BIOGRAFIATWIKITEEMATVIDEOTUUTISETPALKINNOTINFOYHTEYSTIEDOT
HAKU

1970-1979

Jake Nyman

C-KASETIN, FINNHITSIEN JA LOVE RECORDSIN VUOSIKYMMEN

1970-luvulla suomalainen äänilevyteollisuus nousi ennen näkemättömään kukoistukseen. Koko edellisen vuosikymmenen ajan äänitteiden vuosittaiset myyntimäärät olivat kieppuneet miljoonan molemmin puolin, mutta nyt päästiin aivan toisenlaisiin lukemiin. Vuonna 1970 meillä myytiin noin 1 400 000 äänitettä ja seuraavana vuonna niitä saatiin kaupaksi jo kaksi miljoonaa kappaletta. Tämä oli kuitenkin vasta alkua, sillä vuonna 1975 myyntimäärät hipoivat jo viittä miljoonaa ja vuosikymmenen loppupuolella kasvukäyrä näytti peräti kahdeksaa miljoonaa.

Myynnin rajua kasvua kuvastavat hyvin äänilevyteollisuuden jakamat erilaiset tunnustukset. Tapani Kansan vuonna 1969 ilmestynyt kokoelma-albumi Tapani Kansa (Scandia) rikkoi kahta vuotta myöhemmin 30 000 myydyn kappaleen rajan  ja siitä tuli Suomen ensimmäinen kulta-LP. Vuonna 1975 alettiin jakaa timanttilevyjä yli 50 000 kappaleen myynnistä ja ensimmäisenä timanttia sai Fredi albumistaan Niin paljon kuuluu rakkauteen (Finnlevy). Seuraavana vuonna meillä ryhdyttiin myöntämään platinalevyjä tunnustuksena yli 100 000 LP-levyn myynnistä. Ensimmäisenä platinaa pääsi pokkamaan Erkki Junkkarinen albumistaan Ruusuja hopeamaljassa (PSO), jota myytiin 115 000 kappaletta.

Näin muhkeisiin lukuihin olisi tuskin päästy ilman hollantilaisen Philips-konsernin jo 1960-luvulla kehittelemää C-kasettia, jonka suosio kasvoi uudella vuosikymmenellä suorastaan räjähdysmäisesti ja vuonna 1975 niiden osuus Suomen äänitemarkkinoista lähenteli jo kuuttakymmentä prosenttia. C-kasettien myötä myös kotiäänitys ylsi aivan uusiin ulottuvuuksiin ja vuonna 1979 tyhjiä kasetteja myytiin huikeat seitsemän miljoonaa kappaletta – siis lähes yhtä paljon kuin LP-levyjä ja valmiiksi äänitettyjä kasetteja yhteensä. Noihin aikoihin kasettinauhuri löytyikin joka toisesta taloudesta, levysoitin sen sijaan vain joka kolmannesta.

Fazer hallitsee äänilevymarkkinoita… 

C-kasetit tarjosivat levy-yhtiöille myös edullisen tavan julkaista vanhaa materiaalia uudessa muodossa. Varsinkin PSO ja Fazer, joilla oli muita firmoja laajemmat back-katalogit, hyötyivät suuresti vanhojen äänitteiden uudelleenjulkaisuista kasettiformaatissa. Fazerin tilanne koheni entisestään vuonna 1970 kun yhtiö osti kovan kilpailijansa Scandian ja sai kaupan myötä käyttöönsä myös Scandiaan aiemmin sulautuneen Finndiscin back-katalogin.

Scandia jatkoi Fazerilla itsenäisenä levymerkkinä ja sen artistikaartiin kuuluivat mm. Kirka, Tapani Kansa, Kari Tapio, Katri Helena ja Jussi Raittinen. Vuonna 1974 Finndisc otettiin käyttöön myös uutena levy-yhtiön nimenä ja sen Delta- ja Rondo-merkeillä julkaistiin mm. Virve Rostin, Dannyn ja Eino Grönin levyjä. Fazerin omille levymerkeille (Finnlevy, Kräk! ja DigIt) levyttivät sellaiset suursuosikit kuin Fredi, Irwin Goodman, Kivikasvot, Frederik ja Markku Aro. Kun yhtiöllä oli kaiken lisäksi vielä suurin osa ulkomaisten levymerkkien edustuksista, oli Fazerin osuus Suomen äänitemarkkinoista parhaimmillaan peräti 70%.


Irwin voitti Mainos-TV:n Syksyn Sävelen kahdesti peräkkäin 1970 ja 1971 (Jazz & Pop arkisto)

Fazerin ja sen tytäryhtiöiden 1970-luvun listaykkösiä:

Mari Laurila: Peppi Pitkätossu (1970)
Irwin Goodman: St. Pauli ja Reeperbahn (1970)
Fredi: Rakkaustarina (1971)
Danny: Vai niin, vai niin Scandia  (1972)
Fredi: Niin paljon kuuluu rakkauteen –LP     (1972)
Fredi: Puhu hiljaa rakkaudesta (1973)
Fredi: Avaa sydämesi mulle (1974)
Vicky Rosti: Kun Chicago kuoli (1975)
Danny: Kuusamo (1976)
Vicky Rosti: Tuolta saapuu Charlie Brown (1976)
Vicky Rosti: Näinkö aina meille täällä käy (1976)
Olavi Virta: Unohtumattomat –LP (1976)
Katri Helena: Syysunelma (1976)
Katri Helena: Lady Love –LP (1976)
Tapani Kansa: R-A-K-A-S (1977)
Danny & Armi: Tahdon olla sulle hellä (1977)
Danny & Armi: Kaiken sulle antaisin (1977)
Tapio Rautavaara: Reissumiehen taival –LP (1979)

Fazerin tuotannon varsinaiseksi kivijalaksi muodostuivat kuitenkin Finnhits-kokoelmalevyt, joita ilmestyi vuosina 1975-1979 kymmenen kappaletta. Televisiomainonnan siivittäminä niitä myytiin huikeita määriä ja jo ensimmäinen Finnhits tavoitti yli 70 000 kuluttajaa. Myöhemmin päästiin vieläkin suurempiin lukuihin ja peräti kahdeksan kymmenestä Finnhitsistä nousi albumilistan ykköseksi. Kokoelmat koostuivat nimensä mukaisesti päivän suurimmista hiteistä ja niillä kuultiin myös muiden levy-yhtiöiden kuten EMI:n, CBS:n ja Love Recordsin tuotantoa.

…mutta silti löytyy Love Recordsin mentävä aukko

Atte Blomin, Henrik Otto Donnerin ja Christian Schwindtin vuonna vuonna 1966 perustaman Love Recordsin kantavana ideana oli julkaista sellaista musikkia, josta muut levy-yhtiöt eivät olleet kiinnostuneita. Käytännössä tämä tarkoitti jazzia (Eero Koivistoinen, Juhani Aaltonen, Olli Ahvenlahti), lastenlauluja (M.A. Numminen, Esa Helasvuo), vasemmistolaisen laululiikkeen musiikkia (Kaj Chydenius, Kaisa Korhonen, Agit Prop) ja progressiivista rockia (Wigwam, Tasavallan Presidentti, Finnforest, Tabula Rasa).

Lähtökohdat saattoivat olla joissakin tapauksissa enemmän ideologiset kuin kaupalliset, mutta pian ilmeni, että tällaiselle, aiemmin mariginaaliseksi luokitulle musiikille oli olemassa selkeä tilaus, mikä näkyi myös levymyyntitilastossa. Esimerkiksi M.A. Nummisen ja kumppaneiden lastenlevy Iso mies ja keijukainen pääsi albumien Top 10-listalle, samoin kuin Wigwamin ulkomaillakin hyvin menestynyt Nuclear Nightclub (listaykkönen elokuussa 1975). Kymppikerhoon ylsivät myös Tasavallan Presidentin Lambertland ja Milky Way Moses sekä yhtyeen kitaristin, Jukka Tolosen ensimmäinen sooloalbumi Tolonen! Vuonna 1974 Tolonen sai ensimmäisenä suomalaisena rockmuusikkona Valtion säveltaidetoimikunnan myöntämän rahapalkinnon.

Loven varsinaiset myyntimenestykset löytyivät kuitenkin rockmusiikin puolelta. Fazerin suoltaessa markkinoille ulkomaisten iskelmien ja pophittien käännösversioita Lovella seurattiin tarkasti rockmusiin uusia (ja uudelleen löydettyjä vanhoja) tuulia.

Hector oli aloittanut suomalaisten singer-songwriterien esiinmarssin PSO:lle vuonna 1972 levyttämällään LP:llä Nostalgia. Sitä seurasivat listaykkösiksi nousseet albumit Herra Mirandos ja Hectorock I, ennen kuin Hectorkin siirtyi Loven leipiin vuonna 1975.

Hector aurasi tietä monille muillekin suomalaisille omaa musiikkiaan tekeville rockmuusikoille ja Love Recordsin kautta saivat äänensä kuuluville mm. Dave Lindholm, Juice Leskinen, Mikko Alatalo, Kari Peitsamo, Freeman, Tuomari Nurmio, Gösta Sundqvistin luotsaama Leevi and The Leavings sekä tamperelaisyhtye Kaseva.


Mauri Kunnaksen rocksarjakuva Nyrok City ilmestyi nuortenlehdissä, aluksi Introssa, sitten Helpissä ja Suosikissa. Keväällä 1977 Suomen euroviisukarsinnassa esiintyivät tulevat kansanedustajat Mikko Alatalo ja Veltto Virtanen sekä Tabula Rasa -yhtye. © Mauri Kunnas, Doghill Productions Oy

Rokataan taas

1970-luvun alussa maailmalla hetken aikaa raivonnut vanhan rock and rollin revival lankesi Suomessa todella otolliseen maaperään. 1950-luvun rock, joka oli meillä jäänyt aikoinaan paria poikkeusta lukuunottamatta (Elvis ja Bill Haley) lähes täysin vaille huomiota, puhkesi nyt uuteen kukkaan kotimaisin voimin. Remu Aaltosen, Cisse Häkkisen ja Albert Järvisen perustama Hurriganes teki selvää jälkeä sekä hittilistoilla että keikoillakin saaden ansaitsemaansa arvostusta niin kriitikoilta kuin suurelta yleisöltäkin. Yhtyeen vuonna 1974 Ruotsissa levyttämä albumi Roadrunner (Love Records) on sittemmin valittu erilaisissa asiantuntijaäänestyksissä moneen kertaan kaikkien aikojen parhaimpien suomalaisalbumien joukkoon ja sen suosiosta kansan keskuudessa puhuvat omaa kieltään levyn hurjat myyntiluvut (yli 170 000 kappaletta).

Myös suomenkielinen rock and roll meni hyvin kaupaksi. Buumin aloitti Suomen Talvisota 1939-1940 –projektissa mainetta hankkinut somerolaisrokkari Rauli Badding Somerjoki levyllään Fiilaten ja höyläten (Jarkko Laineen ronskisti sanoittama Chuck Berry –klassikko Reelin’ And Rockin’). Lovelle levyttäneestä Baddingistä tulikin tyylisuunnan ehdoton ykkösnimi ja hänen ainoita varteenotettavia kilpailijoitaan olivat Discophonin huumoribändi Hullujussi sekä Scandian Jussi Raittinen, joka useiden menestysalbumiensa ohella tavoitti kansan syvimmätkin rivit Syksyn sävelen vuonna 1974 voittaneella Berry-vaikutteisella kappaleella Metsämökin tonttu.

Love Recordsin listaykköset 1970-luvulla:  

Rauli Badding Somerjoki: Fiilaten ja höyläten (1973)
Rauli Badding Somerjoki: Ja rokki soi (1973)
Juice Leskinen & Coitus Int: Marilyn (1974)
Juice Leskinen & Coitus Int: Jyrki Boy (1974)
Juice Leskinen & Coitus Int: Se oli jautaa (1975)
Hurriganes: Roadrunner –LP (1975)
Hurriganes: Crazy Days –LP (1975)
Wigwam: Nuclear Nightclub –LP (1975)
Royals: Spring '76 – LP (1976)
Cisse Häkkinen: Teen dreams –LP (1976)
Freeman: Ajetaan tandemilla (1976)
Kontra: Jerry Cotton (1978)
Tuomari Nurmio: Valo yössä (1979)

Vuosikymmenen  puolivälissä Love Records alkoi olla niin iso tekijä äänilevymarkkinoilla, että iskelmään keskittyneellä Fazerilla päätettiin perustaa sen kilpailijaksi pop- ja rockmusiikkiin erikoistunut levymerkki Hi-Hat. Se julkaisi mm. Seppo Närhen, Vanhan Isännän ja Kalevalan levyjä, mutta tuloksia alkoi syntyä oikeastaan vasta  Loven mentyä konkurssiin vuonna 1979, jolloin Hi-Hatille siirtyivät Mikko Alatalo ja Juice Leskinen. Hurriganes alkoi levyttää Scandialle ja Kaseva EMI:lle, mutta useimmat Loven artistit kuten Hector, Tuomari Nurmio, Leevi and The Leavings ja Rauli Badding Somerjoki jatkoivat Love Recordsin puuhamiesten (Blom & Donner) perustamilla Johanna- ja Ponsi-merkeillä.

Muita kakun jakajia


Chrisse Johansson oli 1970-luvun tuotteliaimpia sanoittajia ja työskenteli myös EMIn tiedottajana 1970-75. Tässä ELVIS ry:n kokouksessa vuonna 1979. (ELVISin arkisto)
1970-luvun voimakkaasti kasvaneille äänilevymarkkinoille ilmaantui myös paljon uusia tulokkaita – sekä suuria että vähän pienempiä. Suurista toimijoista ensimmäisenä ehti markkinoilelmme englantilainen äänilevykonserni EMI, joka ulotti toimintansa Suomeen vuonna 1972. Yhtiön menestyneimpiä kotimaisia artistejä olivat Viktor Klimenko, Marion, Lea Laven, Sleepy Sleepers ja Alwari Tuohitorvi.

Samana vuonna kakkua jakamaan ilmanntui myös amerikkalainen Valitut Palat (Reader’s Digest). Suosittua aikakauslehteä julkaissut suuryritys laajensi toimintaansa äänilevyjen puolelle tarjoamalla lukijoilleen edullisia, vanhasta materiaalista koottuja mittavia levypaketteja. Erityisen suosituksi osoittautui kotimaisesta iskelmäaarteistosta koottu Lauantain toivotut levyt.


Marion levytti ja esiintyi menestyksekkäästi myös Saksassa.
Vuonna 1976 amerikkalainen äänitealan jättiyritys Columbia Records (CBS) aloitti toimintansa Suomessa. Se kaappasi talliinsa EMI:ltä Marionin ja Sleepy Sleepersin, Scandialta Tapani Kansan, mutta menestyi parhaiten uutena tulokkaana kehiin tulleen Jamppa Tuomisen iskelmälevyillä.
Seuraavana vuonna Suomessa aloitti toimintansa monikansallinen K-Tel. Se erikoistui televisiossa mainostettaviin, enimmäkseen ulkomaisesta tuotannosta työstettyihin kokoelmalevyihin.

Pienemmistä tulokkaista merkittävimpiä olivat Jukka Kuoppamäen vuonna 1973 toimintansa aloittanut Satsanga (ensimmäinen suomalaisen artistin perustama levy-yhtiö) sekä turkulaisten laulajaveljesten Matin ja Tepon M&T (1974), jotka kumpikin menestyivät lähinnä omistajiensa tekemillä levyillä.

Chrisse Schwindtin ja Lasse Mårtensonin vuonna 1976 perustaman Kompassin suuriin löytöihin kuului J. Karjalainen & Mustat Lasit. Kolme vuotta myöhemmin Vexi Salmi, Kassu Halonen ja Kisu Jernström aloittivat äänilevyjen tuotannon omalla Flamingo-merkillään. Sen ensimmäisistä levyjulkaisuista vastastivat Irwin Goodman, Vesa-Matti Loiri ja Kai Hyttinen.

Punkkareita ja diinareita

1970-luvun loppupuolella Britanniasta alkanut uuden aallon rock rantautui pian meillekin. Normaalisti aika sovinnaista iskelmämusiikkia tuottanut Finndisc julkaisi Suomen ensimmäisen punklevyn, helsinkiläisen Briardin singlen I Really Hate Ya (1977). Samana vuonna järjestettiin Lappeenrannassa ensimmäisen kerran suurta suosiota saavuttaneet humppafestivaalit eli suomalaisessa musiikkielämässä vallitsi samanlainen kauhun tasapaino kuin 1960-luvullakin, jolloin popmusiikin ja tangon ystävät hakeutuivat omiin leireihinsä.

Finndiscistä ei kuitenkaan ollut punkrockin Suomeen lanseeraajaksi, vaan alan johtavaksi kotimaiseksi nimeksi nousi Love Records ja varsinkin sen raunioille perustettu Johanna. Ne julkaisivat suurimman osan uuden aallon keskeisimmästä tuotannosta, muun muassa Pelle Miljoonan, Problemsin?, Ratsian, Se-yhtyeen ja Maukka Perusjätkän levyjä.

Brittiläisestä nuorisokulttuurista mallia ottaneiden punkkareiden lisäksi vaikutteita haettiin myös Yhdysvalloista. Pitkälti Suosikki-lehden masinoimana meillä tuli suosituksi 1950-luvun amerikkalaisen rock and rollin sivuhaarana syntynyt rockabilly. Diinareiden (nimitys viittasi James Deaniin) leirissä arvostettiin ulkomaisten rockabillybändien ja –laulajien ohella myös monia suomalaisnimiä.  Suurimman diggailun kohteina olivat Buck Jones, The Slippers, Freddie Falcon (alias Jorma Kääriäinen!) sekä ennen kaikkea Teddy & The Tigers  Huippusuositun keravalaisyhtyeen esikoislevy Dancin' shoes oli tamperelaisen Poko Rekordsin ensimmäinen julkaisu.


Teddy & The Tigers vuonna 1977 (Poko Rekords)

Diskohenkisesti pukeutunut Taiska levytti myös punkhitin Tahdon rakastella sinua. (Jazz & Pop arkisto)
Levyjen postimyynnillä uransa aloittaneen Kari "Epe" Heleniuksen vuonna 1977 perustama Poko muodostui nopeasti suomalaisen rockin tärkeäksi kotipesäksi. Teddy & The Tigersin ohella yhtiö ehti lanseerata 1970-luvun puolella myös Eppu Normaalin ja Popedan.

Brittiläisen uuden aallon pärskeet ja rockabilly-revival aiheuttavat mullistuksen Suomen rockelämässä. Kun 1960-luvulla meillä laskettiin olevan noin 200 keikkailevaa ja/tai levyttävää bändiä, nousi niiden määrä nyt kymmenkertaiseksi. Toimintaa tukivat eri puolille Suomea perustetut elävän musiikin yhdustykset eli ”elmut”.  Seuraavalla vuosikymmenellä jatkunutta suotuisaa kehitystä eivät pysäyttäneet edes iskelmää julkaisseiden levy-yhtiöiden yritykset rahastaa ”nuorisomusiikilla”. Suurinta myötähäpeää aiheuttanevat edelleenkin Tapani Kansan Rockabilly paukkuu (Matchboxin Rockabilly Rebel) sekä Taiskan Pelle Miljoona –cover Tahdon rakastella sinua.

Musiikkia ulko- ja sisätiloissa

Elävää musiikkia kuultiin myös rockfestivaaleilla ja Rockin SM-kisoissa. Molempien historia alkaa Suomessa vuodesta 1970. Tuolloin järjestettiin ensimmäisen kerran maamme pitkäikäisin rockfestivaali eli Turun Ruisrock ja vastaperustettu Popmuusikot ry. aloitti puolestaan jokavuotiset popyhtyeiden Suomen mestaruuskisat. Uusille yhtyeille tarkoitettujen SM-mittelöiden varsinainen kultakausi sijoittuu seuraavalle vuosikymmenelle, mutta 1970-luvullakin niiden kautta pääsi julkisuuteen monia merkittäviä bändejä kuten Vanha Isäntä, Finnforest, Tabula Rasa ja Ratsia.

Ruisrockin suuri suosio johti pian siihen, että rockfestareita alettiin järjestää lähestulkoon joka niemen notkossa ja saarelmassa. Tärkeimpiä tapahtumia olivat Lappajärven Tulivuorirock, Oulun Kuusrock, Pihtiputaan Saapasjalkarock, Joensuun Ilosaarirock sekä muista poiketen ilmainen Hämeenlinnan Ämy-Rock.

Mutta myös sisätiloissa bailattiin. Diskoteekit olivat tulleet meille jäädäkseen jo 1960-luvun loppupuolella, joskin touhu oli vielä tuolloin melko pientä ja amatöörimaista. Ensimmäisten tiskijukkakilpailujen voittajaksi leivottiin vuonna 1967 Jyrki Hämäläinen.

Kokonaan toisenlaiseksi meno muuttui 1970-luvulle tultaessa, jolloin lähinnä osakuntien tiloissa ja muissa opiskelijoiden suosimissa paikoissa alettiin nostattaa tanssijalkaa ammattimaisten tiskijukkien toimesta. Helsingissä mallia näyttivät aluksi monet ulkomaiset levyjenpyörittäjät kuten espanjalainen Angel, hollantilainen Martin (Martin Alta) ja kreikkalainen Black Mike (Nicolas Mavromichalis). Heidän vanavedessään tulivat suomalaiset alan pioneerit ja diskopallo pyöri pian ympäri Suomea. Tunnettuja ensimmäisen polven tiskijukkia olivat Takku (Pekka Kotilainen), Nite (Kari Niiranen), Stadin Säkki (Joke Linnamaa), Lisko (Heikki Linko), Beaver (Tapani Ripatti), Pena (Pentti Teräväinen), Madman (Tapio Korjus) ja Ilkka (Ilkka Volanen). Viimeksi mainittu keksi tiettävästi mainon termin ”jytä”. Ja olihan kuvioissa mukana myös eräs DJ Jake.


DJ Black Mike vauhdissa Helsingin Bottalla 1970-luvun alussa (Black Miken arkisto)



Lähteet:

Nyman, Jake – Gronow, Pekka – Lindfors, Jukka: Suomi soi 4 – Suuri suomalainen listakirja. (Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2005)

Muikku Jari: Musiikkia kaikkiruokaisille. Suomalaisen populaarimusiikin äänitetuotanto 1945–1990. (Gaudeamus, 2001).

Gronow, Pekka – Saunio, Ilpo: Äänilevyn historia. (WSOY, 1990)

<< 1960-1969 1980-1989 >>

Kannatusjäsenet GramexELVISMusiikkikustantajatMuusikkojen liittoTeostoMusiikkituottajat Toteutus Nemesys Oy