Kullervo Linna -palkinnon saajat ovat Lea Laven ja Ossi Runne
Lea
Laven ja Ossi Runne ovat saaneet vuoden 2009 Kullervo Linnan Säätiön
palkinnot. Säätiön hallitus luovutti tunnustukset Säveltäjäin
Tekijänoikeustoimisto Teostossa tiistaina 24.11. Molemmat palkitut
saivat 4.200 euroa.
Kullervo Linnan palkintoja on jaettu vuodesta 1989 lähtien.
Kultainen nuoruus
-kappaleen säveltäjänä tunnettu muusikko säätiöi
tekijänoikeuskorvauksensa jaettavaksi tunnustuspalkintoina ja
apurahoina edustamansa musiikinlajin säveltäjille, sanoittajille ja
esiintyjille. Säätiön tarkoituksena on edistää luovaa iskelmä- ja
tanssimusiikkia sekä sen esittämistä Suomessa.
LEA LAVEN
(s. 1948) on kotoisin Haukiputaalta. Hänen uransa lähti lentoon Pentti
Kankaan tango-orkesterin esiintyessä paikallisella Alakosken
tanssilavalla. Teinityttö yleisön joukosta pyysi lupaa esittää
Twilight Timen.
Kangas suostui ja ihastui tummaan lauluääneen niin, että palkkasi
Lavenin suoraan yhtyeensä solistiksi. Radiosta Lavenia kuultiin
ensimmäisen kerran hänen levytettyään italialaisen käännösiskelmän Se
on elämää. Sanat olivat Chrisse Johanssonin, joka käänsi 1970-luvulla
Lavenille runsaasti eksoottista ohjelmistoa. Esimerkiksi
Tumma nainen ja
Soley, soley ja ovat hittejä, joita yleisö janoaa edelleen. Samaan sarjaan kuuluu Jukka Kuoppamäen tekemä
Rotunainen.
Laven voitti Syksyn sävelen vuonna 1979 iskelmällä
Ei oo, ei tuu (Sivonen - Reiman) ja tasan kaksikymmentä vuotta myöhemmin laululla
Nyt kun oot mennyt
(Samuli - Ruuska). Kulta- ja platinalevyjä hänellä on monelta eri
vuosikymmeneltä. 2000-luvun näkyvimpiä tapauksia oli Lavenin
esiintyminen
Leidit lavalla -kiertueella yhdessä Paula Koivuniemen, Marion Rungin ja Katri Helenan kanssa.
Musiikkineuvos, kapellimestari
OSSI RUNNE
(s. 1927) aloitti musiikkiopintonsa viulunsoitolla Viipurin
musiikkiopistossa. 13-vuotiaana evakkona hän liittyi Helsingissä
Kaartin soittokuntaan ja opetteli tulevan pääsoittimensa trumpetin.
Sodan jälkeen Runne aloitti uran tanssimuusikkona. Vuosikymmenen
lopulla hän soitti Ossi Aallon ja Toivo Kärjen yhtyeissä, 50-luvulla jo
omassa orkesterissaan säestäen esimerkiksi Olavi Virtaa.
Runnen
ura viihde- ja iskelmämusiikin kapellimestarina hakee vertaistaan.
Hänet valittiin ensin Musiikki-Fazerin levytyskapellimestariksi, sitten
Radion tanssiorkesterin johtajaksi ja TV1:n kapellimestariksi. Vuodesta
1966 alkaen Suomen kansa oppi tuntemaan Runnen euroviisuorkesterin
johtajana. Runne jatkoi työtään Yleisradiossa aina eläkeikään asti.
Muusikkona
Runne on tehnyt levytyksen yli 4 000 kappaleesta. Hänen säveltämiään
lauluja ovat esittäneet muun muassa Eila Pellinen, Tamara Lund ja
Anneli Sari. Runne julkaisi muistelmansa
Trumpetilla ja tahtipuikolla vuonna 2003.