 |
|
Henkilötiedot
Kerttu Mustonen
s. 0.0.1891 - 0.0.0, Nurmes k. 0.0.1959 - 0.0.0, Helsinki
Teksti Jari J. Marjanen (VYS ry)
Nimet
Täydellinen nimi | Kerttu Mustonen | Oikea nimi | Kerttu Mustonen | Aliakset | Kari Aava (sanoittajaksi merkittynä), Jouko Kukkonen (epävarma), Marjaana, K. Marjola, L. Suolakivi (yhteisnimimerkki), Vuokko (Wuokko) |
Tärkeät päivämäärät
Syntymäaika | 0.0.1891 - 0.0.0, Nurmes |
Kuolinaika | 0.0.1959 - 0.0.0, Helsinki |
Ensilevytys | 0.0.1935 - 0.0.0, suomennos Heipä hei (Roll Along, Covered Wagon) |
Roolit ja soittimet
Roolit | sanoittaja (päärooli), kirjailija, harrastajamuusikko | Soittimet | viulu |
Vaikuttajat Muut henkilöyhteydet
Iskelmäsanoittajiemme kenties
puhdasverisimmällä romantikolla Kerttu Mustosella oli hyvin kirjallinen tausta:
hän oli runoilijalegenda Eino Leinon (sekä samalla tietysti Kasimir Leinon) sukulainen
(isä oli entinen Mustonen) ja kirjailija Minna Canthin kummitytär, mikä
selittänee Mustosen kielellisen lahjakkuuden.
Kerttu Mustonen pääsi
ylioppilaaksi Kuopion tyttölyseosta v. 1910 ja siirtyi opiskelemaan silloisessa
Keisarillisen Aleksanterin yliopiston filosofisen tiedekunnan
historiallis-kielitieteellisessä osastossa (nyk. humanistinen tiedekunta).
Säveltäjistä tärkeimmät Mustosen
yhteiskumppanit olivat Eugen Malmstén, George de Godzinsky ja Toivo Kärki.
Mustonen kirjoitti 1920-luvulla runoja ja novelleja viikonloppulukemistoihin (salanimellä). Hänen sanoittajanuransa pääsi alkuun 1930-luvulla pianoa soittavan työtoverin paljastettua hänet Eugen Malmsténille pikkujoulujuhlaan Oolannin sodan säveleen tehdyn kronikan kirjoittajaksi.
de Godzinskyn kanssa yhteistyössä syntyneistä lauluista muistettaneen parhaimmin Georg Malmstënin levyttämät Mustosen alkuperäissanoitukset Äänisen aallot ja Näky nuotiolla; Äänisen aallot sekä tuntemattomammaksi jäänyt Muistoja Syväriltä olivat 1960- ja 1970-luvulla Suur-Suomi -henkisen sisältönsä vuoksi syrjään sysättyjä, vaikkei viimeksi mainitun valssin levytyksessä ollutkaan nuottipainoksen viimeistä säkeistöä, joka alkoi: "Suur-Suomen hongan on latva uus, kun kirot kerran taas vaimentuu..."
Toivo Kärki teki viime sotien
aikana ja jonkin verran myöhemminkin kiinteää yhteistyötä Kerttu Mustosen
kanssa. Rintamalla ollessaan Kärki sai sanoitukset postitse. Kärjen
elokuvasäveltäjäuran varsinainen ponnahduslauta oli tunteikas, unilääkkeitten
käytöstä varoitellut Edvin Laineen vuoden 1948 ohjaus Laulava sydän,
jossa miespääosaa esitti mm. elokuvan nimitangon levyllekin laulanut Tauno
Palo; elokuvan laulut oli sanoittanut Mustonen. Vähän myöhemmin Kärjen
aisapariksi vakiintui sitten Reino Helismaa (ja jossain määrin Lauri Jauhiainen sekä Helena Eeva), mikä oli vaikuttamassa siihen,
että Mustonen siirtyi vuosikymmenen lopussa lastenkirjailijaksi ja
lastenlaulujen sanoittajaksi.
Olavi Virta sanoitti useimmat
sävellyksensä itse, mutta hänen säveltämänsä hitaan valssin Vain sinulle
teksti on Mustosen, ja kappaleen alkusanat ovatkin romanttisuudessaan ja
utuisuudessaan tunnusomaista Mustosta: ”Taas jo päivä hämärtyy, / yöksi pimentyy,
/ huntu hieno käy yli tienoon...” Virran laulajanuralle olivat tärkeitä hänen
Isku-levymerkille maaliskuussa 1944 levyttämänsä Kärjen ja Mustosen yhteistyön
tulokset, joista tunnetuimmaksi on jäänyt tango Siks’ oon mä suruinen. Virta levytti monia Mustosen sanoituksia, joista kiinnostavin kohtalo oli pitkällä runolla Sinikellojen häät: Virran Isku-merkille tekemään 78 rpm:n levytykseen mahtui lempeästä monisäkeistöisestä luontoaiheisesta tarinasta vain ensimmäinen säkeistö, kunnes sitten Kalervo Kärki löysi koko alkuperäisen runon; nyttemmin koko teksti on laulettu On elon retki näin -CD:lle, jolla Sinikellojen häät kestää (alkuperäislevyä nopeammassa tempossa esitettynäkin) 4 minuuttia 52 sekuntia.
Viimeinen tunnettu Mustosen sanoitus oli lähinnä lastenlauluksi luokiteltava italialaisen Vittorio Mascheronin Heinäsirkka ja unikko (Papaveri e papere).
Perinteisen, erityisesti V. Artin
ja Unto Kupiaisen edustaman runousopin kannalta Kerttu Mustosen tekstit ontuvat
toisinaan hieman tekniikaltaan, mutta hänen kielikuvansa ovat viehättäviä: kiitävä
pilvi sinitaivahan, toiveiden ihmerata, kevätkiurut ne helkkää
ja muut usein luontoaiheiset, nykynäkökulmasta katsoen usein hyvin puhdashenkiset säkeet ovat jääneet persoonallisina iskelmähistoriaamme.
”Kerttu Mustonen oli hyvin eloisa
ihminen, mutta luultavasti onneton. Hän oli ammatiltaan kirjanpitäjä, lyhyt
lihava vanhapiika, jonka omat rakkaudet eivät oikein sujuneet. Joka ainoa
hetki, Tuuli tuon kertokoon, Muistojen tie, Unohtumaton
laulu olivat [Liljankukan yms. lisäksi] monia muita yhteisiä
juttujamme, jotka levytettiin heti sodan loputtua.” (Toivo Kärki: Siks oon
mä suruinen.)
Maarit Niiniluodolle on syntynyt
Mustosesta varsin toisenlainen käsitys: ”-- jälkipolville
jäänyt kuva yksinäisestä runoilevasta konttoristista vaihtui tietoon
sivistyneestä, dynaamisesta ammattilaisesta ja valloittavasta ihmisestä.”
Eugen Malmstén ja Rytmi-kolmoset sekä Rytmi-Pojat, johtajana Eugen Malmstén (1935): Heipä hei, vaikka kärryt kaatukoon (Roll Along, Covered Wagon), foksi. Säv. & san. Jimmy Kennedy [= James B. Kennedy], suom. Kerttu Mustonen. Polydor S 50463.
Maire Ojonen ja Suomi-Filmin suuri tanssiorkesteri (1950), johtajana George de Godzinsky: Yksi sana vain, hidas valssi. Säv. & sov. G. de Godzinsky, san. Kerttu Mustonen. Leijona T 5015.
Kipparikvartetti (1954): Heinäsirkka ja unikko (Papaveri e papere). Säv. Vittorio Mascheroni, san. Mario Panzeri & Nino Rastelli, suom. Kerttu Mustonen. Finlandia P 201.
Alanen, Asko 2005: ”Sydän laulava
sua rakastaa.” Teoksessa Nyman — Gronow — Lindfors (toim.): Suomi soi 3:
Ääniaalloilta parrasvaloihin. Kustannusosakeyhtiö Tammi. Hämeenlinna. S.
238.
Jalkanen, Pekka — Kurkela, Vesa
2003: Suomen musiikin historia: Populaarimusiikki. Werner Söderström
Osakeyhtiö. Porvoo. Ss. 305, 333—334, 336, 411 ja 417—419.
von Bagh, Peter — Hakasalo, Ilpo
1986. Iskelmän kultainen kirja. Otava.Keuruu. Ss. 173—175.
Niiniluoto, Maarit 1982: Toivo
Kärki: Siks oon mä suruinen. (Elämäkerta.) Kustannusosakeyhtiö Tammi.
Helsinki. Ss. 99—100.
Warsell, Sakari 2002: Georg Malmstén, Suomen iskelmäkuningas. WSOY. Juva. Ss. 447 ym.
”J.
Kukkosen” nimi tai nimimerkki on ollut jonkin verran kiistanalainen, ja se saattaa
ainakin eräitten lähteitten mukaan kuulua todelliselle henkilölle.
Mm.
Kansalliskirjaston (ent. Helsingin yliopiston kirjaston pääkirjaston)
kortistoissa Kerttu Mustosen kirjallista tuotantoa on jossakin vaiheessa kirjattu hänen kaimansa,
virolaista kirjallisuutta (osittain yhteistyössä tyttärensä Liisan kanssa)
suomentaneen, korkean iän saavuttaneen estofiilin Kerttu Mustosen, myöhemmin Mustonen-Hukin
(1899—1992) nimiin; tiettävästi tiedot on nyttemmin jo korjattu.
|
|
|