|
|
Lauri Jauhiaisen kirje Elvis ry:n johtokunnalle 14.4.1991
”Me tiedämme hyvin, että ilman radion, television ja
lehdistön tukea meidän kevyen musiikkimme esillepääsy ja siten suuren yleisön tietoisuuteen tulo,
olisi hyvin vaikeaa ilman kallista omaa mainontaamme, jota tosin sitäkin on
harjoitettava.Vuosikausien ajan ovat muutamat henkilöt toimineet
ihmeteltävän aktiivisesti kevyen musiikkimme
julistajina ja puolestapuhujina lehdistössä, radiossa ja
televisiossa.
Eritoten on pantava merkille ILPO HAKASALON lukuisat
radion pisteohjelmat ja –sarjat, kuten tällä hetkellä ”Iskelmäradio”
sunnuntaiaamuisin. Suomalaiseen käyttäytymiseen olennaisesti kuuluva
kiittämättömyys voisi joskus sen verran lievetä,että kiittäisimme toimittajia, jotka vuodesta vuoteen
jaksavat ja haluavat toimia puolestapuhujinamme ja soittajinamme kun hyvin
tiedämme, etteivät he tee tutkimus- ja toimittajatyötään ”rahasta”, koska radio
ja televisio eivät tee meitä rikkaaksi.Valitettavasti.
Ehdotan, että ainakin Elvis jossakin muodossa, edes
pienemmällä kirjeellä, lausumalla tmv. kiittäisi puolestapuhujiamme ja aloittaisi Ilpo Hakasalosta, miehestä, joka
harvinaisella pieteetillä ja innostuksella on vuodesta toiseen soittanut
musiikkiamme ja puhunut siitä - ja kaiken lisäksi tehnyt tutkimuksillaan ja
tiedoillaan mahtavan palveluksen koko viihdemusiikillemme.
P.S. Ettei asiaa käsitettäisi väärin, Hakasalo ei tiedä
tästä ehdotuksestani.
Helsinki 14.4.1991
Lauri Jauhiainen
|