BIOGRAFIATWIKITEEMATVIDEOTUUTISETPALKINNOTINFOYHTEYSTIEDOT
HAKU

1990-1999

Petri Kaivanto

NOSTALGIAA JA KANSAINVÄLISTYMISTÄ

Viime vuosituhannen viimeinen vuosikymmen on vielä kovin lähellä. Sen tarkasteleminen on hiukan kuin katselisi lehtikuvaa niin läheltä, että erottaa hyvin yksittäisiä väripisteitä, mutta kokonaisuutta ei näe. Ainakin on vaikeata sanoa, mitkä sävelmät ovat aidosti ikivihreitä ja tulevia nostalgian kohteita, vaikka juuri tätä kirjoittaessa jotain "ysäribuumia" yritetäänkin markkinoida.

Mediaympäristö


Kaija Koo (Warner Music)

"Molli-Olli" eli Olli Oikarinen juontamassa MTV3:n Jyrki-ohjelmaa Helsingin Lasipalatsin edustalla 1999 (Petri Kaivanto/Prontosaurus)

Ylipäätään suomalaista populaarimusiikkia syntyi jälleen menneeseen verrattuna moninkertainen määrä ja esityskanavien määrä kasvoi. Ensinnäkin YLEn kanavauudistus vastasi paikallisradioiden haasteeseen vuonna 1990. Radio Suomi ja Radiomafia lisäsivät populaarimusiikin tarjontaa.

Paikallisradioiden villi vapaus alkoi talttua, kun markkinamiehet keksivät sanat formaatti ja soittolista. Jonkun Suomessa luennoineen ulkomaisen radiogurun sanotaan tokaisseen: "Hienoa, että olette keksineet täällä Suomessakin formaatin merkityksen, mutta miksi ihmeessä kaikkien radioiden formaatti on sama". Käytännössä pieniväestöisessä maassa kaikki tavoittelivat lopulta lähes samaa ostovoimaista nuoriso- ja aikuisyleisöä. Kun 1997 Sanoma Osakeyhtiö sai toimiluvan uudelle yksityiselle TV-kanavalle eli Neloselle, MTV sai lohdutukseksi monopolin valtakunnalliselle mainosradiolle eli Radio Novalle. Samalla sallittiin myös liuta osavaltakunnallisia mainosradioita, kun aiemmin radioiden ketjuuntumista oli torjuttu.

MTV3 oli saanut oman TV-kanavansa jo 1993 ja 1995 aloitti musiikkiin keskittynyt iltapäiväohjelma Jyrki, joka vihdoin tarjosi kotimaisille musiikkivideoille lisää esitysmahdollisuuksia. TV1 puolestaan supisti kevyen musiikin ohjelmia, mutta TV2 jatkoi Lauantaitanssien perinteitä kesäohjelmillaan Sataman valot ja Kesäillan valssi sekä aloitti yhteislauluohjelman Tammerkosken sillalla 1995, jonka esikuvana oli ruotsalaisinstituutio Allsång på Skansen. MTV3:n Ei itketä lauantaina (1993-95) sen sijaan oli viimeinen säännöllinen korkean profiilin musiikkiohjelma, joka oli sikäli ainutlaatuinen, että siinä artistit laidasta laitaan pääsivät esiintymään omine yhtyeineen livenä.

Muuttuneessa mediaympäristössä levy-yhtiöt alkoivat kaivata erityisesti artisteja, jotka sopisivat mahdollisimman monille kanaville ja alettiin puhua cross over -artisteista. Iskelmän ja rockin sekä eri sukupolvien jyrkkä vastakkainasettelu, joka leimasi 80-luvun alkupuolta, oli nyt unohdettu. Monet vuosikymmenen menestyjistä onnistuivat nimenomaan miellyttämään kaikkien kanavien portinvartijoita: Kaija Koo, J. Karjalainen, Mamba, Miljoonasade, Eppu Normaali, Taikapeili, Neon2, Mikko Kuustonen... Suurten ikäluokkien keski-ikäistyminen ja vuosituhannen vaihteen lähestyminen, millennium-huuma, aiheuttivat suuren nostalgiabuumin ja taaksepäin katsomisen tarpeen. Muun muassa supersuosittuja 1970-luvun Finnhits-kokoelmia alettiin julkaista CD:nä. Interaktiivisuus ja vuorovaikutteisuus rajoittuivat mediassa lähinnä puhelinäänestyksiin, mutta Suomeen vihdoin rantautunut karaoke kutsui koko kansan baareihin laulamaan nostalgiasuosikkeja.

Samaan aikaan sekä musiikkia luova että kuluttava nuoriso löysi ja kehitti lukuisia uusia rockin ja popin alakulttuureja. Erityisesti raskaamman rokin sekä englanninkielisen musiikin nousu alkoi. Musiikkituotanto alkoi pikku hiljaa myös demokratisoitua, kun äänitystekniikka alkoi hinnaltaan olla useampien saavutettavissa. Niinpä entistä useammat muusikot pystyivät omissa pajoissaan tekemään enemmän tai vähemmän julkaisukelpoista jälkeä.

Vuonna 1992 CD-myynti ohitti LP-myynnin. Formaattisekamelskan ja laman seurauksena äänitteiden myynti romahti. Kulta- ja platinalevyrajoja laskettiin ensimmäisen kerran 1994 ja toisen kerran 2001. Piratismista tuli Suomessa vakava ongelma jo ennen tietoverkkoja, kun CD-levyjä kopioivat laitteet tulivat kaikkien saataville ja massaturismi Viipuriin ja Tallinnaan alkoi. Itsekopioitu tai naapurimaan torilta hankittu CD oli äänenlaadultaan täysin identtinen alkuperäisen kanssa. C-kasetti piti kuitenkin pitkään pintansa mukana kannettavissa soittimissa ja autoissa. Applen iPod-soitin julkaistiin vasta lokakuussa 2001. DVD-levy tuli markkinoille 1999.

Internet ja mp3-muotoon pakattu musiikki ei vielä 90-luvulla juurikaan iskenyt musiikintekijöiden suonta, mutta loppuvuodesta 1999 julkaistiin ensimmäinen tunnettu tiedostonjako-ohjelma Napster, jota käytettiin nimenomaan musiikin levittämiseen. 1998 oli jo julkaistu ensimmäinen Teoston lisensioima mp3-julkaisu, ilmaiseksi jaeltu Petri Kaivannon Yksinäisen joulu ja vuonna 2001 avattiin ensimmäinen kotimainen nettikauppa Emma.fm, joka osoittautui monin tavoin flopiksi.

1990-luvulla suuret kansainväliset yhtiöt rynnistivät Suomeenkin. Fazer Musiikin myyminen Warnerin omistukseen puolitoista vuotta Toivo Kärjen kuoleman jälkeen marraskuussa 1993 herätti suuria tunteita, Italiassa vastaava shokki oli 1808 perustetun Ricordin myyminen BMG:lle 1994. Sen jälkeen ei ollut enää suurta kansallisessa omistuksessa olevaa levy-yhtiötä. Suuryhtiöt jatkoivat myös pienempien ostamista, mutta varsinkin rockpuolelle syntyi uusia kuten lahtelaisrokkareiden Levy-yhtiö ja Klamydia-yhtyeen Kråklund.

Iskelmää ja poppia

Suurten ikäluokkien ikääntyessä kevyt musiikki siirtyi entistä enemmän konserttisaleihin, toisaalta kyllä tanssilavakulttuurikin alkoi vähitellen elpyä ja kehittyä, kuten em. TV-ohjelmistakin saattoi päätellä. Perinteinen tanssi-iskelmä sen sijaan väheni radioaalloilta.

Helsingin Areenan valmistuttua 1997 konserttitarjonta monipuolistui ja monet maailmantähdet innostuivat tulemaan Suomeen. Alettiin puhua megakonserteista. Kirka, Hector, Pepe Willberg ja Pave Maijanen järjestivät lokakuussa 1998 yhteiskonsertin Mestarit Areenalla, josta tuli suurmenestys ja ilmiö. Lopulta nelikko veti Olympiastadionille 36.000 katsojaa. Tämä oli ensimmäinen kerta kuin suomalaisten muusikoiden vetovoima riitti tällaisen konsertin järjestämiseen.

Seinäjoen Tangomarkkinat alkoi synnyttää uusia iskelmätähtiä, joista eräs ruotsinsuomalainen on yli muiden. Nimittäin Jari Sillanpään albumi Jari Sillanpää on kaikkien aikojen myydyin kotimainen albumi: yli 270.000 myytyä levyä. Samana vuonna 1996 muuten julkaistiin myös Eppu Normaalin kokoelma Repullinen hittejä, joka on kaikkien aikojen toiseksi myydyin: n. 244.000. Vuoden 1989 tangokuningatar Arja Koriseva oli myös suuri suosikki, vaikka suurta hittiä ei hänen kohdalleen ole osunut. Seinäjoelta hyvän startin uralleen saivat mm. Kaija Pohjola, Eija Kantola, Marita Taavitsainen, Saija Varjus ja Kirsi Ranto. 90-luvun tangokuninkaista parhaiten muistettaneen traagisesti hirvikolarissa menehtynyt nuori Sauli Lehtonen ja oopperalaulajaksi siirtynyt Mika Pohjonen.


90-luvun suosikkeja Teosto-päivän ryhmäkuvassa Tampereella 1995: vas. Jaakko Salo, Katri Helena, Aki Sirkesalo, Nina Tapio, Riki Sorsa, Kaija Koo, Hanna-Riikka Siitonen, Teppo Ruohonen, Matti Ruohonen, ? ja Markku Johansson. (Veli-Matti Parkkinen/Teosto)

Eurovision laulukilpailu sen sijaan oli koko 1990-luvun aika mielenkiinnoton suomalaisesta näkökulmasta. Rautaesiripun murruttua itäisen Keski-Euroopan maiden mukaantulo ja Jugoslavian hajoaminen aiheutti tilanteen, jossa huonommin pärjäävät maat pääsivät mukaan vain joka toinen vuosi. Katri Helena onnistui vuonna 1993 niukin naukin pelastamaan Suomen putoamiselta, mutta sen jälkeen YLE sai edustajan mukaan vain parillisina vuosina. Suomen euroviisukarsinnat eivät tuottaneet hittejä lukuun ottamatta Samuli Edelmannin läpimurtokappaletta Peggy (Jarmo Nikku - Hector), joka siivitti hänet nuorten tyttöjen suursuosikiksi ja edustamaan Suomea Aasian Yleisradioliiton Kultainen Leija -kilpailuun Malesiaan.

MTV3:n Syksyn Sävel -kilpailu kyllä synnytti joitakin hittejä, kunnes alkoi viimeisinä vuosinaan hiipua varsin mielenkiinnottomaksi kohti lopettamistaan 2001. Syinä olivat musiikillinen yksipuolistuminen ja MTV3:a lähellä olevien levy-yhtiöiden liian läpinäkyvä suosiminen. MTV3 järjesti edelleen laulukilpailuja myös keväisin ensin nimellä Kiitorata ja sitten Suomen Tähti, näistä kykykilpailuista ei vielä maksettu lisenssimaksuja kuten Idols ja  Popstars -formaattien keksijöille... Kiitoradalta löydettiin Anna Eriksson ja Nylon Beat.

Puhelinäänestykset tulivat käyttöön moniin ohjelmiin ja kansan saadessa päättää lopputuloksessa romanimuusikot pärjäsivät kilpailuissa mainiosti: Rainer Friman ja Pelimannet voittivat molemmat kahdesti Syksyn Sävelen ja 1996 nuori Jasmine Valentin voitti suureksi yllätyksekseen Suomen euroviisukarsinnan. Romanien rynnistyksessä oli hyvityksen makua, sillä jos kansan postikorteilla ilmaisemaa tahtoa olisi kuultu jo 1960-luvulla, Taisto Tammi olisi ollut Suomen euroviisuedustaja 1964.


Tenavatähti (1990-95) ja Karuselli (1996-2000) olivat Seppo Hovin juontamia lasten laulukilpailuja, jotka herättivät alkuvuosina suurta mielenkiintoa ja monet kilpailijoista pääsivät levyttämään omia albumeitaan. Eniten levyjä myivät Timo Turunen ja Leif Lindgren, molemmat kultalevyn. Suurin näistä kilpailuista ponnistanut tähti on Konsta Hietanen, tosin hänen uransa kulki laulamisesta elokuvan ja TV-viihteen kautta ammattijalkapalloilijaksi. TV:n avulla tiensä kansan sydämiin hurmasi myös entinen punkkari Joel Hallikainen, joka Timo Koivusalon kanssa juonsi itse kehittämäänsä Tuttu juttu -kilpailuohjelmaa vuodesta 1992. Anna Hanski saavutti menestystä varsinkin Juha Tapanisen TV-mainoslaululla Jos et sä soita, joka julkaistiin samana syksynä, kun GSM-verkko avattiin.

Lahtelainen yrittäjäpariskunta Ari ja Hannele Laurila hämmensivät iskelmämaailmaa kehittämällä hyvällä menestyksellä uusia tähtiä. Taustavoimina olivat Bosnian sotaa Suomeen paenneet muusikot Michael Goodman sekä veljekset Edo ja Adi Mulahalilovic joiden sävellyksistä lähinnä Turkka Malin sanoittamina syntyi lukuisia hittejä mm. Laura Voutilaiselle, Isto Hiltuselle ja Janne Hurmeelle.


Sanoittajat Turkka Mali ja Jorma Toiviainen

Turkka Mali oli tavallaan Suomen viimeinen kuukausipalkkainen sanoittaja, joka Fazerin/Warnerin ohjelmistopäällikkönä 1990-95 kirjoitti hurjan määrän iskelmätekstejä. Käännösiskelmien tekeminen hiipui lopullisesti ja englanninkielinen musiikki valtasi alaa ympäri maailman.

Suurten ikäpolvien edustajat eivät kuitenkaan jääneet uusien tulokkaiden jalkoihin. Katri Helena palasi suursuosikiksi 1992 Jukka Kuoppamäen laululla Anna mulle tähtitaivas ja menestys jatkui mm. kansanmusiikkivaikutteisella albumilla Vie minut. Kuoppamäki sai täysosuman myös Dannylle ja Aikamiehet -kuorolle tehdyllä Tämä taivas, tämä maa -laululla, Jari Sillanpään tulkitsemasta Satulinnasta puhumattakaan... Kari Tapion nousu uudeksi Suomi-iskelmän ikoniksi alkoi varsinkin hänen itsensä sanoittaman ja Veikko Samulin säveltämän Myrskyn jälkeen -kappaleen ansiosta. Syksyn sävelen 1997 voitti Eino Grön ja 1999 Lea Laven.

90-luvulla aloittaneita uusia menestyneitä tanssiyhtyeitä olivat etenkin Yölintu ja Korsuorkesteri, toki tanssikansaa vetivät edelleen Finlanders, Souvarit ja... Agents! Esa Pulliaisen yhtyeen suosio ei juuri notkahtanut Topi Sorsakosken vaihduttua Jorma Kääriäiseen 1992 ja vuonna 1999 TV2 alkoi tehdä Agentsien kanssa musiikkiohjelmasarjaa Laulava sydän.

Pienen yllätyksen teki pitkän linjan tanssimuusikko Arja Havakka, jonka siivitti kultalevyyn jo moneen kertaan aiemmin levytetty Lokki -valssi, mutta Kaija Koon toinen soololevy Kuka keksi rakkauden löikin myynnillään kaikki ällikällä. Kaija Koon ja Markku Impiön tyyli jakoi voimakkaasti mielipiteitä, mutta menestyi erinomaisesti. Englanninkielisestä rockista ja popista iskelmällisempään tyyliin ja suomen kieleen vaihtoivat myös Ressu Redford ja Tommi Läntinen.


Mikko Kuustosen mukaan nimetyssä Q-Stonessa soitti myös Kummeli-koomikkona suosikiksi ponnistanut kitaristi Heikki Silvennoinen
Gospelpiireistä ponnistaneet Pekka Ruuska ja Mikko Kuustonen nousivat uusiksi laulaja-lauluntekijäsuosikeiksi. Ruuskan Rafaelin enkeli ja Kuustosen Enkelit lentää sun uniin sekä Taivas varjele flirttailivatkin tarkoituksellisesti uskonnollisen terminologian kanssa.

Vuosikymmenen loppupuolen erikoinen ilmiö oli Ultra Bra -yhtye, jossa yhdistyi 70-luvun poliittisen laululiikkeen nostalgia ja mahtipontinen orkestrointi. Torvet tööttäsivät mainiosti myös sellaisissa funk- ja soulvaikutteista musiikkia soittavissa yhtyeissä kuin Soulin suurlähettiläät, sittemmin vain Suurlähettiläät ja Funkykarkurit. Ensimmäinen toimi Turun suunnalla ja jälkimmäinen Keski-Suomessa, mutta Helsingissä alettiin puhua suorastaan Helsinki-soulista, kun pinnalle kipusivat sellaiset artistit kuin: Janita, Aki Sirkesalo, Sami Saari ja Niko Ahvonen.

Popduo Neon 2 aiheutti hieman Dingoon verrattavaa fanikiihkoa ja Samuli Edelmann nousi ikäluokkansa sankariksi ja antisankariksi sekä laulajana että näyttelijänä. Nylon Beat -duo, Risto Asikaisen ja Ilkka Vainion toistaiseksi omaperäisin ja menestynein tuote, hiipi vähitellen myös rockväen suosikiksi ja oli kahdesti vähällä päästä myös Suomen euroviisuedustajaksi.

Melodista suomenkielistä tanssipoppia tehneet Movetron ja Aikakone menestyivät erinomaisesti. Aikakoneen toisen naissolistin eli Sanin ja Samuli Edelmannin duetto Tuhat yötä oli suuri hitti. Englanniksi laulanut Waldo's People saavutti jopa menestystä ulkomailla ensimmäisenä suomalaisena tanssipopin esittäjänä. Kuriositeettina mainittakoon, että Waldon isä, manageri Heikki Reijonen, sitä vastoin toi Suomeen mm. Kauniit ja Rohkeat -saippuaoopperan tähtiä. Heistä levystudioon Suomessa päätyi Joanna Johnson, jonka puolesta suurimman osan lauluista lauloi kuulemma tuottaja Cris Owen. Owenin johdolla levyttivät myös turkulainen Miisa sekä 90-luvun suosituin missi ja malli Janina Frostell. Miisaa yritettiin lanseerata USAssakin ja myöhemmin paljastui, ettei hänkään laulanut levyillään itse.


CatCat eli Virpi ja Katja Kätkä keräsivät huomiota omalla limusiinillaan 1994 Eurovision laulukilpailuissa (Poptori)

Huumoria ja erikoisuuksia

Neuvostoliiton jälkeistä identiteettiään rakentava lama-Suomi tarvitsi myös runsaasti huumoria: tamperelainen Kummeli-ryhmä ja Jope Ruonansuu käyttivät viihteessään myös paljon musiikillista huumoria, Kummeli suorastaan muusikkojen sisäpiirihuumoria. Turo's Hevi Geen kanssa hauskojen covertekstien saralla kunnostautui turkulainen Vilperin perikunta: Stingin Englishman in New York kääntyi Turkulainen Helsingissä. Lapinlahden Linnut viihdyttivät sekä sketsisarjoissaan että levytyksillään.

Suomen kieli alkoi taipua räppiin. MC Nikke T:n (kuvassa vasemmalla) ja Raptorin lisäksi on syytä mainita Rapatti ja Tommi Lindell. Varhainen Suomi-räp oli pikemmin hyvin läheistä sukua ihan tannerilais-helismaalaiselle kupletille ja muulle huumorilaululle kuin amerikkalaiselle gettouholle, jota vasta seuraava räppäri sukupolvi alkoi imitoida. Samoilla linjoilla läpilyönyt Hausmylly vaihtoi kuitenkin tyylikseen maailmalla suositun poikabändipopin.

Kuplettimestarien ja "kansantaiteilijoiden" sukupolvenvaihdos kiihtyi rajusti, kun sekä Juha Vainion että Irwin Goodmanin sydämet pettivät vuosikymmenen alkajaisiksi: Junnu kuoli lokakuussa 1990 ja Irwin tammikuussa 1991. Syksyn Sävelessä 1990 Kikan esittämä Sukkula Venukseen lie ollut Juha Vainion viimeinen julkaistu teksti. 1989 aloittanut povipommi Kikka oli aivan uudenlainen naistyyppi: osin parodiaa pelkästään erotiikalla myyvistä laulajattarista, mutta parhaimmillaan Madonnan tasoinen pop-laulaja. Erotiikan klassiseen musiikkiin yhdisti "kyykkyviulisti" Linda Lampenius, joka menestyi sekä pop- että klassisen musiikin levyillään.

Kaikkien aikojen mäkihyppääjä Matti Nykänen siirtyi urheilu-uralta koko kansan sekoilevaksi esikärsijäksi ja julkaisi ensimmäisen albuminsa 1992. Nykäsen apajille ehti jo alkuvuodesta 1991 myös "maailman huonoin mäkihyppääjä" englantilainen Eddie Edwards. Eddien siivellä ja Mun nimeni on Eetu jäivät Irwin Goodmanin viimeisiksi julkaistuiksi lauluiksi. Irvokasta oli, että Suomessa pian Irwinin kuoleman jälkeen örveltänyt Edwards ei edes tiennyt kuka oli Irwin.

Levykokeiluja ehättivät tehdä myös showpainija Tony Halme, Kansallisbaletin johtaja Jorma Uotinen ja listoille noustiin jopa sämpläämällä Antero Mertarannan jääkiekkoselostusta. Eräs vanhimpia ensilevyttäjiä lienee ollut valtioneuvos Johannes Virolainen, joka levytti Jaakko Salon säestämänä albumillisen kansanlauluja vuonna 1994, 80-vuotiaana! Kaupallisesti todella yllättävä menestys olivat lapsille markkinoidut Smurffit, kansainvälinen sarjakuvabrändiä ryöstöviljelevä konsepti: tuoreita hittejä laulettuna "pikkuorava" -äänellä uusin tekstein. Kaikkiaan Smurffit-levyt ovat myyneet Suomessa jo yli 750.000 levyä. Kunnianhimoisempaa kotimaista lastenmusiikkia tekivät mm. Fröbelin Palikat ja Kengurumeininki.

Kansanmusiikkiyhtye Värttinän läpimurtoalbumi Oi dai (1991) oli uuden kansanmusiikkibuumin käynnistäjä ja kaupallinen menestys. Värttinä alkoi sen jälkeen menestyä myös ulkomailla ja lukuisista miehistön- ja tyylinvaihdoksista huolimatta tai niiden ansiosta Värttinä on ollut yksi Suomen musiikkiviennin ylpeyksiä.

Jazzin piirissä etenkin kokeellinen Rinneradio ja Trio Töykeät menestyivät myös ulkomailla. Jälkimmäinen muokkasi myös jazzin elitistiseksi muuttunutta kuvaa kansanomaisemmaksi. Trio Töykeiden toinen albumi Jazzlantis (1995) olikin ensimmäinen jazzlevy Suomen albumilistalla.

Kansainvälistyvä rock

Suomenkielisen rockin suosio jatkui vahvana, mutta uudet sukupolvet alkoivat menestyä myös englanniksi. 1980-luvun suosikit J.Karjalainen, Popeda ja Juice pitivät pintansa, myös -yhtye aloitti uuden nousunsa. Välillä soolouralla ja EMIn tuottajana toiminut Neumann kokosi Dingon comebackiin 1993 ja uudestaan 1998. Sielun veljien jälkeen Ismo Alanko siirtyi soolouralle, jota oli jo ennakoinut Helsingin Juhlaviikkojen tilaustyö Kun Suomi putos puusta, joka tiivistää suomalaisen mielenmaiseman kaaoksen. Pikkuveli Ilkka Alangon Neljä ruusua teki läpimurron vuonna 1992.


Popeda lauloi puolustuministeri Elisabeth Rehnille kappaleessa "Kersantti Karoliina" (Poko rekords)

Eppu Normaalin manttelia soviteltiin eteläpohjalaiselle Kolmas Nainen -yhtyeelle, joka lopetti kuitenkin samoihin aikoihin, kun Eppu Normaali jäi lopulta 11 vuodeksi venähtäneelle levytys- ja keikkatauolle. Kolmas Nainen -yhtyeen solisti Pauli Hanhiniemi jatkoi soolouraa ja ryhtyi sanoittamaan muille artisteille. Clifters lopetti 1992 menestyttyään vain coverbiiseillään ja pettyneenä Pet Shop Boys -henkisen konelevynsä Sormus huonoon menestykseen, mutta yritti comebackia 5 vuotta myöhemmin.

Leevi and the Leavings ja Kauko Röyhkä jatkoivat omaperäisillä linjoillaan. Gösta Sundqvist oli myös luomassa raitiovaununkuljettaja Aarne Tenkasen hahmoa. Kuriositeettina mainittakoon, että Spice Girlsin suosion vanavedessä perustetun tyttöyhtye Mascaran hitti Erittäin hyvä ellei täydellinen sai nimenomaan mörisevän Tenkasen tulkitsemana aivan uuden yltiösovinistisen sävyn...

Lahden suunnalta kuului taas kummia: punkvaikutteiset bändit Apulanta ja Tehosekoitin rymistelivät uusiksi suosikeiksi. Tehosekoittimen kitaristi Ari "Arska" Tiainen perusti oman levy-yhtiön nimeltään Levy-yhtiö ja Ohjelmatoimisto-nimisen Ohjelmatoimiston. Aika loogista lahtelaisille, jotka asuvat Vesijärven rannalla. Levy-yhtiö herätteli hintakeskustelua myymällä singlejään kymmenellä markalla. Levy-yhtiön levyjen jakelusta huolehti osan 1990-lukua Kråklund Records, joka oli Levy-yhtiön tapaan Klamydia-bändin omien tuotosten julkaisua varten perustama yhtiö. Vaasalaisyhtye Klamydia ei ole ollut kriitikkojen tai musiikkipäälliköiden suosikki, mutta on onnistunut myymään lähes puoli miljoonaa albumia.

Suomenkielistä rockilmaisua kehittivät kokeellisempiin suuntiin sellaiset uudet yhtyeet kuin YUP, CMX, Don Huonot (kuvassa vasemmalla) ja Absoluuttinen nollapiste. Sir Elwoodin Hiljaiset Värit loi laulelmallisen rocktyylinsä, jota on kutsuttu "keskiolutjatsiksi". 1999 läpi löivät "nuoret vihaiset naisrokkarit" Maija Vilkkumaa ja Jonna Tervomaa. Heistä jo seuraavaa sukupolvea edustivat samaan aikaan suursuosioon noussut teinityttöjen koululaisbändi Tiktak.

Ylipäätään musiikin harrastus ja rytmimusiikin opetus lisääntyivät kasvattaen bändien määrää, mutta myös suomalaisen populaarimusiikin kirjoa ja tasoa. Pikkuhiljaa menestystä suomalaiselle populaarimusiikille alkoi tulla myös ulkomailla, aluksi erikoisuuksilla ja marginaalisimmissa musiikinlajeissa, lopulta myös hittilistoilla.

Englanniksi laulanut kameleonttimainen Waltari, oululaisrokkareiden Mieskuoro Huutajat ja humpaksi maailmanhittejä vääntäneet Eläkeläiset edustivat Villiä Pohjolaa, joka kelpasi varsinkin saksalaisyleisölle. Berliinin muurin murtumisella oli yllättäviä seurauksia: Leningrad Cowboys hommasi Total Balalaika Show -konserttiinsa Senaatintorille "Puna-armeijan kuoron" esittämään amerikkalaisia rock-klassikoita Helsinki-päivänä 12.6.1993. Kylmä sota oli viimein selätetty. Suomalais-venäläinen yhteistyö herätti huomiota niin paljon, että sitä nähtiin ja kuultiin myös MTV Video Music Awards -gaalassa 1994.

Raskaamman rockin saralla alkoi tapahtua. Stone oli lyönyt itsensä läpi jo 1988 ja kaupallisesti parhaiten menestyivät sellaiset metalliyhtyeet kuin Stratovarius, Children of Bodom ja Amorphis. Vuonna 1996 samalla kun Linda Lampeniuksesta tehtiin pop-viulisti, Suomen "Vanessa Mae", Apocalyptica alkoi vuonna 1996 soittaa Metallicaa neljällä sellolla herättäen heti maailmanlaajuista huomiota.

Vuoden 1999 viimeisen singlelistan ykkönen Suomessa oli enteellisesti HIMin Join me, joka on maamme kaikkien aikojen myydyin CD-single. Maailmanlaajuisesti sitä on myyty yli puoli miljoonaa kappaletta. Vuosituhannen vaihtuessa muhimassa oli myös muita suuria suomalaista vientimenestyksiä: Bomfunk MC's -projektin Freestyler ja Daruden Sandstorm olivat jo hittejä Suomessa. Myös The Rasmus ja Nightwish olivat jo suosittuja Suomessa, mutta eräs Mr. Lordi vasta etsi levy-yhtiötä.

<< 1980-1989 Teema-artikkelit >>

Kannatusjäsenet GramexELVISMusiikkikustantajatMuusikkojen liittoTeostoMusiikkituottajat Toteutus Nemesys Oy