Piirpauke kuuluu niihin yhtyeisiin, jotka personoituvat yhteen henkilöön - tässä tapauksessa johtajaansa
Sakari Kukkoon. Hän työsti jo varhain jazzia, kansanmusiikkia ja klassillisia sävelteoksia uudenlaisiksi kokonaisuuksiksi luoden maailmanmusiikkia jo kauan ennen kuin koko käsite tunnettiin Suomessa.
Piirpauke syntyi oikeastaan syksyllä 1974, kun Kajaanista Helsinkiin muuttanut saksofonisti Sakari Kukko, basisti
Antti Hytti, kitaristi
Hannes "Hasse" Walli ja rumpali
Jukka Wasama perustivat lähinnä ns. freejazziin suuntautuneen yhtyeen, joka aloitti nimellä Kukko-Walli-kvartetti. Kokoonpanon ensimmäinen esiintyminen Piirpauke-nimen suojissa tapahtui seuraavana vuonna Ruotsissa järjestetyssä vaihtoehtoisen musiikin festivaalissa, eikä sen jälkeen ollut enää paluuta entiseen.
Kukkojen sukujuuret juontavat Kannakselle, joten myös Sakari sai jo varhain kiinnostuksen karjalaiseen kansanperinteeseen. Hän oli lähtöisin varsin musikaalisesta perheestä, sillä hänen isänsä
Pauli oli Kainuussa arvostettu laulaja sekä kuoromies ja setänsä
Tauno Kukko puolestaan trumpetisti sekä
Dallapé-orkesterin jäsen. Kukkojen kotona harrastettiin musiikkia monipuolisesti ja -muotoisesti, mikä kannusti myös Sakaria avaamaan korvansa kaikenlaisille vaikutteille.
Sakari Kukko oli aloittanut musisoimisen jo ennen kouluikää viululla ja soittanut siinä sivussa pianoa korvakuulolta. Hieman myöhemmin kuvaan tulivat huilu ja kitara, joista jälkimmäinen vaihtui Kukon ollessa 16-vuotias saksofoniin. 1960-luvun lopulla hän liittyi
Kajaani Big Bandiin, päätti ryhtyä ammattimuusikoksi ja aloitti keikkailun paikallisten tanssiorkestereiden kanssa.
Helsinkiin Kukko oli tullut vuonna 1972 päästen nopeasti sisälle pääkaupunkiseudun muusikkopiireihin. Hänet pestattiin saksofonistiksi
Kristian "Kisu" Jernströmin Uniset-yhtyeeseen ja samalla hän aloitti opiskelun Oulunkylän Pop-Jazz-opistossa. Vuotta myöhemmin hän kirjoittautui Sibelius-Akatemiassa pääaineenaan ensin saksofonin- ja sitten huilunsoitto.
Romanialaisryhmä sytyttiTässä vaiheessa Sakari Kukko tutustunut myös siihen soittajakolmikkoon, josta muodostui pian hänen lähin työyhteisönsä. Hän oli saanut idean perustaa Piirpauken kaltainen yhtye vierailtuaan
Espoo Big Bandin mukana Kööpenhaminassa ja kuultuaan siellä konsertoineen romanialaisryhmän taidokkaita esityksiä. Kukko huomasi tällöin kyllästyneensä jazzin senaikaisiin amerikkalaisuutta ihannoiviin ympyröihin ja tajusi, että modernia musiikkia voi luoda ymppäämällä siihen vaikutteita monenlaisesta kansaperinteestä.
"Hänen musiikilliset visionsa tuntuivat alusta alkaen törmäävän Suomessa liian ahtaisiin rajoihin ja niin hän lähti etsimään laajempia perspektiivejä", toteaa Jukka Haavisto teoksessaan
Puuvillapelloilta kaskimaille. "Kaukoitä, Afrikka, Etelä-Amerikka, USA ja Euroopan maat antoivat kukin vuorollaan rakennusaineita Sakari Kukon poikkeuksellisen laajaksi muodostuneeseen etniseen skaalaan."
Vuonna 1973 Kukko teki ensimmäisen matkansa Turkkiin ja sen jälkeen kolmatta kuukautta kestäneen retken kauemmaksi Aasiaan, jolloin hän tutustui paikalliseen elämänmenoon ja musiikkiin Intiassa, Afganistanissa sekä Pakistanissa. Hänen oli helppo sulautua kulloisiinkin olosuhteisiin, sillä hän on tunnetusti sen lajin pelimanni, joka löytää aina halukkaita soittajakavereita missä päin liikkuukin.
Sakari Kukon onni on ollut heti alun alkaen se, että hän voinut omistautua juuri sellaiselle musiikille, minkä on katsonut itselle tärkeäksi. Tämä tuli ilmi erinomaisesti jo Piirpauken vuonna 1975 ilmestyneellä esikoisalbumilla. Levyn suosituimmaksi numeroksi osoittautui kanteleensoittaja
Ulla Katajavuoren ohjelmistosta löytynyt kansansävel
Konevitsan kirkonkellot - käyrätorvisolistinaan sittemmin maailmanluokan kapellimestarina kunnostautunut
Esa-Pekka Salonen.
Läpimurto PorissaKesällä 1976 Piirpauke esittäytyi myös Pori Jazzin yleisölle herättäen runsaasti myönteistä huomiota niin yleisön kuin kriitikkojenkin taholla. "Piirpauke on ehkä parasta mitä suomalaisessa jazzissa on pariin vuoteen tapahtunut", totesi Helsingin Sanomien Lauri Karvonen tuolloisessa arvioinnissaan. Samana vuonna julkaistu uusi levytys
Piirpauke 2 jäi kuitenkin selvästi edeltäjänsä varjoon. Yhtenä syynä tähän saattoi olla se, että sillä oli vahva poliittinen imago. Olihan se omistettu kotelotekstinsä mukaan tuolloisen ajan henkeen "kansallisille vapautusliikkeille". Todettakoon, että Kukko ja Hytti olivat tässä vaiheessa mukana myös vahvasti vasemmistolaisittain suuntautuneessa
Punainen Lanka-yhtyeessä.
Syksyllä 1977 Piirpauke kiersi esiintymässä vakiokokoonpanollaan sekä Ruotsissa että Suomessa. Näiltä matkoilta taltioitu balkanilaisvaikutteinen
Piirpauke Live -albumi ilmestyi kauppoihin seuraavana vuonna, ja sen sisällöstä kannattaa mainita erityisesti liki 13 minuutin mittainen Kukon ja Wallin sovittama
Makedonialainen laulu. Sitten oli vuorossa Sakari Kukon oma julkaisu: suomalaiseen kansanperinteeseen nojannut LP
Kajastus, jolla oli mukana mm. aito saamelainen joikaaja
Nils-Aslak Valkeapää.
Vuonna 1979 Piirpauke esiintyi kokoonpanolla Kukko, kitaristi
Juha Björninen, basisti
Olli-Pekka Wasama ja rumpali Wasama. Nelivaljakko urakoi albumin
Yö Kyöpelinvuorella, mikä saatiin markkinoille kuitenkin vasta pari vuotta myöhemmin. Sen monisärmäisestä sisällöstä mainittakoon Kukon sovitus myös tässä muodossa julkisuutta saaneesta
Oskar Merikannon tutusta sävelmästä
Soi vienosti murheeni soitto, joka toimi vetonaulana myös myöhemmin ilmestyneessä
Kauneimmat-äänitekoosteessa.
Suomalainen Senegalissa1970- ja -80-lukujen taitteessa Kukko kierteli Afrikassa vieraillen siinä yhteydessä
Sensation Band-nimisen orkesterin levytyksessä Addis Abebassa. Piirpauke puolestaan esiintyi vuoden 1980 alussa aina Intiassa asti ja myöhemmin muun muassa Belver Höhlen festivaaleissa Saksassa. Siellä yhtye taltioi albumin
Live in Der Balver Höhle, johon sisältyi Keski-Euroopassa todelliseksi vetonaulaksi muodostunut esitys
Swedish Reggae.
Levyn ohjelmisto koostui kaikkiaan vain neljästä numerosta, jotka ulottuivat aina Dmitri Shostakovitshin sävellyksestä
Lento latinospesialisti Chano Pozon jazzklassikkoon
Tin Tin Deo. Mukana Piirpaukessa olivat tällöin Kukon lisäksi kitaristi
Pekka Nylund, kitaristi ja kosketinsoittaja
Timo Oksala, basisti
Jorma Koivulehto ja rumpali
Tom Nekljudow.
Vuotta myöhemmin julkaistulla LP:llä
Birgi Bühtüi esittäytyi jälleen täysin uusittu Piirpauke: Kukko, saksofonit, huilu ja kosketinsoittimet; Nylund, kitarat;
Ilpo Saastamoinen, basso; Nekljudow, rummut sekä
Harri Koivukoski, viulu. Tämän levyn sisältö tarjosi musiikillisen maailmanympärimatkan, joka ulottui Karjalasta Turkin kautta aina Etiopiaan ja Kolumbiaan saakka. Samana vuonna yhtye äänitti mm.
Marketta Saarisen ja
Bir Ihtimal-kuoron avustamana tilaustyönä Iittalan lasitehtaalle albumin
Kirkastus, minkä ohjelmistoon sisältyi Kukon sovitus suositusta
Lampaanpolskasta.
1970-luvun lopussa Sakari Kukko oleili Senegalissa ja levytti siellä paikallisen
Étoile de Dakar-yhtyeen kanssa tutustuen samalla muiden muassa sellaisiin muusikkoihin kuin
Alioune "Badon" N’djay ja
Youssou N’Dour. "Havaitsin, että kaikissa maissa Länsi-Afrikasta Itä-Aasiaan on jotakin sellaista, mikä Pohjois-Euroopasta ja Amerikasta puuttuu: yleinen sosiaalisuus, ihmisten kanssakäyminen", hän on todennut myöhemmin (
Suomi soi 2 - Rautalangasta hiphoppiin, sivu 153). "Me kaipaamme kulttuurisesti sellaista perusinhimillisyyttä, joka näyttää hävinneen."
Wallikin sai tartunnanSakari Kukon Senegalista mukanaan tuomat äänitteet saivat myös hänen hengenheimolaisensa Hasse Wallin innostumaan sikäläisestä musiikista. Niinpä Wallikin matkusti vuonna 1982 Länsi-Afrikkaan ja keikkaili Dakarissa mm. kitaristi N’djayn kanssa. Tämän seurauksena viimemainittu senegalilaismuusikko muutti sittemmin Suomeen työskennelläkseen täällä sekä Kukon että Wallin kanssa.
Sakari Kukko puolestaan muutti samana vuonna kolumbialaissyntyisen avovaimonsa
kanssa Suomesta Teneriffalle työskennelläkseen siellä talvikuukaudet espanjalaisten kanssa ja luodakseen samalla uutta ohjelmistoa Piirpauken käyttöön. Kesät hän vietti yleensä edelleen manner-Euroopassa keikkaillen eri maissa.
Vuonna 1983 Piirpauke julkaisi mm. Ruotsissa, Saksassa ja Tanskassa äänitetyn levytyksensä
Live in Europe samalla miehistöllä kuin aiemman albuminsa
Birgi Bühtüi. Ohjelmisto oli tälläkin kerralla kovin kirjava, yltäen Kukon omien sävellysten ohessa aina senegalilaisen N’djayn teoksesta
Sheik Ibra Fall Valto Tynnilän iskelmään
Emiirin tanssijatar.
Viimemainittu sävelmä sisältyi myös yhtyeen seuraavaan kokoelmaan
Ilahu - illalla, jossa kitaristina esiintyi Hasse Walli, basistina
Luis Moreno ja rumpalina
Aku Nyyssönen. Lisäksi olivat mukana congarumpali
Hassan Bah, kitaristi-basisti N’djay sekä tietysti Kukko itse. Pääosa levyn sisällöstä oli N’djayn käsialaa, mutta mukaan oli otettu myös Kukon näkemys
Armas Järnefeltin Berceusesta ja edellisestä kokoelmasta Tynnilän
Emiirin tanssijatar.
Terveiset Villistä IdästäVuonna 1986 Sakari Kukko palasi karjalaissuomalaisen kansanperinteen pariin ikuistamalla kalevalaisen rapsodiansa
Villi Itä eli The Wild East, mikä pohjautui hänen sovittamiinsa runosävelmiin. Tällä levyllä Piirpauke esittäytyi vaihteeksi kokoonpanolla N’djay, kitara;
Pekka "Recku" Rechard, kitara;
Tauno Railo, basso;
Timo Itkonen, laulu; Nyyssönen, rummut sekä Kukko, saksofonit, huilu, kosketinsoittimet, kantele, lyömäsoittimet ja laulu. Osa näistä esityksistä sisältyi myös kolmisentoista vuotta myöhemmin julkaistuun kokoelmaan
In The Spirit Of Kalevala.
Railo ja N’djay olivat mukana myös vuonna 1987, kun Piirpauke taltioi kokoelmansa
Algazara. Ryhmän muut jäsenet olivat tällöin espanjalainen laulajatar
Cinta Hermo (sittemmin Kukon kumppani myös estradien ulkopuolella) ja rumpali
Markku Ounaskari sekä tietysti Kukko itse useine instrumentteineen. Levyn monenkirjavasta ohjelmistosta mainittakoon yhtyeen näkemys
W.A. Mozartin "klassillisesta iskelmästä"
Rondo a la Turca.
Pari vuotta myöhemmin Kukolta ja kumppaneilta ilmestyi vahvasti espanjalaissävytteinen albumi
Zerenade, jossa seuruetta vahvisti kitaristi
Jukka Tolonen. 1990-luvulle siirryttäessä
Espoo Big Band levytti
Martti Lappalaisen johdolla Sakari Kukon eritoten tälle orkesterille säveltämät teokset
Moonlight Caravan eli "Kuutamokaravaani" ja
Finnish Characters eli "Suomalaisia luonteenpiirteitä", joissa molemmissa taltioinneissa säveltäjä itsekin vaikutti saksofonistina, huilistina ja kanteleensoittajana. Ensin mainittu teos pohjaa persialaiseen klassiseen musiikkiin ja jälkimmäinen suomalaiseen kansanmusiikkiin.
Paluu juurillePiirpauke teki paluun äänilevytilastoihin vuonna 1991 kokoelmallaan
Tuku tuku, josta vastasi jälleen voimakkaasti uusittu ryhmä kokoonpanolla Kukko, Hermo, N’djay, luuttuharppua ja koraa soittanut
Malang Cissokho, laulaja-rumpali
Ismaila Sane, viulisti
Marja-Sisko Lahti sekä laulaja
Rea Pihlasvirta. Kukko, Hermo ja Sane muodostivat sittemmin yhtyeen rungon.
Vuonna 1992 peruskolmikko konsertoi Virossa, Turkissa ja Yhdysvalloissa. Seuraavana vuonna Sakari Kukko ja Piirpauke katkaisivat yhtäjaksoisesti 15 vuotta kestäneen yhteistyönsä saksalaisen managerinsa kanssa, minkä välirikon seurauksena myös yhtyeen perinteiset jokavuotiset Euroopan kiertueet päättyivät. Koska Kukkoa alkoi vaivata samoihin aikoihin omien sanojensa mukaan ylitsepääsemätön nostalginen koti-ikävä, hän palasi seuraavana vuonna Kanarian saarilta synnyinseudulleen Kajaaniin. "Kun on ulkomailla, niin suomalaisuus korostuu, kaikki suomalainen nousee uskomattomiin mittoihin," Kukko on todennut (Kaleva 1.12.2001). "Esimerkiksi joululaulut, jotka täällä jopa ärsyttävät, kun niitä kuulee joulun alla joka tavaratalossa. Ulkomailla asuessa suomalaisilla joululauluilla on valtava vaikutusta."
Kajaani oli Kukon mielestä sopivan syrjäinen paikka, ja sikäläinen ilmasto tuntui etelän kuumien kesien jälkeen oikealta - suomalaisessa talvessa oli jälleen hohtoa. Kainuuseen asettautuminen merkitsi toisaalta pitkiä matkoja etelän keikkapaikoille, mutta sillä seikalla ei ollut hänelle enää niin suurta painoarvoa. Hän sanoo lähteneensä Helsingistä aikoinaan siksi, että hänen kalenterinsa oli jatkuvasti täynnä, minkä vuoksi hänellä oli vaikea keskittyä oman musiikin tekemiseen.
Ennen Suomeen tuloa Teneriffalla oli ehditty taltioida Piirpauken nimissä uusi albumi
Terra Nova - Muuttolinnut, mistä löytyivät mm. sellaiset nostalgiset sävelmät kuin
Hilpeä hanuri, Hämäläinen kehtolaulu ja
Savonmuan Hilima. Peruskolmikkoa täydensivät näissä esityksissä kanteleensoittaja
Outi Nieminen, kitaristi
T.T. Oksala, darbukansoittaja
Babakar Faye ja salaperäinen laulaja Auvo Z. Kapaala, minkä pseudonymin taakse kätkeytyy itse Sakari Kukko.
Kalevala SpiritVuonna 1994 Piirpauke juhlisti 20-vuotista olemassaoloaan kotimaankiertueella, jossa olivat mukana myös yhtyeen alkuperäisjäsenet Hytti ja Walli. Lisäksi yhtye esiintyi myös ulkoilmakonsertissa Barcelonassa ja kansainvälisissä MIDEM-festivaaleissa Cannesissa. Seuraava levy ilmestyi vasta pari vuotta myöhemmin: mm. laulaja
Markku Suomisen avustamana syntynyt CD
Ave Maria, jonka sisältö oli hengellissävytteisestä otsikosta huolimatta varsin kirjava.
Vuonna 1998 yhtye julkaisi Sakari Kukon kotikaupungissa Kajaanissa äänitetyn laulupohjaisen albumin
Laula sinäkin, jossa trioa avusti lauluyhtye
Raijan tytöt. Uusi vuosituhat alkoi Piirpauken osalta heti vuonna 2000 osin parin aikaisemman levytyssession uudelleen lämmityksen pohjalta syntyneellä äänitekokonaisuudella
In The Spirit Of Kalevala, Finland, minkä tekemiseen osallistui myös toinenkin kokoonpano:
Kalevala Spirit. Sen muodostivat Kukon ohessa
Ari Hyvönen (kitara ja kantele),
Olavi Suominen (viulu),
Mikko Karjalainen (bassokitara),
J.P. Laitinen (rummut) ja
Toni Juntunen (lyömäsoittimet).
Järvenpään Kallio-Kuninkaalassa Kukko äänitti vuonna 2001 pianisti
Samuli Mikkosen, basisti
Ulf Krokforsin ja rumpali
Mika Kallion kanssa instrumentaalisen soololevyn
Virret - Spirituals from the North, minkä nimi paljastaa sen sisällön. Kysymyksessä ei ollut kuitenkaan varsinaisesti mikään uskonnollinen herääminen, vaan jonkinlainen dejavu Sakari Kukon lapsuuteen: "Kotonani on aina laulettu paljon ja harrastettu musiikkia. Siihen kuuluivat myös virret ja kirkossakin on käyty", hän on kertonut ("Matkamiehen mieli palaa", Kaleva 1.2.2001). "Suvussa on ollut paljon kuuluja veisaajia. Isovanhemmat veisasivat, samoin äiti ja isä ovat edelleen hyviä laulajia."
Piirpauke palasi kuvioihin vuotta myöhemmin albumilla
Sillat, jonka sisällöstä poimittakoon se tämän yhtyeen osalla pakolliseksi tullut klassinen laina,
Franz Schubertin yleensä liedinä kuultu
Erlkönig. Kokoonpanon muodostivat tällä kerralla Sakari Kukon lisäksi pianisti
Joonas Ahonen, bassokitaristi
Ville Herrala, basisti
N’diob Gueye sekä kitaristit N’dye ja Tolonen.
Ainutlaatuinen 4 Vintages
Sakari Kukko oli koonnut siinä sivussa toisenkin yhtyeen, joka kantoi nimeä
The 4 Vintages Jazz Quartet ja teki debyyttinsä Turun jazzfestivaaleissa. Tässä lajissaan ainutlaatuisessa muodostelmassa soittivat hänen kanssaan kolmea eri muusikkopolvea edustaneet saksofonistit
Juhani "Junnu" Aaltonen, Jukka Perko ja
Mikko Innanen, mutta valitettavasti se ei taltioinut esityksiään äänilevylle.
Piirpauke oli saavuttanut valtavan suosion Saksassa, joten vuonna 2003 syntyi Schubertin musiikin innoittamana ryhmityksellä Kukko-Ahonen-Herrala-Sane paljolti sikäläisiä markkinoita ajatellen kokoelma
Laulu laineilla - Auf dem Wasser zu Singen. Seuraavan levynsä Kukko julkaisi samana vuonna omissa nimissään ja samalla kvartettikokoonpanolla kuin aiemman virsi-CD:nsä. Otsikkona oli tällä kerralla
Joulu ja ohjelmisto sen mukainen.
Seuraavana vuonna ilmestynyt kooste
Ikiliikkuja - Perpetuum Mobile - alaotsikoltaan "The Very Best of Piirpauke" tarjoaa läpileikkauksen Kukon eri kokoonpanojen tuotannosta vuosilta 1975-2003. Pari vuotta myöhempi, toistaiseksi viimeisin Piirpauke-nimikkeellä ilmestynyt levytys kantaa nimeä
Kalabalik ja tuo kuultavaksi muun muassa
Jean Sibeliuksen mieskuorolauluja Kukon sovittamassa asussa. Esiintyjäjoukko on jälleen varsin kirjava ulottuen senegalilaisesta Ismaila Sanesta kotimaiseen
Äijös-kuoroon.
Samaa latua eteenpäinSakari Kukko on todennut, että hänellä ei sen erityisempiä suunnitelmia tulevaisuutensa suhteen: "Eihän siinä oikeastaan sen kummempaa. Sitä vaan hiihtää sitä latua, ja jatkaa samaa suuntaa ja sitä ladun aukaisemista, mitä on tähän mennessäkin tehnyt - mitä tarjoutuu."
Hän on sanonut tekevänsä sitä, mitä häneltä tilataan, kaikessa rauhassa. Onhan hän saanut aikaan jo niin paljon, että hänen pöytälaatikkonsa on pullollaan puoliksi tehtyä materiaalia - ja lisää tulee kuulemma koko ajan.
"Minua arvostetaan ennen kaikkea puhaltajana, mutta pianon minä ottaisin autiolle saarelle mukaan", Sakari Kukko on sanonut ("Matkamiehen mieli palaa", Kaleva 1.2.2001). "Sävellystyön teen pianolla. Samoin bändiä treenatessa käytän aina pianoa."
Lähteet:Lindfors, Jukka - Gronow, Pekka & Nyman, Jake 2004: Suomi soi 2 - Rautalangasta hiphoppiin (Tammi, Helsinki.)
Haavisto, Jukka 1991: Puuvillapelloilta kaskimaille (Otava, Keuruu).
Haapanen, Urpo 1990: Suomalaisten äänilevyjen taiteilijahakemisto (Suomen äänitearkisto, Helsinki.)
Alasuutari, Päivi 2001: Matkamiehen mieli palaa (Kaleva, Oulu).
Raittinen, Pekka: Badu Ndjain kotimaat ovat Suomi ja Senegal (Muusikko on line 1/2004).
Tegelmann, Pekka: Antti Hytti, Basismia kuvassa ja ulkopuolella sen (Selvis 02/2009).
