskuussa joukkue äänitti Suomessa kaksi singleä kahdelle eri levy-yhtiölle: esitykset
Pilvi taivaan peittää ja
Unen lävitse Finnlevylle sekä
Butterfly ja
Epätoivo Scandia-musiikille.
Jälkimmäinen äänite herätti jo jonkin verran huomiota, mutta varsinaisen läpimurtonsa Pepe & Paradise teki vuonna 1972. Sillä oli oma kuukausittainen ohjelmasarjansa
"Paratiisi" radiossa ja se oli mukana housebändinä MTV:n musiikkiohjelmassa
"Pinnalla". Siinä sivussa yhtye levytti helmikuussa kyseisenä vuonna suurimmat hittinsä
Elämältä kaiken sain ja
Sotilaat, kansat, maat ja ikuisti Love Recordsille Henrik Otto Donnerin sävellyksistä koostuvan albumin
Niin vähän on aikaa.
Syksyllä 1972 Paradise osallistui suomalaistaiteilijoiden kulttuurivierailuun Kazakstanissa silloisessa Neuvostoliitossa, minkä jälkeen Lehtola jätti yhtyeen ja hänen paikkansa toisena saksofonistina peri
Paavo Honkanen. Hän kuitenkin menehtyi traagisesti jo lyhyen ajan kuluttua, jolloin saksofonistiksi ja huilistiksi tuli
Pertti "Kalle" Fält. Tällä kokoonpanolla Pepe & Paradise esiintyi muun muassa Hesperian yökerhossa Helsingissä herättäen myönteistä huomiota monipuolisella ohjelmistollaan.
Kesällä 1973 Pepe & Paradise taltioi
Rauno Lehtisen sittemmin ikivihreäksi patinoituneen sävelmän
Toiset meistä, mikä ei herättänyt vielä siinä vaiheessa suurempaa huomiota. Syksymmällä Willberg osallistui MTV:n "Syksyn sävel"-kilpailuun hänen ja Johanssonin säveltämällä sekä
Veikko "Vexi" Salmen sanoittamalla kappaleella
Aamu sijoittuen viidenneksi. Laulun levytys nousi myyntilistoilla kolmanneksi ja muodostui sekin sittemmin evergreeniksi.
Vuonna 1973 kokoonpano vahvistui toisella trumpetistilla, kun mukaan saatiin nuori
Simo Salminen. Tällöin Paradisen ohjelmistossa oli yhä selvempiä vaikutteita muun muassa tuon ajan amerikkalaisten suosikkiyhtyeiden
Chicagon ja
Blood, Sweat & Tearsin edustamasta progressiivisesta tyylistä, mutta sitä ei juurikaan kuultu yhtyeen levyillä kuten samana vuonna singletaltioinneista kootulla nimikko-LP:llä.
Keväällä 1974 Willberg, Johansson ja Salmi kokeilivat onneaan uudelleen Suomen euroviisukarsinnoissa laulullaan
Sinä ja minä, mikä yltikin pronssisijalle. Sen jälkeen kolmikko yritti jälleen "Syksyn sävel"-mittelössä, mutta heikommalla menestyksellä. Heidän yhteinen aikaansaannoksensa
Taivas itkee jäi näet kisassa seitsemänneksi, eikä päässyt levytettynäkään lainkaan listoille.
Maijasen poistuttua vuonna 1974 yhtyeen muonavahvuudesta hänen tilalleen pestattiin
Heikki "Häkä" Virtanen, joka oli mukana muodostelman vuonna 1975 julkaistulla toisella LP:llä
Pepe & Paradise 2. Näissä äänitteissä joukkuetta vahvisti vakiokokoonpanon ohessa saksofonisti-huilisti
Juhani "Junnu" Aaltonen, mutta albumi koostui jälleen pääosin aikaisemmin singleinä ilmestyneistä esityksistä. Kokoelman uusista taltioinneista kannattaa mainita toukokuussa levytetty
Lasse Mårtensonin euroviisukandidaatti vuodelta 1963
Marraskuu.
Vuonna 1975 Willberg, Johansson ja Salmi osallistuivat Eurovision laulukilpailun kansalliseen karsintaan sävelmällä
Ovi elämään, joka sijoittui nyt neljänneksi. Keikkojen puutteesta kärsinyt Pepe & Paradise alkoi olla tässä vaiheessa jo tiensä päässä ja viimeisen singlensä
Olen onnellinen / Uusin arvoin elän elämää se teki syyskuussa 1975. Muodostelman lopullinen hajoaminen tapahtui Willbergin siirryttyä
Ilkka "Danny" Lipsasen johtaman ohjelmatoimiston D-tuotannon palkkalistoille.
Oltuaan yli 15 vuotta poissa näyttämöltä Pepe & Paradise ilmestyi vuonna 1992 uudelleen estradeille ja alkoi esiintyä silloin tällöin erityisesti nostalgisissa "Back to the Sixties" -tapahtumissa. Kesällä 2003 yhtye nähtiin myös Ilosaarirockissa. Mukana ovat olleet näillä keikoilla Willberg, Päiväläinen, Lehtola, Johansson, Bergholm ja Fält sekä uusina jäseninä kitaristi
Jari "Heinä" Nieminen (tai
Jarmo Nikku) ja kosketinsoittaja
Kyösti Laihi.
Tällä kokoonpanolla (Laihin tilalla Hietanen) Pepe & Paradise levytti helmikuussa 2000 kappaleen
Sana Sana Saa (African Folk Song), mikä on mukana myös samana vuonna 2000
70's Radio Hits -albumilla. "Unde" Lehtolan tuottaman levyn muut esitykset on taltioitu alun perin vuosina 1971 ja -72 Yleisradiolle sekä masteroitu uudelleen digitaalisesti tätä kokoelmaa varten.
Pepe & Paradise oli parhaimmillaan 1970-luvun alkuvuosina oloissamme ainutlaatuinen taitava ja kunnianhimoinen kansainvälisen tason orkesteri, joka hallitsi laajan ohjelmiston stemmalaulua myöten. Onkin valitettavaa, että se ei päässyt silloisten olosuhteitten vuoksi koskaan esittämään osaamistaan kunnolla levytysstudiossa ilman kaupallisia kompromisseja. Tästä taas seurasi, että sen elinkaari jäi niin kovin lyhyeksi.
Lähteet:Latva, Tony & Tuunainen, Petri 2004:
Iskelmän tähtitaivas - 500 suomalaista viihdetaiteilijaa (WSOY, Jyväskylä).
Nissilä, Pekka 2002:
Päivä kerrallaan (Selvis 3/2002).
