Taisto Lundberg peri
musikaalisuutensa suvultaan, johon on kuulunut useita hyviä laulajia. Hän itse
oli maalarinopissa pyrkiessään 15-vuotiaana esille kykyjenetsintäkilpailun
kautta. Onni ei ollut kuitenkaan myötä sillä kerralla, joten hän katsoi
parhaaksi hankkia esiintymisrutiinia paikallisten soittajien avustuksella.
Lundberg lauloi kolmisen vuotta mm. Matti Mustosen yhtyeen solistina,
kunnes osallistui vuonna 1962 Kotkassa pidettyyn laulukilpailuun, minkä hän
myös voitti. Tuomarina toiminut laulaja ja laulunopettaja Eero Väre havaitsi
nuorukaisen lahjakkuuden ja patisti hänet Helsinkiin Toivo Kärjen pakeille.
Tulokkaan katsottiin olevan muuten kypsä jatkoon eli levyttämään, kunhan
hänelle vain keksittäisiin sopiva taiteilijanimi.
Näin Lundbergistä tuli Tammi ja ensimmäinen äänilevylle laulanut suomalainen
romanilaulaja. Hänen ensimmäinen taltiointinsa oli loppukesästä -62 Reino
Helismaan suomentama amerikkalaishitti Ruusu on punainen (Decca), jota seurasi
marraskuussa samana vuonna pari Kärjen tangoa. Tulokkaan varsinaiseksi
läpimurtoesitykseksi osoittautui sitten seuraavana keväänä niin ikään Toivo
Kärjen tuotteliaasta nuottikynästä kirvonnut Tango merellä (Decca), alan tuleva
klassikko.
Näin alkanut menestys viitoitti Taisto Tammelle tien nimenomaan Kärjen tangojen
tulkitsijana: kesällä -63 Tangotyttö, keväällä -64 Yksi ainoa katse vain,
kesällä -64 Kesän tango, syksyllä -64 Naisten tango, loppuvuodesta -64
Anna-Liisa ja Täysikuu jne. Pohjimmiltaan tango oli myös Kärjen ja Helismaan
beguine Rakkauden rikkaus, jonka myötä he osallistuivat Tammen esittämänä
vuoden 1964 euroviisukarsintaan. Kappale jäi itse kisassa viidenneksi, mutta
osoittautui levyllä todelliseksi kassamagneetiksi.
60-luvun puoliväli näyttää muodostuneen Taisto Tammen uralla jonkinlaiseksi
virranjakajaksi, sillä sen jälkeen hänen levytystensä menekki laantui. Yhtenä
syynä tähän lienee ollut se, että hän joutui vuoden 1965 lopulla suorittamaan
asevelvollisuuttaan, minä aikana hänen valtaistuintaan pääsi horjuttamaan
kaksikin kivikovaa kilpailijaa: Eino Grön ja Reijo Taipale.
Tammelle ei myöskään tuntunut löytyvän enää kyllin vetovoimaisia levytyskappaleita.
Vaikka Taisto Tammi menetti merkitystään 60-luvun jälkipuoliskolla levytähtenä,
hän säilytti asemansa lavasuosikkina keikkaillen ahkerimmillaan joka ilta.
Laulaminen oli hänelle henki ja elämä, minkä vuoksi hän nautti alalla laajaa
arvostusta mutkattomana ja luotettavana puurtajana. Myös yleisö aisti hänen
luontaisen vaatimattomuutensa, mikä tuli hyvin ilmi hänen esiintymisessään niin
estradilla kuin sen ulkopuolellakin.
70-luvun puolivälissä Taisto Tammi teki komean comebackin kahden lähinnä
vanhoista tutuista sävelmistä uusina sovituksina koostuvan LP:n voimin.
Ensimmäinen niistä, Taisto Tammi laulaa kotimaisia tangoja, julkaistiin vuonna
1975 Finnlevy-merkillä, ja siihen sisältyi mm. Tammen tulkinta toisen
romanilaulajan Taisto Ahlgrenin laulamana tunnetuksi tulleesta tangosta
Pettäjän tie. Jälkimmäinen albumi, vuotta myöhemmin ilmestynyt Muistojeni
ruusut sisälsi puolestaan otsikkokappaleen ohessa myös Tammen näkemyksen Unto
Monosen tangosta Erottamattomat.
Vuonna 1976 Taisto Tammi oli mukana parilla esityksellä - Jos vielä oot mun ja
Menneen onnen aika - myös kokoelmassa Pieni hetki (Rytmi), mutta näillä
äänitteillä ei ollut pysyvämpää merkitystä. Hänen viimeisiksi äänitteikseen
jäivät Tampereella äänitetyt konserttitaltioinnit 10.8.1978, jotka julkaistiin kokoelmalla Näitä lauloi Olavi Virta (Extra Sound).
Taisto Tammi kuoli yllättäen helmikuussa -79
Tampereella vain 33-vuotiaana.
Biografiatekstissä käytetyt lähteet:
Latva, Tony & Tuunainen, Petri 2004: Iskelmän tähtitaivas - 500 suomalaista
viihdetaiteilijaa (WSOY, Jyväskylä)
Haapanen, Urpo 1990: Suomalaisten äänilevyjen taiteilijahakemisto (Suomen
äänitearkisto, Helsinki)
Bagh, Peter von & Hakasalo, Ilpo 1986: Iskelmän kultainen kirja (Otava,
Helsinki.)
