s. 21.3.1891, Nurmes

k. 21.5.1959, Helsinki

Maarit Niiniluodon kansallisbiografia-artikkeli Mustosesta
http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/1049/

Harri Hirven kokoama salanimiluettelo: Mustosen nimimerkit (VYS ry)
http://www.hypermedia.fi/VYS/salanimet.html

Maarit Niiniluoto: Naislyyrikot ovat suomalaisen iskelmän salattua historiaa
http://www.mitasuomion.fi/fin/Paivan-mielipide/Naislyyrikot-ovat-suomalaise n-iskelman-salattua-historiaa

Toivo Kärki, sanoitusten säveltäjä
Olavi Virta, sanoitusten säveltäjä
George de Godzinsky, sanoitusten säveltäjä

Eugen Malmstén, sanoitusten säveltäjä

Iskelmäsanoittajiemme kenties puhdasverisimmällä romantikolla Kerttu Mustosella oli hyvin kirjallinen tausta: hän oli runoilijalegenda Eino Leinon (sekä samalla tietysti Kasimir Leinon) sukulainen (isä oli entinen Mustonen) ja kirjailija Minna Canthin kummitytär, mikä selittänee Mustosen kielellisen lahjakkuuden.

Kerttu Mustonen pääsi ylioppilaaksi Kuopion tyttölyseosta v. 1910 ja siirtyi opiskelemaan silloisessa Keisarillisen Aleksanterin yliopiston filosofisen tiedekunnan historiallis-kielitieteellisessä osastossa (nyk. humanistinen tiedekunta).

Säveltäjistä tärkeimmät Mustosen yhteiskumppanit olivat Eugen Malmstén, George de Godzinsky ja Toivo Kärki.

Mustonen kirjoitti 1920-luvulla runoja ja novelleja viikonloppulukemistoihin (salanimellä). Hänen sanoittajanuransa pääsi alkuun 1930-luvulla pianoa soittavan työtoverin paljastettua hänet Eugen Malmsténille pikkujoulujuhlaan Oolannin sodan säveleen tehdyn kronikan kirjoittajaksi.

de Godzinskyn kanssa yhteistyössä syntyneistä lauluista muistettaneen parhaimmin Georg Malmstënin levyttämät Mustosen alkuperäissanoitukset Äänisen aallot ja Näky nuotiolla; Äänisen aallot sekä tuntemattomammaksi jäänyt Muistoja Syväriltä olivat 1960- ja 1970-luvulla Suur-Suomi -henkisen sisältönsä vuoksi syrjään sysättyjä, vaikkei viimeksi mainitun valssin levytyksessä ollutkaan nuottipainoksen viimeistä säkeistöä, joka alkoi: "Suur-Suomen hongan on latva uus, kun kirot kerran taas vaimentuu..."

Toivo Kärki teki viime sotien aikana ja jonkin verran myöhemminkin kiinteää yhteistyötä Kerttu Mustosen kanssa. Rintamalla ollessaan Kärki sai sanoitukset postitse. Kärjen elokuvasäveltäjäuran varsinainen ponnahduslauta oli tunteikas, unilääkkeitten käytöstä varoitellut Edvin Laineen vuoden 1948 ohjaus Laulava sydän, jossa miespääosaa esitti mm. elokuvan nimitangon levyllekin laulanut Tauno Palo; elokuvan laulut oli sanoittanut Mustonen. Vähän myöhemmin Kärjen aisapariksi vakiintui sitten Reino Helismaa (ja jossain määrin Lauri Jauhiainen sekä Helena Eeva), mikä oli vaikuttamassa siihen, että Mustonen siirtyi vuosikymmenen lopussa lastenkirjailijaksi ja lastenlaulujen sanoittajaksi.

Olavi Virta sanoitti useimmat sävellyksensä itse, mutta hänen säveltämänsä hitaan valssin Vain sinulle teksti on Mustosen, ja kappaleen alkusanat ovatkin romanttisuudessaan ja utuisuudessaan tunnusomaista Mustosta: ”Taas jo päivä hämärtyy, / yöksi pimentyy, / huntu hieno käy yli tienoon...” Virran laulajanuralle olivat tärkeitä hänen Isku-levymerkille maaliskuussa 1944 levyttämänsä Kärjen ja Mustosen yhteistyön tulokset, joista tunnetuimmaksi on jäänyt tango Siks’ oon mä suruinen. Virta levytti monia Mustosen sanoituksia, joista kiinnostavin kohtalo oli pitkällä runolla Sinikellojen häät: Virran Isku-merkille tekemään 78 rpm:n levytykseen mahtui lempeästä monisäkeistöisestä luontoaiheisesta tarinasta vain ensimmäinen säkeistö, kunnes sitten Kalervo Kärki löysi koko alkuperäisen runon; nyttemmin koko teksti on laulettu On elon retki näin -CD:lle, jolla Sinikellojen häät kestää (alkuperäislevyä nopeammassa tempossa esitettynäkin) 4 minuuttia 52 sekuntia.

Viimeinen tunnettu Mustosen sanoitus oli lähinnä lastenlauluksi luokiteltava italialaisen Vittorio Mascheronin Heinäsirkka ja unikko (Papaveri e papere).

Perinteisen, erityisesti V. Artin ja Unto Kupiaisen edustaman runousopin kannalta Kerttu Mustosen tekstit ontuvat toisinaan hieman tekniikaltaan, mutta hänen kielikuvansa ovat viehättäviä: kiitävä pilvi sinitaivahan, toiveiden ihmerata, kevätkiurut ne helkkää ja muut usein luontoaiheiset, nykynäkökulmasta katsoen usein hyvin puhdashenkiset säkeet ovat jääneet persoonallisina iskelmähistoriaamme.

”Kerttu Mustonen oli hyvin eloisa ihminen, mutta luultavasti onneton. Hän oli ammatiltaan kirjanpitäjä, lyhyt lihava vanhapiika, jonka omat rakkaudet eivät oikein sujuneet. Joka ainoa hetki, Tuuli tuon kertokoon, Muistojen tie, Unohtumaton laulu olivat [Liljankukan yms. lisäksi] monia muita yhteisiä juttujamme, jotka levytettiin heti sodan loputtua.” (Toivo Kärki: Siks oon mä suruinen.)

Maarit Niiniluodolle on syntynyt Mustosesta varsin toisenlainen käsitys: ”-- jälkipolville jäänyt kuva yksinäisestä runoilevasta konttoristista vaihtui tietoon sivistyneestä, dynaamisesta ammattilaisesta ja valloittavasta ihmisestä.”

Eugen Malmstén ja Rytmi-kolmoset sekä Rytmi-Pojat, johtajana Eugen Malmstén (1935): Heipä hei, vaikka kärryt kaatukoon (Roll Along, Covered Wagon), foksi. Säv. & san. Jimmy Kennedy [= James B. Kennedy], suom. Kerttu Mustonen. Polydor S 50463.

Maire Ojonen ja Suomi-Filmin suuri tanssiorkesteri (1950), johtajana George de Godzinsky: Yksi sana vain, hidas valssi. Säv. & sov. G. de Godzinsky, san. Kerttu Mustonen. Leijona T 5015.

Kipparikvartetti (1954): Heinäsirkka ja unikko (Papaveri e papere).  Säv. Vittorio Mascheroni, san. Mario Panzeri & Nino Rastelli, suom. Kerttu Mustonen. Finlandia P 201.

Alanen, Asko 2005: ”Sydän laulava sua rakastaa.” Teoksessa Nyman — Gronow — Lindfors (toim.): Suomi soi 3: Ääniaalloilta parrasvaloihin. Kustannusosakeyhtiö Tammi. Hämeenlinna. S. 238.

Jalkanen, Pekka — Kurkela, Vesa 2003: Suomen musiikin historia: Populaarimusiikki. Werner Söderström Osakeyhtiö. Porvoo. Ss. 305, 333—334, 336, 411 ja 417—419.

von Bagh, Peter — Hakasalo, Ilpo 1986. Iskelmän kultainen kirja. Otava.Keuruu. Ss. 173—175.

Niiniluoto, Maarit 1982: Toivo Kärki: Siks oon mä suruinen. (Elämäkerta.) Kustannusosakeyhtiö Tammi. Helsinki. Ss. 99—100.

Warsell, Sakari 2002: Georg Malmstén, Suomen iskelmäkuningas. WSOY. Juva. Ss. 447 ym.
 

”J. Kukkosen” nimi tai nimimerkki on ollut jonkin verran kiistanalainen, ja se saattaa ainakin eräitten lähteitten mukaan kuulua todelliselle henkilölle.

Mm. Kansalliskirjaston (ent. Helsingin yliopiston kirjaston pääkirjaston) kortistoissa Kerttu Mustosen kirjallista tuotantoa on jossakin vaiheessa kirjattu hänen kaimansa, virolaista kirjallisuutta (osittain yhteistyössä tyttärensä Liisan kanssa) suomentaneen, korkean iän saavuttaneen estofiilin Kerttu Mustosen, myöhemmin Mustonen-Hukin (1899—1992) nimiin; tiettävästi tiedot on nyttemmin jo korjattu.