|
Vuoden
2000 Juha Vainion Rahaston tunnustuspalkinto, 30.000 mk, annettiin Pekka Ruuskalle hänen
työstään suomalaisena lauluntekijänä ja sanoittajana. Raati perusteli valintaa
näin:
"Pekka
Ruuska, 41, on tehnyt lauluja 1970 luvulta lähtien. Ensimmäiset niistä olivat
gospel-henkisiä ja ilmestyivät Livingstone-yhtyeen albumeilla 80-luvun alussa.
Suomalaiset tuntevat hänet ennen kaikkea laulusta Rafaelin enkeli, joka syntyi Pariisissa huhtikuussa 1989. Vuotta
myöhemmin se oli hänen läpimurtohittinsä, jonka siivittämä suosio toi kultaa ja
platinaa. Rafaelin enkelissä kiteytyy modernin laululyriikan mestariteos,
jossa sanoittajan siveltimellä mestarillisesti maalataan ’kuvia kuvien
jälkeenkin’ kengättömistä ja lippuja salkoon hilaavista lapsista porttikongien
kuiskiviin huoriin ja routaantuneen maan mustanneisiin käärmeisiin.
Pekka
Ruuska on tässä kuten monessa muussakin tekstissään maalari tai valokuvaaja,
joka tekee tarkkapiirteisiä havaintoja lähiympäristöstään, oli se kuinka
arkinen tahansa. Hän on löytänyt omaksi lajikseen pieniin kuviin ja tarinoihin
pelkistämisen, jossa yksityiskohtiin tarkentamalla hahmotetaan elämän suuria
linjoja.
Muille artisteille kirjoittamissaan
teksteissä Pekka Ruuska siirtyy rock-lyyrikosta lähemmäksi iskelmää välttäen
onnistuneesti kliseet, epätodelliset päiväunelmat ja kaihoromantiikan. Häntä
voidaankin pitää yhtenä tämän ajan suomalaisen iskelmälyriikan uudistajana ja
sen modernina realistina, joka näissä rock-ilmaisua ahtaammissa
tyylirajoissakin säilyttää oman persoonallisen ja tunnistettavan
siveltimenjälkensä.”
|