Eino Grön herätti huomiota luontaisella
musikaalisuudellaan jo alakoulussa, esiintyen paitsi koulun juhlissa myös
kirkollisissa tilaisuuksissa. Pääosa hänen kiinnostuksestaan suuntautui
kuitenkin urheiluun ja nimenomaan painiin, missä hän menestyikin aina nuorten
SM-tasolle asti. Grönin ura iskelmälaulajana alkoi vuonna 1957 paikallisten
yhtyeiden solistina Porissa ja urkeni edelleen tammikuussa -58 hänen
voitettuaan Turussa pidetyn kykyjenetsintäkilpailun ja päästyä sitä tietä
koelevytykseen Helsinkiin.
Hänen levydebyyttinsä oli Toivo Kärjen Venäläisen tango neljän nuoren tulokkaan
yhteisellä EP:llä "Uusia poikia - tuttuja tangoja" (Rytmi RN 4135),
jota seurasi lokakuussa samana vuonna voitto iskelmälaulun SM-kisoissa ja
levytyssopimus Musiikki-Fazerin kanssa. Grönin läpimurto levysolistina tapahtui
keväällä -59 Kärjen italialaistyylsellä foksilla Liian paljon rahaa (Decca
SD 5459), ja hänen tietään suosion huipulle tasottivat edelleen mm. sellaiset
esitykset kuin Mona Lisa (Decca SD 5482) sekä Illan viimeinen tango (Rytmi R
6393), minkä ansiosta hänet opittiin tuntemaan ennen muuta tangoeksperttinä.
Eino Grön piti menestyksestään huolimatta laulu-uraansa siksi epävarmana että
päätti hankkia itselleen pysyvämmän ammatin urheilun ja liikunnan parista.
Niinpä hän jatkoi painimista ja opiskeli siinä sivussa Pajulahdessa
liikuntaneuvojaksi. Musiikki veti kuitenkin ajan mittaan pitemmän korren ja
lahjakas porilaisnuorukainen esiintyi edelleen ahkerasti niin keikoilla kuin
levytyksissäkin.
1960-luvun alussa Eino Grön valloitti yleisön mm. rytmikkäällä
italialaisperäisellä iskelmäyhdistelmällä Marina / Carina (Rytmi R 6410). Pian
tämän jälkeen hän lyöttäytyi yksiin suuresti ihailemansa Olavi Virran, Matti
Heinivahon, Lasse Liemolan ja Kai Lindin kanssa päämääränään luoda samanlainen
"viihdeklaani", jonka Frank Sinatra oli koonnut ympärilleen
aikaisemmin Amerikassa. Yritys hajosi kuitenkin heti alkuunsa.
Vuonna 1963 Eino Grön siirtyi Jaakko Salon
hoteisiin Scandialle, ja jo hänen ensimmäinen taltiointinsa uudelle merkille,
Tango d'amore (Scandia KS 462), osoittautui vaivan arvoiseksi. Sitä seurasi
listoille joukko muita suuren suosion saavuttaneita esityksiä, kuten uuden ajan
tangoyhdistelmä Seinillä on korvat ja Vaarallista onnea (Scandia KS 505),
"rock-tango" Soitto seis (Scandia KS 539) ja elokuvahitti On jossakin
(Scandia KS 684).
1970-luvulle tultaessa Grön laajensi ohjelmistoaan määrätietoisesti toisaalta
hengellisten laulujen ja toisaalta big band -musiikin suuntaan, tehden Ilkka
Kuusiston urkusäestyksellä kokoelman Hartaita lauluja (Rondo ROLP 19). Tehtyään
välillä syrjähypyn kilpaileville levymerkeille hän palasi seuraavan
vuosikymmenen puolella Scandian ja Jaakko Salon taiteilijakaartiin, jolloin
syntyi mm. raikas meriaiheinen äänitekokoelma Merellä ja kotisatamassa (Scandia
SLP 694). Keväällä 1984 Salo ja Grön vierailivat Argentiinassa ikuistaen siellä
paikallisten muusikkojen kanssa valikoiman tangoja, tuomisinaan LP Tangon
kotimaa (Scandia).
Samaa linjaa jatkoi hieman myöhemmin argentiinalaista ja suomalaista
tangoperinnettä tyylikkäästi yhdistänyt kokoelma Bandoneon (Scandia SCD 719).
Aivan 80-luvun lopussa Salo ja Grön työstivät vielä kokoelman suomalaisia
laulelmia otsikolla Mustarastas (Scandia SCD 734). Päästyään nauttimaan hänelle
myönnetystä valtion täysimääräisestä taiteilijaeläkkeestä laulajaveteraani
päätti hellittää työtahtia ja viettää osan ajastaan Yhdysvalloissa. Vuonna 1993
hänet palkittiin Erikois-Emmalla ansioistaan kotimaisen musiikkiviihteen
saralla, ja kolme vuotta myöhemmin hän toteutti vanhan haaveensa levyttämällä
Jaakko Salon tuottamana joukon lapsuudenmaisemiinsa liittyviä laulelmia
otsikolla Eikka Porin maisemissa (Jaakko Salo JSCD 001).
Vuonna 1997 Eino Grön suoritti hienon comebackin huipulle voittamalla MTV:n
Syksyn sävel -kilpailun Reino Markkulan säveltämällä ja Kari Tuomisaaren sanoittamalla laululla Vähemmän kiirettä, enemmän
aikaa, mikä antoi nimen myös hänen uudelle CD-kokoelmalleen (AXRCD 1133).
Saavutus innosti häntä kokeilemaan onneaan sittemmin vielä kahdesti samoissa
merkeissä, mutta heikommalla menestyksellä. 20. vuosisadalle tultaessa Grönille
myönnettiin Pro Finlandia-mitali, ja uuden vuosituhannen tapahtumiin on
kuulunut myös 2003 julkaistu uusi levytys Yötuuli 2003 (AXR/Edel). Todettakoon
vielä, että Olavi Virta nimesi aikoinaan omakohtaisesti Eino Grönin
manttelinperijäkseen.
Biografiatekstissä käytetyt lähteet:
Gronow, Pekka-Lindfors, Jukka-Nyman, Jake 2004:
Suomi soi 1. TAMMI
Tony Latva - Petri Tuunainen 2004: Iskelmän tähtitaivas. WSOY
Peter v. Bagh - Ilpo Hakasalo 1986: Iskelmän kultainen kirja OTAVA
