Aune Lahdelma, myöhemmin Ala-Tuuhonen ja sittemmin Haarla, oli alun perin maanviljelijän tytär. Hän tuli Yleisradion palvelukseen äänitarkkailijaksi teknikkolottana jatkosodan aikana vuonna 1943 ja aloitti radiohupailujen kirjoittamisen jo ennen siirtymistään ajanvieteosaston sihteeriksi vuonna 1951. Toimittajaksi ja vähintään yhtä legendaarisen Antero Alpolan alaiseksi, käytännössä tasavertaiseksi työtoveriksi hänet nimitettiin muodollisesti vuonna 1956, mutta ensimmäisen radio-ohjelmansa hän oli tehnyt jo v. 1946. Ajanvietetoimittajan tehtävässä hän toimi v. 1976 sattuneeseen melko varhaiseen kuolemaansa asti.
Haarla muistetaan paitsi salanimeä Anu Tuulos ja nimimerkkiä Annuli käyttäneenä iskelmien sanoittajana — ja, paradoksaalista kylläkin, iskelmätekstien irvailijana — myös ja erityisesti hänen yhdessä Alpolan kanssa käsikirjoittamastaan vuonna 1956 aloitetusta
Kankkulan kaivolla -kuunnelmasarjasta. Tässä ohjelmasarjassa ja mm.
Jouluakan joululahjavalvojaisissa hän oli aikansa oloissa jopa niin uskalias ja rajoja kokeileva, että hän sai Yleisradion poliittisesti valittujen ylimpien hallintoelinten kautta ankaran huomautuksen valtion maataloustukiaisia ja satovahinkokorvauksia irvailleesta toukokuussa 1958 Tuohikontti-ohjelmassa esitetystä
Säärijärven Paavo -
runoparodiasta. Vasemmisto vaati aikoinaan Irwin Goodmanin eli
Antti Hammarbergin Työmiehen lauantai -levytyksen kieltämistä "työmiehiä halventavana", mistä Haarla sai idean leikata "työmiehestä" t:n pois ja vaatia sitten kappaleen sensurointia "kaikkia yömiehiä halventavana".
Kankkulan kaivolla on ollut jopa väitöskirjatasoisen tutkimuksen kohteena:
Paavo Oinonen väitteli Turun yliopistossa alkuvuonna 2004: väitöskirjan pääotsikko
Pitkä matka on Tippavaaraan viittaa samannimiseen "Tippavaaran isännän" eli
Oke Tuurin levytykseen, jonka pohjana oli vanha tuttu
It's a Long Way to Tipperary. Kankkulan kaivo päätyi
T. J. Särkän ja
Aarne Tarkaksen ohjaaman elokuvankin aiheeksi vuonna 1960, mutta Alpolan ja Ala-Tuuhosen/Haarlan osuutta ei edes mainita elokuvan alkuteksteissä, vaan he ainoastaan luovuttivat käsikirjoittaja
Reino Helismaalle hajanaisia hupailukäsikirjoituksiaan — Alpolan oman muisteluksen mukaan heidän jopa pyydettyään sitä ennen Yleisradion johtajaa
Jussi Koskiluomaa kieltämään luovutuksen, mihin epäämiseen Koskiluoma ei kuitenkaan suostunut. Sekä alkuperäistekijäpari että aikalaiskritiikki (mm.
Jörn Donner) pitivät elokuvaa kehnona, jopa pohjanoteerauksena, mutta taiteellisia päämääriä ei tekijöillä todennäköisesti ollutkaan.
"Annuli" kirjoitti Kankkula-aiheisen kirjankin: tamperelaisen Lehmus-kustantamon v. 1965 julkaiseman kirjasen
Tippavaaran vanhan isännän kootut seokset.
Monet Kipparikvartetin tunnetuimmista levytyksistä ovat Aune Haarlan (tai oikeammin silloisen Ala-Tuuhosen) alkuperäissanoittamia tai suomentamia: "Justeerin" eli
Kauko Käyhkön säveltämä
Judith, jätskibaarin tyttö, brittiläisen
J. W. Brattonin Teddykarhujen huviretki ja saksalaisen
Paul Lincken Kiiltomatoidylli.
Olavi Virran esittämänä parhaiten muistettu
Metsäkukkia -valssi
on "Anu Tuuloksen" luultavasti tunnetuin ja suosituin sanoitus kenties "Annulin" nimissä alun perin olleen
Mustalaisviulun (Romany Violin) sekä "Timo Vuoren" eli Martti Pihan kotimaisen sävellyksen, haikean
Lehdetön puu -valssin ohella.
Metsäkukkia tunnettiin toki jo ennen kuin Ala-Tuuhonen teki tähän valssiin sanoituksensa, mutta
Maarit Niiniluodon mukaan vasta "tekstin vetoava kahden ihmisen tarina, vuodenaikojen vaihtelun symboliikka ja onnellinen loppu ovat tehneet siitä suositun häävalssin".
